Kommentti: Muusikko on oman alansa banaaninviljelijä
Suomalaiset ostavat innolla reilun kaupan leimalla varustettuja tuotteita, joita alkaa löytyä perinteisistä banaaneista aina vaatteisiin saakka ja valikoima kasvaa koko ajan. Reilun kaupan ajatuksena on taata pääasiallisen työn tekijälle eli banaanin tai puuvillan alkutuottajalle kohtuullinen korvaus tehdystä työstä.
Reilun kaupan periaatteille olisi käyttöä myös muuttuvassa musiikkibisneksessä, jossa alkutuottajan eli artistin osuus koko kakusta jää erittäin pieneksi kolmen suuren levy-yhtiön hallitessa musiikkialaa.
Musiikkimyynti kääntyi ensi kertaa kasvuun viime vuonna, mutta kasvu tuli pelkästään suoratoistopalveluista, joista suosituin Suomessa on Spotify. Vaikka musiikin kuuntelijoille Spotify on kauan kaivattu laillinen, laajan valikoiman tarjoava ja teknisesti toimiva vaihtoehto, suositutkin suomalaisartistit ovat arvostelleet palveluista kertyviä vaatimattomia rojaltituloja.
Helsingin Sanomien Jarkko Jokelainen selvitti äskettäin ansiokkaasti Spotifyn maksamien rojaltien jakautumista artistien ja levy-yhtiöiden kesken. Musiikkituottajien järjestön IFPI:n viimeisten lukujen mukaan suoratoiston osuus viime vuoden musiikkimyynnistä oli runsaat kahdeksan miljoonaa euroa. Kun koko kakun arvo on noin 42 miljoonaa, digimyynti alkaa olla merkittävä tulonlähde ja sen osuus kasvaa varmasti tulevaisuudessa. Jos artisteille kuitenkin heruu satasia suuristakin toistomääristä, minne rahat menevät?
Jokelaisen mukaan artistien osuus vaihtelee 8 - 50 prosenttiin omien levyjensä tuotosta, lopun mennessä levy-yhtiölle. Yleistymään päin on kuitenkin malli, jossa artisti saa 8 - 20 prosenttia tuloista, vaikka digitalisoituminen on jopa vähentänyt albumin tuotannon ja erityisesti jakelun kuluja. Varsinkin aloittavien artistien kohdalla parempien sopimusten saaminen on kuitenkin erittäin hankalaa, kun toisena sopijaosapuolena on ylikansallinen musiikkijätti, jolla on käsissään kaikki valta.
Sopimusta kirjoittaessa artistin tilanne alkaa muistuttaa etelä-amerikkalaista banaaninviljelijää, joka neuvottelee myyntihinnoista Chiquitan kanssa. Iso yhtiö voi käytännössä määrätä ostohinnan, jolla on myytävä, jos sadostaan haluaa edes jotain tuottoa. Reilussa kaupassa banaanin viljelijälle taataan hinta, jolla työstä jää myös jotain käteen.
Vastaavaa reilua sopimista kaivattaisiin levytyssopimuksiin. Musiikkia ei olisi ilman musiikin tekijöitä kuten banaanikaan ei kasva ilman fyysistä työtä. Onneksi digitalisoitumisen myötä musiikkinsa voi saada suuren yleisön kuultavaksi Spotifyyn ja vastaaviin kauppapaikkoihin myös ilman levy-yhtiön apua, jolloin artistille jää huomattavasti suurempi osa toistojen tuotoista.
Jakelukanavien vapautumisen lisäksi myös yhä useammalla on mahdollisuus tehdä musiikkia ilman kallista studiotilaa vaikka omalla tietokoneella ja muutamilla laitteilla ja ohjelmistoilla. Vaikka sopimus levy-yhtiön kanssa tarjoaa varmemman tien menestykseen kuin pelkkä oma tekeminen, kolmen suuren portinvartijan valta tuntuisi olevan jo murenemassa, kun banaaninviljelijä voikin myydä tuotteensa suoraan ruokapöytiin ilman välikäsiä.
9 KOMMENTTIA
Samakot1/9
Oiskohan Kim Dotcomin Megaboxista ratkasemaan tätä ongelmaa? Saa nähdä.
pitokokka2/9
Eikös sitä saa reilun kaupan musiikkia ostettua esim. keikoilta? Indiartistin kotona prässätyn levyn tuotoista ei pääse osalliseksi levy-yhtiöt, teostomafia eikä verottaja.
friis3/9
Pidetään mielessä että kukaan ei pakota artistia allekirjoittamaan huonoa sopimusta. Jos myytävä tuote (=artisti) on hyvä ja tuntuu ettei levy-yhtiön tarjoama osuus tuotosta (=palkka) ole kohtuullinen niin silloin pitää kilpailuttaa itsensä toiseen levy-yhtiöön. Tai alkaa itse tuottaamaan levyjään. Aivan kuten missä tahansa ansiotyössä.
On totta että suuret levy-yhtiöt hallitsevat fyysisten levyjen jakelukanavia ja se vaikeuttaa huomattavasti pienten yhtiöiden/omakustanteiden saamista myyntiin marketteihin. Mutta sitä mukaa kun musiikin myynti siirtyy enemmän ja enemmän digi muotoon niin sen merkitys vähenee.
Lumikki4/9
Minkä toisen levy-yhtiön, jos ne elää kartellissa ja keskenään sopii asiat.
Mutta artikkeli kuvastaa hyvin ongelmaa eli kuluttajaa syytetään piratismista. Kun todelliset rikkoliset on ne "lailliset" isot levy-yhtiöt jotka varastaa suurimman osan sen artistin tuloista.
Laillinen Mafia.
3rd_party5/9
Kirjoittaessaan sopimuksen levy-yhtiön kanssa siirtää artisti suuren osan riskeistä levy-yhtiön kannettavaksi. Ei liene yllätys, että tämä tarkoittaa myös rahavirtojen kääntymistä. Kyseessä on sama ilmiä kuin ansiotyössä yleensäkin: tekemällä töitä jonkun muun palveluksessa tulee rahavirrasta pienempi osuus omaan taskuun kuin tekemällä töitä oman firman nimissä.
Referenssinä Koneen liikevaihdosta noin 30% menee palkkoihin ja sivukuluihin, ja toimitusjohtajan taskuun pari promillea. Jos levy-yhtiöt maksavat 8-50% kunkin artistin liikevaihdosta artistille itselleen, ei kyseessä ole todellakaan huono diili.
Tuskin Afterdawninkaan mainostuloja tilitetään 100% sisällön kirjoittajille.
friis6/9
Näin juuri. Levyn tuottaminen, markkinointi yms. ei ole aivan ilmaista. Jos levy floppaa maksumiehenä ei ole artisti vaan se riistäjä levy-yhtiö... Jos tuotat levyn itse saat toki suuremman kakun mahdollisista tuloista, mutta samaan aikaan olet myös vastuussa mahdollisista tappiosta.
johtaja597/9
Mega voisi olla ratkaisu tähänkin, mutta tekijänoikeusjärjestöt kyllä hommaa sen sulkulistalle, jos artisti alkaa saamaan 90% tuotosta.
afterTony8/9
Peli ei ole ollut rehellistä enää pitkään. Levy-yhtiöitä ajaa voitto, kun taas artisteja (valinnaisessa tärkeysjärjestyksessä) musiikintuottaminen, raha, valta, huomio.
On myöhäistä, mutta vielä jotkut jaksavat tehdä töitä Suomalaisen musiikin puolesta. Wb, Sony, Universal, ovat rahallisesti mukana, mutta saattavat yrityssopimuksensa pohjalta olla mahdollisesti vain loisimassa, voittoa tavoitellen, suomalaisessa musiikissa.
pentsu9/9
Jännä juttu. Työelämässä usein motivaationa on raha. Miksi niin ei saisi olla muusikolla joka tekee työkseen musiikkia?
TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT