AfterDawn logo

Levy-yhtiöt pyysivät Helsingin käräjäoikeutta perumaan The Promo Bayn estot

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
6 kommenttia

Torrent-sivusto Pirate Bayn operaattoriestojen myötä estettiin myös The Promo Bay -sivusto, jossa jaetaan artistien musiikkilinkkejä.

Huolimatta siitä, että sivusto on piraattilahden takapirujen hallinnoima, on sisältö kuitenkin täysin laillista ja artistien itsensä lisäämää. Niinpä Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry on nyt poistanut sivun estettävien listalta, kertoo TorrentFreak.

Useammat suomalaiset levy-yhtiöt pyysivät eston poistamista Helsingin käräjäoikeudelta. Sivulle voi kuka tahansa ladata tekemäänsä sisältöä ilmaiseksi, ja sisältöä voi myös kuka tahansa maksutta selailla. Nimensä mukaisesta sivusto vain promoaa sisältöään, eli käytännössä tarjoaa sille jakelupaikan.

Suomessa ja Britanniassa sivustolle pääsy on ollut estettynä lain velvoittamien operaattoriestojen vuoksi. Britit purkivat eston jo jonkin aikaa sitten ja nyt vihdoin myös Suomessa on myönnetty, että sivusto on estetty virheellisin perustein, eikä se sisällä mitään tekijänoikeuksia rikkovaa - tai ainakin rikkomuksiin puututaan ja niitä pyritään välttämään.


Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen edustettavina ovat EMI, Sony Music Entertainment, Universal Music ja Warner Music. Sen jäseniä ovat muun muassa Teosto, Kopiosto, Gramex, MTV ja Yleisradio sekä Sanoma Entertainment.

6 KOMMENTTIA

korppuasema (vahvistamaton)1/6

Tämä on tätä normaalia tekijänoikeusjärjestöjen toimintaa - ensin hutkitaan ja sitten ehkä tutkitaan.

bfr2/6

Tähän tämä on mennyt: korporaatiot ja hyvä veli-järjestöt päättävät laeista ja ilmeisesti tarvittaessa myös niiden kumoamisesta. Tuomarit vain tekevät mitä käsketään. Tässäkin on täysin avoimesti ja hyväksytysti kyse siitä että asioiden laillisuus ja laittomuus riippuvat siitä onko siitä tietyille tahoille hyötyä vai haittaa. Järkätään ja peruutellaan lakeja mielivaltaisesti riippuen niiden vaikutuksesta kassavirtaan.

Alwari3/6

Mitkä ihmeen estot?

Fulca874/6

Samaa mieltä BFR:n kanssa.

Tässä justiinsa näkee, kuinka nuo Firmat toimii.
Taitaa olla niin, että suhteilla pärjätään...

zipzap5/6

JA sitten vain oikeuteen penäämään tekijänoikeusjäjestöltä arvioituja menetettyjä tuloja. Kävijämäärien pudotus puolestaan on pudottanut artistien tuotteiden menekkiä, joten hekin voivat hakea korvauksia.

Ja korvausten laskukaavanhan on tuttu tekijänoikeusjärjestöiltä.

'Otetaan ensin vähintään viisi nollaa ja keksitään sitten sopiva numero eteen.'' Nöin saadaan sopiva korvaussumma. Tahon ollessa iso aloitetaan 7:llä nollalla.

bfr6/6

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti zipzap:

JA sitten vain oikeuteen penäämään tekijänoikeusjäjestöltä arvioituja menetettyjä tuloja. Kävijämäärien pudotus puolestaan on pudottanut artistien tuotteiden menekkiä, joten hekin voivat hakea korvauksia.

Ja korvausten laskukaavanhan on tuttu tekijänoikeusjärjestöiltä.

'Otetaan ensin vähintään viisi nollaa ja keksitään sitten sopiva numero eteen.'' Nöin saadaan sopiva korvaussumma. Tahon ollessa iso aloitetaan 7:llä nollalla.

Eihän siinä mitään mielivaltaista ole, ihan selkeä kaava. Otetaan vaikkapa joku levy jossa on 8 biisiä. Lasketaan yhdelle biisille joku hinta mitä se voisi maksaa sinkkujulkaisuna(TOKIHAN jokainen biisi myisi sinkkuna vaikka mitä). Esim $5. Sitten vain otetaan torrentista Jakajien korkein määrä sekä .torrent-metadata tiedoston downloadanneiden määrä, ja kerrotaan nuo kaikki luvut keskenään. ESIM:

8(biisiä) * 5(taalaa) * 15000(seedaajaa) * 25000(.torrent tiedoston hakua) = 24000000000.

Ilman pirate bayta levyjä olisi siten ostettu 24 miljardilla dollarilla enemmän. Lyödään siis vankeuden ja sakkojen lisäksi torrentin tekijälle tuon suuruinen vahingonkorvaus. Loogista, helppoa ja oikeudenmukaista.

Vastaavalla kaavallahan Limewireltä penättiin taannoin 75 biljoonaa dollaria. Kyllä minäkin oikeusjutun nostaisin mikäli menettäisin tuollaisen summan - lähes kaksi kertaa kaikki maailman rahat yhteensä. Tuottavaa bisnestä tuo cd-levyjen tehtailu.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT