*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google on paras työpaikka neljättä vuotta peräkkäin

Kirjoittaja Valtteri Ahonen (Google+) @ 16.1.2013 22:06 Kommentteja (1)

Google on paras työpaikka neljättä vuotta peräkkäin Fortune-lehti on pistänyt jälleen työntekijän vinkkelistä Yhdysvaltojen parhaat työpaikat paremmuusjärjestykseen, kirjoittaa CBS News. Neljättä vuotta peräkkäin korkeimmalle nostettiin Google, jonka jälkeen tänä vuonna sijoittuivat muun muassa SAS ja CHG Healthcare Services sekä Boston Consulting Group.
Työpaikkojen listaus on koostettu työntekijöille tehdyn kyselyn pohjalta. Google tarjoaa työntekijöilleen esimerkiksi hierontaa, ilmaista ruokaa ja valtavia urheilutiloja, joten ei ihmekään että ihmiset viihtyvät.

Kyselyssä kävi ilmi myös, että palkka ja erilaiset etuudet ovat "todella tärkeitä" työntekijöille. Lisäksi esimerkiksi ylimääräiset bonukset loma-aikoja varten ovat myös hyvin arvostettuja.

Tägit: Google työpaikat
Edellinen Seuraava  

1 kommentti

117.1.2013 1:10

Ja applella porukka hyppi ylimmästä kerroksesta alas... :P Tietää miks porukka ostaa mieluummin Androidin.


Niin se keksi kompuroi.

Tsekkaa Flickr:ni! http://bit.ly/tQU0Iq | Vieraile nettisivuillani: http://bit.ly/xvn8GL

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

10 000 kuvaa sekunnissa kameran sisältä: näyttävä video havainnollistaa toimintaa erinomaisesti 10 000 kuvaa sekunnissa kameran sisältä: näyttävä video havainnollistaa toimintaa erinomaisesti (30.1.2015 12:34)
The Slow Mo Guys -kanava esittelee Youtubessa erilaisia asioita voimakkaasti hidastettuna. Yllä nähtävällä videolla kuvataan DSLR-kameran mekaniikkaa 10 000 kuvan sekuntinopeudella. Videolta ....
Spotify saamassa jättimäisen rahoituksen Spotify saamassa jättimäisen rahoituksen (30.1.2015 10:22)
Suoratoistopalvelu Spotify valmistautuu laajentumiseen ja kovenevaan kilpailuun nostamalla sijoittajilta uutta rahoitusta 500 miljoonan dollarin edestä, kertovat Wall Street Journal ja Financial ....
Apple ei olekaan ykkönen: Samsung piti täpärästi kärkipaikkansa Apple ei olekaan ykkönen: Samsung piti täpärästi kärkipaikkansa (30.1.2015 09:41)
Apple ei noussut markkinaosuudella mitattuna maailman suurimmaksi älypuhelinmerkiksi viime vuoden lopulla, toteaa IDC uunituoreessa raportissaan. Samsung piti paikkansa kärjessä, mutta ero yhtiöiden ....
OnePlus Onen uusi käyttöjärjestelmä on OxygenOS OnePlus Onen uusi käyttöjärjestelmä on OxygenOS (30.1.2015 08:56)
Cyanogenin kanssa ilmenneiden ongelmien jälkeen halvalla huippupuhelimella maailman tietoisuuteen noussut OnePlus päätti kehittää oman Android-pohjaisen käyttöjärjestelmän. Alustalle haettiin ....
1 kommentti
Microsoft suunnitelee miljoonien dollarien sijoitusta Android-ROM:n kehittäjään Microsoft suunnitelee miljoonien dollarien sijoitusta Android-ROM:n kehittäjään (29.1.2015 21:06)
Cyanogenin toimitusjohtaja Kirt McMaster lupasi vähän aika sitten kehittää CyanogenModia jatkossa "Googlesta vapaaseen" suuntaan. Tätä kehitystyötä tullaan tekemään ainakin osittain Microsoftin ....
5 kommenttia

Uutisarkisto