*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

PS4:n uuden ohjaimen prototyypistä pääsi nettiin kuva (päivitetty)

Kirjoittaja @ 15.2.2013 18:15 Kommentteja (11)

PS4:n uuden ohjaimen prototyypistä pääsi nettiin kuva (päivitetty) Destructoid julkaisi sivuillaan kuvan ohjaimesta, jonka väitetään kuuluvan Sonyn odotettuun PlayStation 4 -konsoliin.
Jonkinlaista touchpadia tai kosketusnäyttöä ohjaimeen on huhuiltu jo jonkin aikaa, ja kuva näyttäisi vahvistavan ainakin sen, että sitä on jossain vaiheessa tosissaan suunniteltu.

Destructoid lisäsi uutiseensa myöhemmin tänään kommentin, jossa kerrotaan useiden lähteiden vahvistaneen vuotaneen kuvan oikeaksi, mutta siinä olevan ohjaimen varhaiseksi prototyypiksi.

Ohjaimessa on paljon vanhaa tuttua, mutta jonkinlaisen näytön(?) lisäksi kahvoja on ainakin kyseisessä kehitysversiossa ilmeisesti pullistettu hieman. Konsolin historian alusta asti mukana olleet Start- ja Select-näppäimet puuttuvat myös.



Päivitys 16.2.2013 01:00 Nettiin on ilmestynyt prototyyppiohjaimesta vielä toinenkin kuva, joka näyttää sen paremmasta kuvakulmasta. Kiitoksia kommentoijille huomiosta.

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

 

11 kommenttia

115.2.2013 18:28

Aika ruma!


Intel i7 3770 3.4ghz | GTX 670 2GB | 32Gb DDR3 | 1 TB HDD

215.2.2013 18:47

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LegitMods:
Aika ruma!
Niinhän ne prototyypit yleensä ruukaa olemaan.

EDIT: tässä hieman isompi kuva tuosta ohjaimesta
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 15.2.2013 @ 20:21

315.2.2013 19:02

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti LegitMods:
Aika ruma!
Joo näkyy olevan aika möhkö vanhaan dualshockiin verrattuna, mutta ei kannata paljon tähän reagoida, valmis ohjain tuskin ihan samalta näyttää.

Define R3 / M4A87TD/USB3 / Phenom X4 B55 / 4gb / GTX460 / RX-5300 / 2x F3 1TB / Crucial M4 / Acer 23" / Imperator 4G + Taito / Sidewinder X4 / STR-DH520 + Cambridge Audio Minx Min 10 x5 + Boston Soundware XS Sub / Soundmagic E30 / Superlux HD681B / G27 / PS3 / X360S

415.2.2013 19:54

Tuo näyttää kyllä hyvältä pohjalta. Yhdistelmä PlayStationin omaa ohjainta ja Dreamcastin pikkunäyttöjä.

515.2.2013 19:54

Tuo näyttää kyllä hyvältä pohjalta. Yhdistelmä PlayStationin omaa ohjainta ja Dreamcastin pikkunäyttöjä.

616.2.2013 8:03

Onko tossa joku kaiutinkin?

716.2.2013 8:50

mitä nintendo edellä...

816.2.2013 9:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Mynthon:
Onko tossa joku kaiutinkin?
Itse uskoisin sen olevan mikki. Varsinkin, jos tuo liitäntä tuossa on universaali 3,5mm kuulokeliitäntä.

916.2.2013 12:59

Toivottavasti keksivät jotain oikeata käyttöä tuolle näytölle joka tekee tuosta lisäyksestä järkevän, ettei väkisin pistetä sille jotain toimintoja jotka voisi muutenkin tehdä ohjaimella ja nostetaan tuolla vaan ohjaimien hintaa (kaikkea ei ole pakko kopioida nipalta).

Eivätkä näemmä vieläkään vaihtaneet D-padin ja vasemman analogisen tatin paikkaa...

Parempi tehdä kerralla hyvä.

1016.2.2013 13:52

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:
Toivottavasti keksivät jotain oikeata käyttöä tuolle näytölle joka tekee tuosta lisäyksestä järkevän, ettei väkisin pistetä sille jotain toimintoja jotka voisi muutenkin tehdä ohjaimella ja nostetaan tuolla vaan ohjaimien hintaa (kaikkea ei ole pakko kopioida nipalta).

Eivätkä näemmä vieläkään vaihtaneet D-padin ja vasemman analogisen tatin paikkaa...

Parempi tehdä kerralla hyvä.
Ei se ole näyttö, vaan kosketustaso niinku ps vitassa. Eli periaattessa niinku läppärin tasohiiri, jonka valmistus ei tosiaan kustanna paljon. Eikä sen D-padin ja vasemman tatin paikkoja tartte vaihtaa. Ne on ihan hyvin noin. Saa olla ihme vempulakädet, jos toi nykyinen asettelu tuottaa suuria ongelmia.

1118.2.2013 12:18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:
Toivottavasti keksivät jotain oikeata käyttöä tuolle näytölle joka tekee tuosta lisäyksestä järkevän, ettei väkisin pistetä sille jotain toimintoja jotka voisi muutenkin tehdä ohjaimella ja nostetaan tuolla vaan ohjaimien hintaa (kaikkea ei ole pakko kopioida nipalta).

Eivätkä näemmä vieläkään vaihtaneet D-padin ja vasemman analogisen tatin paikkaa...

Microsoft lyö omalle konsolilleen taas jonkun säännön että pelejä ei saa julkaista xboxille jos niissä ei ole kaikkia ominaisuuksia mitä muissa, niin se näyttö jääkin sitten näyttämään pelin logoa...


enkä tajua miksi sanot:
-kaikkea ei ole pakko kopioida nipalta
-eivät vaihtaneet D-padin ja vasemman analogisen tatin paikkaa

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

Microsoft: käytetyn pelin ostajalle ei lisämaksua, nettiyhteys vaaditaan aitoustarkistukseen Microsoft: käytetyn pelin ostajalle ei lisämaksua, nettiyhteys vaaditaan aitoustarkistukseen (25.5.2013 14:19)
Microsoft ei tarjonnut viime tiistain Xbox One -julkistuksessaan tyhjentäviä vastauksia ennakkoon paljon puhututtaneisiin kysymyksiin konsolin nettiyhteysvaatimuksesta tai käytettyjen pelien ....
9 kommenttia
Mistä on iOS 7 tehty? Mustasta, valkoisesta ja yksinkertaisista grafiikoista Mistä on iOS 7 tehty? Mustasta, valkoisesta ja yksinkertaisista grafiikoista (24.5.2013 19:05)
9to5macin saamien tietojen mukaan Jony Ive keskittyy iOS 7:n uudessa käyttöliittymässä paljon tekstuuria sisältävien grafiikoiden poistoon sekä mustiin ja valkoisiin pintoihin. Yksinkertaisuuden ....
9 kommenttia
Microsoft toi Käynnistä-napin takaisin - hiiren kylkeen Microsoft toi Käynnistä-napin takaisin - hiiren kylkeen (24.5.2013 16:50)
Microsoft yrittää helpottaa Windows 8:n kosketukselle optimoitujen toimintojen käyttöä tuomalla markkinoille kaksi hiirimallia, joihin on liitetty pikanäppäin Käynnistä-ruudun avaamiseen. Käytännössä ....
8 kommenttia
Samsung Galaxy S4 sai maailman ensimmäisenä älypuhelimena TCO-sertifikaatin Samsung Galaxy S4 sai maailman ensimmäisenä älypuhelimena TCO-sertifikaatin (24.5.2013 16:03)
Ruotsalaisen TCO ammattiliiton riippumaton tutkimuskeskus TCO Developmentin myöntämä sertifikaatti kertoo muun muassa tuotteen sosiaalisesta kestävyydestä.
11 kommenttia
MTV vaatii Salkkarit-fanilta 50 000 euron korvausta MTV vaatii Salkkarit-fanilta 50 000 euron korvausta (24.5.2013 13:49)
MTV Oy vaatii 22-vuotiaalta tamperelaiselta mieheltä 50 000 euron korvausta huomisensalkkarit.com-verkkosivuston takia. Sivustolta löytyi linkkejä seuraavana päivänä esitettävien Salatut Elämät ....
20 kommenttia

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.