*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Valvelta PC-pohjainen konsoli ensi vuonna

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 10.12.2012 17:30 Kommentteja (11)

Valvelta PC-pohjainen konsoli ensi vuonna Valven perustajajäsen Gabe Newellin mukaan yhtiön suunnittelee tulevansa mukaan rautabisnekseen, kertoo videopelisivusto Kotaku. Olohuoneeseen sopivan PC-pohjaisen pelikonsolin on tarkoitus ilmestyä ensi vuonna. Valve tunnetaan erityisesti Half-Life -pelin luojana ja Steam-jakelualustasta. Tuleva laite hyödyntäisikin juuri Steamin tarjoamia mahdollisuuksia.
Newellin mukaan yhtiö kilpailisi markkinoilla Microsoftin ja Sonyn kaltaisten suuruuksien kanssa. Newellin tavoitteena on saada tietokoneet toimimaan paremmin olohuoneissa. Toimitusjohtajan mukaan Steamin TV-käyttöön tarkoitetun "Big Picture"-ominaisuuden suosio on ollut odotettuakin vahvempaa.

Newell uskoo, että yleisesti käyttäjät ja tekijät tulevat huomaamaan, että PC-ympäristö on perinteistä konsolia parempi. Valven tulevan PC-pohjaisen konsolin sisältämän raudan tarkoitus ei ole kuitenkaan olla tavallisten tietokoneiden tavoin kovin joustava, vaan sen laitteisto on tarkasti kontrolloitu.

Kotaku kertoo myös, että Steamin Linux-versio etenee sen tultua beta-vaiheeseen ja Linuxillekin on tarkoitus tuoda Big Picture -mahdollisuus.

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

110.12.2012 17:41

ja valven konsolirauta voisi rakentua Linux-pohjalle, jossa Steam rullailee ihan kiltisti.?

mielenkiinnolla odotan sieltä tulee.

It seems that perfection is reached not when there is nothing left to add, but when there is nothing left to take away.

210.12.2012 18:09

Pc rautaa Applen komponenttifilosofialla... Jännä

AMD FX-6300 @4,4GHz/Asus M5A99X EVO R2.0/Ram: 10GB DDR3 /Magicool DIY watercooling /Asus GTX650 Direct CU 1GB /Silverstone 500W Strider plus modular /Creative Sound Blaster X-Fi Xtreme Audio 7.1 SB1040 /Intel 330 120Gb SSD + SG Barracuda 7200.10 250Gb + SG Momentus 5400.6 500Gb + WD 5400RPM 250Gb /Fractal Design ARC XL /Samsung 940BF & Syncmaster TA350 & Eizo Flexscan S1910/Samsung Bluray Combo SATA 12X /Razer Lycosa /Razer Carcharias & Creative Desktop theater 5.1 DTT2500 Digital /Razer Naga /Win 8.1 Pro 64

310.12.2012 19:22

Mielenkiintoista, mutta pari ongelmakohtaa:

1. Raudan teho. Pitäisi kuitenkin olla jotain, joka jaksaa pyörittää nykypelejä 1080p resolla 30+ fps about maksimidetaileilla (ehkä vähemmillä antialiasing yms säädöillä). Ei välttämättä siis halpa. Tai edes pienikokoinen, mobiilinäytönohjaimet kun eivät kuitenkaan vielä ole lähelläkään työpöytäversioita tehojen suhteen.

2. Ohjaimet. Nykyään yhä useampi peli tukee ainakin Xbox-ohjaimen PC-versiota, jotkut jopa samaan aikaan hiiren kanssa. Sohvalta pelatessa näppis ja hiiri on kuitenkin hankala pitää kädessä ellei ole pöytää tai jonkin sortin tarjotinta tms alustana. Olisi kiva nähdä jotain oikeasti toimivia tatti + hiiri komboja vähän samaan tapaan kuin Splitfishin FragFx-ohjaimet (jotka siis ovat aivan susipaskoja kädettömien kehittäjien takia) - analoginen tatti kun on hyvä liikkumiseen ja hiiri taas tattia parempi tähtäämiseen.

3. Salliiko tämä systeemi pelien modit. PC-pelaamisen yksi suola on kuitenkin fanien tekemät pelin uuteen uskoon muokkaavat modit (esim. GTA4 ja Fallout 3/New Vegas ovat huomattavasti parempia modeilla pelattuna).

410.12.2012 20:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kasakka1:

1.
Sellaisella 300-400 kokoonpanolla pitäisi pyöriä hyvin. Jos tavoitteena on esim "high" asetukset, 1080p ja 30fps. Jos haluaa enemmän silmäkarkkia niin hommaa oman raudan.

2.
Valvelta on tulossa jonkilainen ohjauslaite/pädi jota voi muokata haluamakseen vaihtamalla osien paikkoja jne.

3.
Ihan tavallisia PC pelejä siinä pyörii eli samoja voit pelata ja modailla normaalilla tietokoneellakin ja toisinpäin. Muutenkin valvella suhtaudutaan hyvin myönteisesti modeihin (workshop jne)
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.12.2012 @ 20:05

510.12.2012 20:32

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti kasakka1:
Mielenkiintoista, mutta pari ongelmakohtaa:

1. Raudan teho. Pitäisi kuitenkin olla jotain, joka jaksaa pyörittää nykypelejä 1080p resolla 30+ fps about maksimidetaileilla (ehkä vähemmillä antialiasing yms säädöillä). Ei välttämättä siis halpa. Tai edes pienikokoinen, mobiilinäytönohjaimet kun eivät kuitenkaan vielä ole lähelläkään työpöytäversioita tehojen suhteen.

Jos tämän käyttäjäkuntaan pyritään saamaan nykyisten konsoleiden käyttäjiä, niin nuo vaatimukset ovat reilusti liian suuret. Eihän nykykonsoleiden tehoilla päästä lähellekään noita vaatimuksiasi. Tosin olisi valvella kyllä hyvä myyntivaltti, jos rauta olisi tehokasta.

Beta evo | M4A87TD | AMD Phenom X6 1055T | GTX 670 | 2x Kingston 2GB DDR3 1333MHz CL9 | Corsair 650w |windows 7 ultimate 64 bit

610.12.2012 21:11

Sama asia tehdä itse HTPC johon laitta näppis ja hiiri.
En tule todennäköisesti ostamamaan tuota hökkeliä, koska PC rauta kehittyy koko ajan niin tulisi koko ajan lisäversioita.

/Modet poistakaa minun tili, löytyy jo uusi!!!/

711.12.2012 2:17

Valve tuskin tulee Windowsia käyttämään konsolissaan joten linux-pohjaiselle konsolille on väännettävä pelit uusiksi, lukuun ottamatta niitä harvoja tarjolla olevia linux-portteja.

Todennäköistä on kuitenkin, että Steamboxi tullaan lukitsemaan melko tiukkaan, enkä jaksa uskoa modailumahdollisuuksiin yms. Muuten olisi tosiaan aivan sama tehdä oma Linux-htpc pelikoneeksi. Konsolin tarkoituksena on juurikin pitää koko systeemi identtisenä että pelikehittäjät voivat keskittyä yhden laitteen optimointiin.

Nähtäväksi jää kuitenkin miten kallis boksista tulee, ja miten hyvin pelit saadaan sille optimoitua vs. muut konsolit.

811.12.2012 2:28

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Potelius:
Jos tämän käyttäjäkuntaan pyritään saamaan nykyisten konsoleiden käyttäjiä, niin nuo vaatimukset ovat reilusti liian suuret.
Ensi vuonna saattaa kuitenkin olla uudet konsolitkin tarjolla niin kisataan sitten niiden kanssa.

911.12.2012 13:29

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Eriol:
Valve tuskin tulee Windowsia käyttämään konsolissaan joten linux-pohjaiselle konsolille on väännettävä pelit uusiksi, lukuun ottamatta niitä harvoja tarjolla olevia linux-portteja.

Todennäköistä on kuitenkin, että Steamboxi tullaan lukitsemaan melko tiukkaan, enkä jaksa uskoa modailumahdollisuuksiin yms. Muuten olisi tosiaan aivan sama tehdä oma Linux-htpc pelikoneeksi. Konsolin tarkoituksena on juurikin pitää koko systeemi identtisenä että pelikehittäjät voivat keskittyä yhden laitteen optimointiin.

Nähtäväksi jää kuitenkin miten kallis boksista tulee, ja miten hyvin pelit saadaan sille optimoitua vs. muut konsolit.
Tämän tarkoitus ei ole korvata PCtä millään tavalla ja sanoihan Gabekin että kaikki voi ihan vapaasti koota sen koneensa itse ihan niinkuin ennenkin.

1011.12.2012 14:08

Juu olisihan se mielestäni outoa että Valve lähtisi tekemään Windows pohjaista pelikonsolia, PC raudalla. Tuossa ei olisi paristakaan syystä mitään järkeä.
Ensimmäinen ja ehkäpä se isoin syy on itse Microsoft, heillä kun jo on oma konsolinsa, ja mikäli nyt yhtään olen kärryillä olisi tuleva xbox hyvinkin yhteen sulautettu laite muiden Windows tuotteiden/laitteiden kanssa. Kuten puhelimet, tabletit, ja miksei myös PC:t. Siellä siis on jo usean ympäristön kattava ekosysteemi.

Toinen syy mikä itselleni tulee mieleen, on se yksinkertainen seikka, että paremmin raudalle optimoitu Linux ympäristö on järjestelmänä huomattavasti Windowsia kevyempi. Ja näin ollen myös tehoja itse pelailuun jää enemmän. Toisin sanoen, vaikkapa mITX lankkuun perustuva pienikokoinen tietokone, ei tarkoita sitä etteikö siitä saisi hurjastikin tehoja aikaiseksi ilman että koko tai paino olisi massiivinen. Rauta voisi olla myös tulla edullisemmaksi valmistaa/tuottaa kun sitä tehdään isoissa volyymeissä yhdelle alustalle (eli samalla periaatteella kuin muissakin konsoleissa). Tuolla varmistetaan tietenkin myös ohjelmistojen ja pelien yhteensopivuus, mikä ei ole niin helppoa toteuttaa kun laitteistoja on tuhansia erilaisia.

Fractal Design Arc Midi + 4x140mm + 1x120mm Arctic Cooling, ASRock Extreme4 970, Phenom II X6 1090T @ 3.8GHz + Phanteks PH-TC14PE, 8GB DDR III @ 1600MHz, Palit GTX 570, Seagate 500GB + 1TB HDD, Samsung DVD-RW, Corsair HX620W.
Netti: DNA 4G @ Sierra Wireless

1111.12.2012 14:22

Kun Valve aiemmin ilmoitti optimoivansa pelejä Linux ympäristölle, onkohan vaikea arvata mikä siellä rullaa? Laskee vaan 1+1.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa (6.12.2016 13:53)
Jos omistat 16 gigatavun tallennusmuistilla varustetun iPhonen tai iPadin, on laitteesi näytöllä melko varmasti vilahtanut silloin tällöin Tallennustila melkein täynnä -varoitus, joka ilmoittaa ....
Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta (6.12.2016 12:26)
Amazon on jo neljän vuoden ajan kehittänyt ruokakauppaa, josta voisi yksinkertaisesti lähteä pois kun ostokset on kerätty hyllyiltä kauppakassiin. Kassalla jonottaminen jäisi historiaan kokonaan. ....
3 kommenttia
Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen (6.12.2016 11:17)
Netflix aikoo kaksinkertaistaa alkuperäistuotantojen ensi vuonna, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Ted Sarandos. Tämän vuoden aikana Netflix saanut valmiiksi omia tuotantoja noin 500 tunnin verran ....
1 kommentti
VW yrittää kääntää autottomuuden voitoksi – Perusti uuden kyytipalvelun VW yrittää kääntää autottomuuden voitoksi – Perusti uuden kyytipalvelun (6.12.2016 10:26)
Kyytipalvelu Uber on omalla esimerkillään osoittanut, että sijoittajapiireissä liikkuu paljon rahaa toimivien liikennepalveluiden kehittäjille ja kaupunkien liikennöinnin uudistaminen voi olla ....
Microsoft perusti uuden chat-robotin – Politiikasta se ei saa puhua Microsoft perusti uuden chat-robotin – Politiikasta se ei saa puhua (6.12.2016 09:42)
Viime keväänä Microsoft esitteli tekoälyosaamistaan Tay-nimisellä Twitter-botilla, jonka luvattiin kykenevän keskustelemaan luontevasti muiden mikroblogipalvelun käyttäjien kanssa. Internet ....

Uutisarkisto