*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Facebook suunnittelee automaattisesti toistuvia videomainoksia

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 16.2.2013 12:14 Kommentteja (4)

Facebook suunnittelee automaattisesti toistuvia videomainoksia Facebook on myöntänyt suunnittelevansa videomainosten tuomista palveluunsa. Yhtiön puolesta Stanford Future Of Media Conferencessa puhunut markkinointijohtaja David Fischer kertoi asian olevan työn alla. Mainosten tuloa ennakoi jo joulukuussa AdAge.
Fischer kehui hieman yllättäen kilpailija Googlen tuotetta toteamalla, että Youtuben videoiden edessä näytettävät mainokset ovat esimerkki onnistuneesta formaatista. Youtuben mainoksia on pakko katsoa viisi sekuntia, mutta sen jälkeen ne voi halutessaan ohittaa.

Fischer myönsi myös, että videomainokset voivat olla hyvin häiritseviä, mutta lisäsi kuitenkin uskovansa, että he keksivät oikean tavan toteuttaa ne niin, että käyttökokemus on edelleen tasapainoinen.

- Emme ole vielä julkaisseet tuotetta, sillä meillä ei ole siitä sellaista versiota, johon voisimme olla tyytyväisiä. Mutta heti kun meillä on sellainen, julkaisemme sen kyllä, hän sanoi.

AdAgen tietojen mukaan Facebookin tavoitteena on tarjota 15 sekunnin mittaisia mainospaikkoja perinteisten puolen minuutin paikkojen sijasta. Tällä voisi olla vaikutusta internetin videomainontaan yleiselläkin tasolla, sillä Facebook on niin suuri tekijä.

Edellinen Seuraava  

4 kommenttia

116.2.2013 12:46

Liekkö otsikossa jotain häikkää tai sitten en vaan tajua lukemaani. :)

216.2.2013 17:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ProfaneX:
Liekkö otsikossa jotain häikkää tai sitten en vaan tajua lukemaani. :)
Nyt se sitten korjattiin :)

317.2.2013 2:39

Ja adblockillahan selviää tästäkin.

418.2.2013 11:50

Tässä alan odottelemaankin Libresse mainoksia ;)
Ja varsinkin näitä Kaalimadon seksi mainoksia seinälle.. ihanaa


- Sitä saa mitä ei osta -

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Arvostelussa yllätys Creativelta: mekaaninen Vanguard K08 -pelinäppäimistö Arvostelussa yllätys Creativelta: mekaaninen Vanguard K08 -pelinäppäimistö (21.10.2017 12:00)
Creative tunnetaan parhaiten muun muassa äänikorteistaan, kuulokkeistaan, kaiuttimistaan ja kannettavista soittimistaan. Nyt yhtiö on päättänyt lähteä kokeilemaan siipiään myös pelinäppäimistöjen parissa. ....
Verkkokauppa.com avaa jättimyymälän Turun lähelle Verkkokauppa.com avaa jättimyymälän Turun lähelle (20.10.2017 17:28)
Heinä-syyskuun tuloksen julkistanut Verkkokauppa.com kertoo avaavansa Turun lähistöllä sijaitsevaan Raisioon uuden jättimyymälän, jonka tarkoituksena on palvella Varsinais-Suomen alueella asuvia. ....
1 kommentti
Näin Netflixin kallistuminen vaikuttaa sinuun Näin Netflixin kallistuminen vaikuttaa sinuun (20.10.2017 14:48)
Netflix on lähettänyt suomalaisille asiakkaille sähköpostia, jossa tiedotetaan suoratoistopalvelun tulevasta hintakorotuksesta. AfterDawn uutisoi Netflixin kuukausimaksun nousemisesta kaksi viikkoa sitten. ....
4 kommenttia
Applen toimitusjohtaja ampuu huhut alas – Mac minillä on vielä tulevaisuutta Applen toimitusjohtaja ampuu huhut alas – Mac minillä on vielä tulevaisuutta (20.10.2017 13:10)
Kuluvalla viikolla tuli kuluneeksi kolme vuotta siitä kun Apple on viimeksi päivittänyt pienikokoisen Mac mini -tietokoneen. Päivitysten puuttumisen takia Applen on kuviteltu jo lopettaneen ....
Lukkomarkkinat murroksessa – Maineikas Assa Abloy osti älykotiosaamista Lukkomarkkinat murroksessa – Maineikas Assa Abloy osti älykotiosaamista (20.10.2017 11:24)
IoT ei ole selvästikään jäämässä pelkäksi markkinatrendiksi, vaan se näyttäisi ainakin joillakin aloilla olevan kasvua kiihdyttävä voima. Näin näyttäisi käyvän ainakin lukkomarkkinoilla, sillä ....

Uutisarkisto