AfterDawn logo

HBO panostaa nopeaan maailmanlaajuiseen jakeluun

Teemu Laitila Teemu Laitila
12 kommenttia

HBO aikoo ottaa härkää sarvista tuomalla kaiken yhtiön tuotannon saataville maailmanlaajuisesti enintään viikko Yhdysvaltain ensiesityksen jälkeen, The Verge raportoi. Pitkiä viiveitä kansainvälisessä levityksenä pidetään usein syynä HBO:n sarjojen laajamittaiseen laittomaan jakeluun.

Esimerkiksi HBO:n hittisarja ja samalla viime vuosien eniten laittomasti ladattu tv-sarja Game of Thrones jatkuu kolmannen tuotantokauden jaksoilla Yhdysvalloissa maaliskuun viimeisenä päivänä ja HBO lupaa sen saapuvan myös 176 muun maan ohjelmistoon viikon sisään alkuperäisestä julkaisusta. Julkaisukanavat vaihtelevat maittain.

Yhtiön päätös on askel oikeaan suuntaan ja yksi merkittävä osa-alue, jolla laillisista palveluista voidaan tehdä laitonta latausta houkuttelevampaa. Suomalaiset ja muut pohjoismaat ovat HBO:n suhteen sikäli onnellisessa asemassa, että HBO Nordic tarjoaa uudetkin sisällöt parhaimmillaan jo muutamien tuntien viiveellä, mutta päätöksellä jakelun nopeuttamisesta saattaa olla vaikutusta muissa maissa.

HBO:n virallinen kanta on The Vergen mukaan se, että piratismi ei ole vaikuttanut päätökseen kansainvälisen jakelun nopeuttamisesta. Yhtiöstä kerrotaan, että nopea kansainvälinen jakelu on aina ollut tavoitteena, mutta tähän mennessä sitä on rajoittanut tekninen infrastruktuuri.

Vaikka viikko on jo huomattavasti lyhyempi odotusaika kuin aiempi jopa useisiin kuukausiin venynyt viive, nykyisessä internetin maailmassa se on edelleen pieni ikuisuus. Jos HBO haluaa kilpailla tehokkaasti piratismia vastaan, HBO Nordicin tyyppinen palvelu on lanseerattava vauhdilla maailmanlaajuiseksi.

12 KOMMENTTIA

G0lden_Kebab1/12

No nyt mennään oikeaan suuntaan.

trooper782/12

Liian hidasta... Walking Dead sarjahan näkyy FOX:lla nykyään viikon viiveellä USA:n tv-esityksistä. Silti iso osa sarjaa seuraavista lataa jaksot netistä.

Edellä mainittuun nähden ihan turha uutinen. Sitten isoja otsikoita kun ilmoittavat sarjojen tulevan maailmanlaajuisesti saatavillle vuorokauden viiveellä.

Pihlis123/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Liian hidasta... Walking Dead sarjahan näkyy FOX:lla nykyään viikon viiveellä USA:n tv-esityksistä. Silti iso osa sarjaa seuraavista lataa jaksot netistä

Alkaa oleen jo "heti mulle kaikki" -sairautta. Myönnän olen oireillut samoin.

trooper784/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Alkaa oleen jo "heti mulle kaikki" -sairautta. Myönnän olen oireillut samoin.

Sitähän se on... mutta siitä ei voi syyttää kuin tätä teknologian nopeaa kehitystä. Harmi, ettei viihdeteollisuus tunnu pysyvän perässä.

Pihlis125/12

Joo mutta pitäs kyetä odottaan. Alkaa oleen jo vaikea perustella laitonta lataamista sillä että sarja tai elokuva ei ole saatavilla kuin vasta viikon päästä. Tietty vois se mennä niinkin että samaan aikaan julkaisu tekstityksillä myöhemmin. Silloin taas voitaisiin laskeskella onko järkeä tuottaa tekstejä/duppausta. Olen valmis odottamaan.

trooper786/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Joo mutta pitäs kyetä odottaan. Alkaa oleen jo vaikea perustella laitonta lataamista sillä että sarja tai elokuva ei ole saatavilla ...

Onhan se noinkin. Itsellä "hyvä" kun ei ole vapaa-aikaa kuin silloin tällöin enemmälti niin ei ehdi katsoa sarjoja telkkarista/ladata netistä. Aika ajoin vaan käy noukkimassa mielisarjan kausiboksit ale laareista
Huono puoli sitten on kun tahtoo jäädä nuo boksit vaan hyllyihin pölyä keräämään =D

Melkein pitäis luopua sarjoista/elokuvista kokonaan.

Zeitsei7/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pihlis12:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti trooper78:

Liian hidasta... Walking Dead sarjahan näkyy FOX:lla nykyään viikon viiveellä USA:n tv-esityksistä. Silti iso osa sarjaa seuraavista lataa jaksot netistä

Alkaa oleen jo "heti mulle kaikki" -sairautta. Myönnän olen oireillut samoin.

Ei välttämättä sairaudesta kyse.
Jos ei omista TV:tä, ei pidä mainoksista, haluaa jakson enkkutekstein ja haluaa keskustella jaksosta keskustelupalstalla "tuoreeltaan", FOX häviää nettivaihtoehdolle.

Lumikki8/12

Kyllä viikko on ihan riittävän nopea jos siinä on vielä tekstityksiäkin käännetty. Kun vertaa että joitain viihdepuolen elokuvia on saanut odottaa yli puoli vuotta Suomessa. Joten kyllä viikko riittää monille.

sampe739/12

Riippuu sarjasta imo riittääkö viikko, mm. GOT ja Walking dead pitää saada heti.

jartar10/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Zeitsei:

Ei välttämättä sairaudesta kyse.
Jos ei omista TV:tä, ei pidä mainoksista, haluaa jakson enkkutekstein ja haluaa keskustella jaksosta keskustelupalstalla "tuoreeltaan", FOX häviää nettivaihtoehdolle.

Viikon viiveellä jaksot saa tietokoneella katsottaviksi ilman mainoksia. Enkku tekstejä monet käyttää vain siitä syystä kun ne on saa nopeammin ja niiden avulla on helpompi ymmärtää puhetta. Keskustelupalstalla päteminen heti sarjan esityksen jälkeen ei tee kenenkään elämästä parempi. Se on vain sitä pelkkää kiirettä mitä monet pyrkivät itselleen tekemään. Kokeileppa, että katsot sarjat/leffat suuremmalla viiveellä. Mietit myös samalla että kaatuuko sinun elämä jos et päivän sisällä ensiesityksestä näe jokaikistä sarjaa. Lupaan että elämäsi on parempaa tämän jälkeen.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sampe73:

Riippuu sarjasta imo riittääkö viikko, mm. GOT ja Walking dead pitää saada heti.

Veikkaan että et kuole vaikka näkisit nuokin sarjat viikon viikeellä. Tulee mieleen pikkulapset joiden kyky odottaa on samaa luokkaa....

sampe7311/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti jartar:

Veikkaan että et kuole vaikka näkisit nuokin sarjat viikon viikeellä. Tulee mieleen pikkulapset joiden kyky odottaa on samaa luokkaa....

Mitäs se sinua liikuttaa katonko heti vai viikon päästä, tsiisus näitä tekopyhiä teinininjoja

jartar12/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti sampe73:

Mitäs se sinua liikuttaa katonko heti vai viikon päästä, tsiisus näitä tekopyhiä teinininjoja

Lähinnä oli tarkoitus vaan herättää ajatuksia omista elämänarvoista. Miettiä hallitseeko itse elämää vai hallitseeko sitä televisio. Oikeasti, VIIKON odotus. Ei ole kovin paha...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT