*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Nokia Music -sovellus Windows 8:lle esiteltiin MWC-messuilla

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 26.2.2013 18:56

Nokia Music -sovellus Windows 8:lle esiteltiin MWC-messuilla Nokia on laajentamassa osallistumistaan musiikkimarkkinoille entisestään, kun sen kohtalaisen suositusta musiikkipalvelusta tulee maksullinen versio. Tästä sovelluksesta on nyt myös paljastettu oma natiivi versio Windows 8 -pohjaisille tietokoneille.
Sovellus tarjoaa kaikki Lumioiden Nokia Musiikki -sovelluksesta tutut ominaisuudet eli esimerkiksi valmiiksi generoitujen kanavien (esimerkiksi musiikkityylejä tai aikakausia) kuuntelun sekä kanavien tallentamisen offline-kuuntelua varten.

Mielenkiintoista sovelluksessa on se, että aiemmin Nokia on rajoittanut musiikkipalvelunsa vain omiin tuotteisiinsa, mutta tämällä uudistuksella palveluun pääsee käsiksi myös muiden valmistajien laitteilta.

Sovellus tulee sekä Windows 8 että Windows RT -järjestelmää käyttäville koneille ja käyttääksen tulee olla maksava asiakas. Nokia Music+ maksaa noin neljä euroa kuukaudessa.

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

Joko vanha emolevy kuristaa uusia näytönohjaimia? Joko vanha emolevy kuristaa uusia näytönohjaimia? (31.10.2014 21:37)
Nvidian uusi näytönohjainsukupolvi julkaistiin vastikään GTX 980:n muodossa, ja sitäkin tehokkaampia näytönohjaimia on tulossa huhujen mukaan jo ensi vuoden alkupuolella, mutta samaan aikaan ....
2 kommenttia
Muutamassa vuodessa 40 miljardin dollarin yhtiöksi: Kiinan Apple hakee lisää rahaa Muutamassa vuodessa 40 miljardin dollarin yhtiöksi: "Kiinan Apple" hakee lisää rahaa (31.10.2014 17:47)
Maailman kolmanneksi suurin älypuhelinmerkki Xiaomi suunnittelee nostavansa sijoittajilta rahaa yli 40 miljardin dollarin arvostuksella, kertoo talousjulkaisu Forbes. Viime vuoden kesällä ....
3 kommenttia
Miniopas: Näin paritat PlayStation-peliohjaimen Xperia Z3 -laitteen kanssa Miniopas: Näin paritat PlayStation-peliohjaimen Xperia Z3 -laitteen kanssa (31.10.2014 16:31)
Toivoisitko parempia kontrolleja Sony Xperia Z3 -laitteellasi pelaamiisi peleihin? Löytyykö sinulta myös PlayStation 3 tai 4 -pelikonsoli? Mikäli vastasit kyllä, ongelmaan on helppo ratkaisu: ....
3 kommenttia
Lumia 930:n hinta putosi 100 euroa – Oikea huippupuhelin irtoaa nyt edullisesti Lumia 930:n hinta putosi 100 euroa – Oikea huippupuhelin irtoaa nyt edullisesti (31.10.2014 14:46)
Elisa Saunalahti on laskenut kesällä Suomeen saapuneen Nokia Lumia 930:n hintaa sadalla eurolla, joten Microsoftin tuoreimman lippulaivan saa omakseen nyt 399 eurolla. Mainossähköpostissa ....
9 kommenttia
Suomalainen hittipeli Best Fiends päivittyi Suomalainen hittipeli Best Fiends päivittyi (31.10.2014 12:47)
Suomalaisen peliyhtiö Seriouslyn lokakuun alussa App Storeen ilmestyneelle Best Fiends -pulmapelille on julkaistu päivitys, jonka mukana tulee uutta pelattavaa 20 tason verran lisää. Best ....

Uutisarkisto