*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

"Googlen toimet piratismin näkyvyyden heikentämiseksi ovat mitättömiä"

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 22.2.2013 09:21 Kommentteja (6)

"Googlen toimet piratismin näkyvyyden heikentämiseksi ovat mitättömiä" Ääniteollisuuden etuja Yhdysvalloissa ajava järjestö RIAA:n (Recording Industry Association of America) mukaan Googlen lupaukset piraattisivujen näkyvyyden heikentämisestä ovat puppua. Piratismista syytetyt sivut näkyvät lupauksista huolimatta hakutulosten kärkipäässä.
Järjestön älähdys on peruja Googlen viime vuonna tekemästä lupauksesta. Yhtiö kertoi aloittavansa piratismista syytettyjen sivujen "syrjimisen", eli sivut näkyisivät alempana hakutuloksissa kuin aiemmin. Näin haluttiin parantaa ihmisten kykyä hakeutua laillista sisältöä tarjoaville sivustoille.

RIAA:n mukaan piraattisivut näkyvät edelleen aivan yhtä korkealla hakutuloksissa kuin ennenkin, kertoo The Verge. RIAA oli yksi Googlen suunnitelmaa avoimesti kannattanut järjestö.

- Me emme ole nähneet mitään todisteita siitä, että Googlen toimet olisivat vaikuttaneet piraattisivujen näkyvyyteen, kerrotaan RIAA:n lausunnossa.

Google vastasi syytöksiin nopeasti vakuuttamalla olevansa tässä asiassa tekijänoikeuksien haltijoiden puolella. Yhtiö muistutti myös taistelevansa piratismia vastaan jatkuvasti enemmän kuin laki sitä velvoittaa. Googlen on esimerkiksi tuonut Youtubeen tekijänoikeuksia rikkovia videoita automaattisesti poistavan algoritmin, vaikkei sen olisi tarvinnut sitä tehdä.

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

122.2.2013 17:13

Sensuuri on sananvapauden vastaista!

Piraattituloksia löytyy jos niitä nimenomaan haetaan. Eihän hakupalvelu olisi muutoin hakupalvelu.

Tekijänoikeusfasistinen sensuurialgoritmiko esti myös Venäjän meteoriittivideoiden katselua taustamusiikin vuoksi?

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.2.2013 @ 17:14

"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

222.2.2013 23:36
HalooLapset
Vahvistamaton

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti avthein:
Sensuuri on sananvapauden vastaista!

Piraattituloksia löytyy jos niitä nimenomaan haetaan. Eihän hakupalvelu olisi muutoin hakupalvelu.

Hei sinä teini-ikäinen pelle: ei sananvapaus tarkoita sitä, että rikollista toimintaa pitäisi ikinä sallia missään muodossa.

Ei ole olemassa yhtä ainutta moraalisesti kestävää perustelua sille, että sinunlaisiasi varastavia loisia ja muita pa***ja pitäisi suosia rikollisissa tarkoitusperissänne tekemissä hauissa.
Kasva joskus aikuiseksi...

323.2.2013 2:34
uhahjeijaj
Vahvistamaton

No sehän oli tosi kypsän ihmisen vastaus :)

423.2.2013 12:18

Kommenttiosasto täyttyy puhtaasta voitosta :ribuli:

Luotan Googlen pelisilmään sen verran, että se varmasti tietää, ettei nämä toimet lopeta piratismia, mutta ainakin se voi vedota tekevänsä enemmän kuin laki sallii.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 23.2.2013 @ 12:18

523.2.2013 12:21

Tässä on sellainen perustavanlaatuinen ongelma, et jos etsii "hyvä biisi x mp3" pitäisi olla tarjolla myös laillisia tuloksia ja vielä sellaisia, jotka ei sano seuraavaksi "lälläspöö, tää ei oo tarjolla markkina-alueella x". Voiko googlea syyttää siitä jos tällaisia ei löydy? Mun mielestä ei ole myöskään oikein, että sivustoja bannitaan surutta, jos siellä on myös muita funktioita kuin laittoman musiikin jakaminen/löytäminen.

624.2.2013 1:19

Googlen pitäisi olla hakupalveluj oka ohjaa vain tekinäoikeuksia maksaviin pzlveluihin. Googlehan olisi mainoshaku, ei hakukone. Sensuroitu hakukone menettänee nopesti jalansijaa. Samoin jos aletaan sensuroimaan tuloksia sanoille 'torrent', 'p2p' 'dvdrip', 'mp3', 'download', 'direct download'...
kuinkahan monta hakua näillä sanoilla suoritetaan vuorokaudessa? Kun hakukone alistuu tekijänoikeusjärjestöjen tahtoon se lakkaa olemasta, vapaaehtoisesti.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 24.2.2013 @ 01:19

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Tässäkö Rovion seuraava hittipeli? Battle Bay tulossa saataville maailmanlaajuisesti Tässäkö Rovion seuraava hittipeli? Battle Bay tulossa saataville maailmanlaajuisesti (29.4.2017 21:42)
Rovion uusi Battle Bay -mobiilipeli tulee saataville maailmanlaajuisesti 5. toukokuuta. Battle Bay on reaaliaikainen moninpeli, jossa pelaajat kiitävät merellä viidestä pelaajasta koostuvassa ....
Hakkerit vuotivat jaksoja Netflixin kesäkuussa ensi-iltansa saavasta Orange is the New Black -tuotantokaudesta Hakkerit vuotivat jaksoja Netflixin kesäkuussa ensi-iltansa saavasta Orange is the New Black -tuotantokaudesta (29.4.2017 21:25)
TheDarkOverlord-hakkeriryhmä aikoo jatkaa vuotoja myös Orange is the New Black -sarjan jälkeen. Asiasta uutisoi TorrentFreak. TheDarkOverlord kertoo saaneensa Orange is the New Black -sarjan ....
Samsung Galaxy S8 ja LG G6 tulivat myyntiin Suomessa Samsung Galaxy S8 ja LG G6 tulivat myyntiin Suomessa (28.4.2017 17:42)
Odotetut Android-älypuhelimet saapuivat tänään myymälöihin. Helmikuussa MWC-messuilla esitelty LG G6 tuodaan myyntiin yhteistyössä Gigantin kanssa, minkä lisäksi puhelimen voi löytää operaattorien ....
Bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin Bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin (28.4.2017 17:11)
Bitcoinin arvo kävi eilen uusissa ennätyslukemissa. Kirjoitushetkellä Bitcoinin arvo on noin 1300 dollaria eli noin 1200 euroa. Eilen yhden Bitcoinin arvo oli korkeimmillaan noin 1340 dollaria. ....
iPhone-sovellusten hinnat nousevat – 0,99 euron sovellukset jäävät historiaan iPhone-sovellusten hinnat nousevat – 0,99 euron sovellukset jäävät historiaan (28.4.2017 14:04)
Apple on päättänyt korottaa App Storessa myytävien mobiilisovellusten hintaa. Alhaisin hintaluokka nousee 0,99 eurosta 1,09 euroon. Vastaava hintakorotus tehdään myös Meksikossa ja Tanskassa. ....
3 kommenttia

Uutisarkisto