*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Mese poistuu työpöydältä, palvelu ei silti lakkaa kokonaan

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 14.1.2013 13:01

Mese poistuu työpöydältä, palvelu ei silti lakkaa kokonaan Vaikka Microsoft on ilmoittanut poistavansa virallisen Messenger-sovelluksen käytöstä maaliskuun 15. päivä, Messenger-verkkoon yhdistävät kolmannen osapuolen sovellukset eivät lakkaa toimimasta ennen syksyä. Esimerkiksi Pidginin käyttäjät voivat viestitellä Skypeen siirtyvien kontaktien kanssa lokakuuhun saakka.
Käytännössä Microsoft estää pelkästään virallisen Messenger-sovelluksen toiminnan maaliskuussa. Messenger-verkon palvelimet kuitenkin pysyvät pystyssä vielä pidempään. Ars Technican Microsoftilta saaman vahvistuksen mukaan avointa XMPP-protokollaa käyttävät sovellukset toimivat lokakuuhun asti. Näihin lukeutuvat kaikki kolmannen osapuolen Messenger-viestejä tukevat sovellukset kuten esimerkiksi Pidgin, Adium, Digsby, Miranda, Trillian ja muut.

Microsoftin omat Messenger-palveluun nojaavat sovellukset jatkavat toimintaa aina maaliskuuhun 2014 saakka. Microsoftin suljettua MSP-rajapintaa hyödyntävät esimerkiksi Windows Phone -järjestelmän pikaviestin sekä Xbox 360:n pikaviestin.

Messenger lakkauttaminen liittyy Microsoftin suunnitelmiin tehdä Skypesta yhtiön pääasiallinen pikaviestin. Skype on päivitetty tukemaan monia Messengerin toimintoja ja sen kautta voi pysytellä yhteydessä vanhempia Messenger-sovelluksia käyttävien kontaktien kanssa niin kauan, kun avoin XMPP-rajapinta on tuettuna. Lisäksi Skypen pikaviestiominaisuudet ovat käytettävissä joillain kolmannen osapuolen sovelluksilla (Pidgin, Trillian).

Edellinen Seuraava  
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Esineiden murskaus hydraulisella prässillä onnistuu nyt myös Androidilla ja iOS:lla Esineiden murskaus hydraulisella prässillä onnistuu nyt myös Androidilla ja iOS:lla (23.4.2017 17:55)
Tamperelainen Hydraulic Press Channel ja Johannes Linnama ovat tehneet mobiilipelin, joka antaa pelaajalle mahdollisuuden kokeilla esineiden murskausta hydraulisella prässillä. Hydraulic ....
Suosituimpaan BitTorrent-sovellukseen suuri muutos: Siirtyy verkkoselaimeen Suosituimpaan BitTorrent-sovellukseen suuri muutos: Siirtyy verkkoselaimeen (22.4.2017 20:50)
Markkinoiden suosituin BitTorrent-sovellus (ainakin länsimaissa) uTorrent (tai µTorrent) on tekemässä suuria uudistuksia. Vuonna 2005 ensimmäistä kertaa julkaistu sovellus on tarjonnut kuluttajille ....
1 kommentti
Microsoft haastaa Chromebookit uusilla Surface-laitteilla Microsoft haastaa Chromebookit uusilla Surface-laitteilla (22.4.2017 20:16)
Microsoftin viime vuosien onnistuneimmat laitteet ovat kantaneet Surface-brändin nimeä. Yhtiön Windows 10 -tabletit ja -läppärit ovat keränneet valtavasti kehuja, jonka lisäksi myyntilukematkin ....
Galaxy S8:n punertava näyttö saa korjauksen, mutta poistaako se ongelmaa? Galaxy S8:n punertava näyttö saa korjauksen, mutta poistaako se ongelmaa? (22.4.2017 20:00)
Samsungin uutuuslaite Galaxy S8 on saapunut jo ensimmäisten ennakkotilaajien kätösiin ympäri maailman ja Suomessakin laite saapuu kauppoihin ensi viikolla, mutta Samsungilla on yhä yksi ongelma ....
Tietojen mukaan uusia, kiiltäviä Pokémoneja saapumassa pian Tietojen mukaan uusia, kiiltäviä Pokémoneja saapumassa pian (22.4.2017 18:29)
Viime vuoden sensaatiopeli Pokémon Go on edelleen suosittu, ainakin silloin, kun päivityksiä saapuu. Päivityksiä ja sitä myöten uusia Pokémoneja on aiempien tietojen mukaan määrä odottaa vasta ....

Uutisarkisto