AfterDawn logo

HBO Nordicin minimiveloitus lähes 120 euroa

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
18 kommenttia

HBO Nordicin palvelua on odotettu todella innokkaasti jo kuukausien ajan, mutta nyt kun palvelu on viimein alkanut avautua, ei kaikki ole mennyt parhaalla mahdollisella tavalla. Asiasta uutisoi Digitoday.

Monet innokkaat ostajat ovat joutuneet pettymään kun selvisi, että palvelu aukeaa suomessa portaittain: aluksi vain Samsungin älylaitteiden ostajille. HBO ei ole ilmoittanut, milloin palvelu avautuu muille käyttäjille. Alun perin sen piti tulla saataville Suomessa jo lokakuussa.

Tämän lisäksi nyt on selvinnyt, että HBO Nordic -palvelua on tilattava kerralla vähintään vuoden jakso. Kuukausimaksu on 9,95, joten näin ollen maksettavaksi tulee aina vähintään 119,40 euroa. Summa veloitetaan kuitenkin kuukausittain. Asia selvisi HBO:n käyttöehdoista: "Ellei toisin ole sovittu, kuukausitilaussopimukset ovat voimassa ensin ensimmäisen kahdentoista (12) kuukauden pituisen määräajan, joka alkaa sinä päivänä kun HBO ja Käyttäjä tekevät sopimuksen."


HBO Nordicin Twitter-sivulta selviää, että myös ilmaisen käyttökuukauden saaminen edellyttää 12 kuukauden sitovaa tilausta.

18 KOMMENTTIA

Samakot1/18

Ikävää tuo 12 kuukauden pakkomyynti. Taitaa jäädä väliin vaikka tätä kovasti odotinkin.

jetinf2/18

Jää kyllä HBO tilaamatta ja pysytään netflixin asiakkaana.

xxwavx1123/18

Ei vaikuta kovin kilpailukykyiseltä.

Spion^4/18

Voi kyl olla että muuttuu samanlaiseksi kun netflix jos jengi ei sitä vastaan ota avokäsin. Painostusta painostusta vaan kehiin!

WereCatf5/18

Mitä järkeä ottaa sitä ilmaiseksi koekäyttöön, jos on pakko sopia 12kk sopimus? O_o En minä ainakaan aio sikaa säkissä ostaa!

mozilla6/18

http://hdfin.com/items.php

Phoenix437/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti WereCatf:

Mitä järkeä ottaa sitä ilmaiseksi koekäyttöön, jos on pakko sopia 12kk sopimus? O_o En minä ainakaan aio sikaa säkissä ostaa!

Kyseessä ei taida olla kokeilujakso vaan sellainen "kuukausi kaupan päälle" -diili.

arcanix8/18

En ymmärrä tätä angstin määrää 12kk sopparin vuoksi. Omenaluureja ostetaan parin vuoden ääsreip diileillä, samaten nettiliittymiä ja ties mitä. HBO tuo palvelun hyvään hintaan, sarjat saa lähes heti jenkkien esityksen jälkeen ja kielitaidottomille vieläpä teksteillä. Ja kauhea kitinä kun palveluun joutuu sitoutumaan. Odottakaa, että joku muu ottaa palvelun ja lukekaa miten se toimii. Joku varmaan arvosteleekin palvelun kun vaan pääsee siihen käsiksi.

G0lden_Kebab9/18

Jokseenkin samoilla linjoilla "arcanixin" kanssa ja kyllä HBO:lta tulee laatu kamaa, MUTTA saavutetaanko siinä sitten muka parempaa tulosta sillä keinoin että ei anneta vapaasti valita? niinpä...


arcanix10/18

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:

Jokseenkin samoilla linjoilla "arcanixin" kanssa ja kyllä HBO:lta tulee laatu kamaa, MUTTA saavutetaanko siinä sitten muka parempaa tulosta sillä keinoin että ei anneta vapaasti valita? niinpä...

Pitää ottaa huomioon, että tämä pohjola todella pieni markkina-alue taloudellisesti. HBO yrittää hieman innovoida ja lähtee ensimmäisenä toteuttamaan uudenlaista palvelua, ja ottaa siinä pienen vakuutuksen taloudellisesta kannattavuudesta määräaikaisten soppareiden muodossa, niin heti on heitterit niskassa. Onko kovimmassa äänessä sitten ne piraatit, joilla ei ole enää tekosyytä siitä ettei ole tarjontaa? No kyllä mä muuten mutta en mä määräaikaista kyllä ota.

kekkerke (vahvistamaton)11/18

Fiksua rahoittaa toiminnan aloitus uusilla alueilla tälleen pakkokaupalla, mutta silti summa veloitetaan kuukausittain. Tavallaan samahomma pätee myös iptv palveluihin mitä operaattorit tarjoaa. Toki niissä määräajat on 24kk

Ei ole todellakaan edullista tuoda palvelua uuteen maahan ja tässä netflixikin hieman kyykähti kun kerralla puski oniin maihin ja toivo saavansa porukkaa käyttämään ohjelmaa. Tälläinen ns. Ensimmäisen vuoden kytky olisi tuonut huikean helpotuksen myös netflixille.

Tarjonnan suuruus ja alustat ratkaisee onko hyvä, ok vai kuraa.

leipuri77712/18

Surullista.

Itse olisin ainakin halunnut koekäyttää tuota, en todellakaan lähde sitoutumaan vuodeksi sellaista mistä en tiedä mitään.

Netflix vaikutti myös erittäin lupaavalta mutta se ei toiminut Boxee Boxilla joten ei tullut hirveästi koekäytettyäkään kuin jollain kännykällä paskalla istuessa...

No täytyy harkita palaamista tuohon Netflixiin kunhan saavat Boxee Boxille ensin Netflix sovelluksen.

zipzap13/18

Joka itselleen kuoppaa kaivaa...

Lumikki14/18

Canal Digital tekee myös vuoden pakko sopimuksia satelliittipuolella. Olen itse kerran ollut tekemättä sopimusta, juuri tuollaisen vuoden pakko sopimuksen takia. Ne on ihan perseestä eli liian pitkiä. Maksimi saisi olla 3kk.

Sefriol15/18

Suomessa rahaa tekevät eniten ne kanavat, jotka tarjoavat katsojilleen eniten vapautta. Tämä myös pohjoismaissa yleensäkin.

Noh, antaa rähmiä suossa jonkun aikaa. Eiköhän siellä kohta opita.

tonttila16/18

Lainaus:

12 kuukauden HBO-tilaus, joka sisältää Samsungin tarjoamat 6 kuukautta.
Voit lopettaa tilauksesi milloin tahansa ilman irtisanomisaikaa Samsungin tarjoaman 6 kuukauden tilausjakson aikana. Jos et irtisano tilaustasi ensimmäisten 6 kuukauden aikana, tilauksesi jatkuu 6 kuukautta, mutta maksat vain 5 kuukaudesta. Ellet irtisano tilaustasi vähintään 1 kuukautta ennen ensimmäisen 12 kuukauden päättymistä, tilauksesi jatkuu toistaiseksi voimassaolevana. Tässä tapauksessa voit milloin tahansa lopettaa tilauksesi ilmoittamalla siitä 3 kuukautta etukäteen.

9,95 € / kuukausi (sis. ALV), Samsungin tarjoamat 6 ensimmäistä kuukautta, arvo 59,70 €. Mikäli jatkat tilaustasi 6 lisäkuukaudella, maksettavasi määrä kokonaisuudessan 12 ensimmäiseltä kuukaudelta on 49,75 €. Tilauksesi jatkuessa toistaiseksi voimassa olevana kuukausittainen maksu on 9,95 €.

Olet vastuussa Internet-palveluntarjoajasi ja/tai mobiilioperaattorisi sinulta vaatimista maksuista.

Tämän palvelun tarjoaa HBO Nordic AB

Lue lisää
Peruuttamisoikeus

Lue lisää
Voit käyttää vain yhden etusetelin tiliä kohden.

HBO Nordicin täydelliset käyttöehdot sisältäen henkilötietokäytäntömme löytyvät täältä.Käyttöehdot

Huomioithan, että rekisteröintivaiheessa tilitiedoissasi saattaa näkyä hetkellisesti pieni valtuutusmaksu, mutta tätä summaa ei veloiteta tililtäsi. 13 joulu 2013 00:14

Eli käsitän tuon että kun irtisanon oman tilaukseni 6 kk aikana. EI TULE automaattisesti puolta vuotta lisää?

Toki minulla on käytössä tuo Samsungin 6kk lahjus.. Toivottavasti tuon puolen vuoden aikana asiat muuttuu netflixin mallisiksi niin voin jatkaa sopimusta kuukausi kerrallaan jos siltä tuntuu. Tuollainen pakottaminen kohtuuttomiin sopimusaikoihin ainakin vituttaa itseäni niin että äänestäisin lompakollani ja en tilaisi jos ei olisi tuota ilmaista aikaa.

Ja ainakin selaimen kautta, 24 megaisella adsl liittymällä kuvanlaatu on aika paska, tabilla, kiitos pienen ruudun, menettelee. Ilisko paikalla sampan telkkarien tai jonkun smart laitteen omistajaa, kuinka mainostettu 1080p kuva näkyy isolla ruudulla.

Lainaus:


30 Rock
Angry Boys
Band of Brothers
Big Love
Boardwalk Empire
Bored to Death
Carnivàle
Continuum
Eastbound & Down
Enlightened
Entourage
Five Days
Flight of the Conchords
Game of Thrones
Generation Kill
Girls
Head Case
Hit & Miss
House of Saddam
How to Make it in America
Hung
In Treatment
John Adams
John From Cincinnati
Little Britain USA
Luck
Magic City
Masters of Horror
Masters of Science Fiction
Mildred Pierce
Party Down
Rome
Sex and the City
Six Feet Under
Spartacus
Strike Back
Tell Me You Love Me
The Newsroom
The Pacific
The Ricky Gervais Show
The Sopranos
The Wire
Treme
True Blood
Veep
Web Therapy
Z Rock

Tarjolla olevat sarjat,

Lainaus:


A Christmas Proposal
A Nanny For Christmas
Alfred
Allt om min buske
Always
American Graffiti
And Starring Pancho Villa as Himself
Back to the Future
Back to the Future II
Back to the Future III
Bird on a Wire
Bröllopsfotografen
Cast a Deadly Spell
Ciao Bella
Consequence
Crackers
Daybreak
De vuxna
Dead Silence
Der Untergang
Direct Contact
Doctor Detroit
Doom
EDtv
El Diablo
Elizabeth
Everyday People
Fellow Traveler
Fröken Sverige
Förortsungar
Game Change
Gia
God Afton, Herr Wallenberg
Gorillas in the Mist
Happy Gilmore
Heart and Souls
Hemingway & Gellhorn
Hemligheten
I Hate Valentine's Day
In Pursuit of Honor
In the Name of the Father
In the Valley of Elah
Indictment: The McMartin Trial
Irina Palm
Kommer du med mig då
Lansky
Lesbian Vampire Killers
Life Support
Longford
Lower Learning
Låt den rätte komma in
Maria Larssons eviga ögonblick
Meet Joe Black
Metropia
Mistrial
Montana
Monty Python's The Meaning of Life
More American Graffiti
Morgan Pålsson: världsreporter
Mälarpirater
Offside
Out of Africa
P.S.
Pu-239
Religulous
Rumble Fish
Smala Sussie
Sneakers
Solstorm
Sometimes in April
Stop! Or My Mom will Shoot
Storm
Strip Search
Sugar
Super Size Me
Table for Three
The Cherokee Kid
The Cook, The Thief, His Wife and her Lover
The Dog Who Saved Christmas
The Dog Who Saved Christmas Vacation
The Dog Who Saved Halloween
The Enemy Within
The Fever
The Jack Bull
The Last of His Tribe
The Late Shift
The Men Who Stare at Goats
The Money Pit
The Nutty Professor
The Reader
The Road to Guantanamo
The Second Civil War
The Sting
The Sugarland Express
The Young Americans
Tjenare Kungen
Trainspotting
Turn the Beat Around
Twelve Monkeys
Two Brothers
Tyson
Underjordens hemlighet
Waiting for Forever
Walkout
Warm Springs
We Own the Night
What Doesn't Kill You
When Trumpets Fade
White Mile
Yesterday
Zorn

Ja leffat, liekö noin paljon ruåttalaisia vai onko palvelussa hieman kielikukkasia vaikka valittuna suomi..

Samakot17/18

Nyt tuli kutsu sähköpostiin:

Lainaus:

12 kuukauden HBO-tilaus, joka sisältää HBO:n tarjoaman 1 kuukauden (arvo 9,95 €).

Tilauksesi jatkuu toistaiseksi voimassa olevana määräaikaisen tilauskauden päätyttyä.Tilauksesi jatkuu toistaiseksi voimassa olevana, mikäli et ole ilmoittanut HBO Nordicille tilauksen irtisanomisesta vähintään 1 kuukausi ennen määräaikaisen tilauskauden päättymistä. Toistaiseksi voimassa olevan tilauksen voi irtisanoa milloin tahansa ilmoittamalla siitä 3 kuukautta etukäteen.

HBO Nordicin tarjoama 1 kuukausi, arvo 9,95 €. Maksettavasi määrä 12 kuukaudelta on 109,45 €. Tilauksesi jatkuessa toistaiseksi voimassa olevana kuukausittainen maksu on 9,95 €.

Tuli painettua täs vaihees peruuta.

jetinf18/18

HBO nordic mahdollista tilata kuukauden kokeiluun ilmaiseksi ilman sitoumuksia!

link

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT