*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Bloomberg: Microsoftilta uusi Xbox-konsoli ensi vuoden lopussa

Kirjoittaja Sami Koivunen (Google+) @ 30.11.2012 02:54 Kommentteja (6)

Bloomberg: Microsoftilta uusi Xbox-konsoli ensi vuoden lopussa Uutistoimisto Bloombergin lähteiden mukaan seuraavan sukupolven Xbox-konsoli näkee päivänvalon ensi vuoden lopulla. Tietojen perusteella laite halutaan myyntiin Pohjois-Amerikassa vietettävän kiitospäivän ja joulun markkinoille. Vielä on epäselvää, onko tuleva konsoli tarkoitus esitellä ensi vuoden kesäkuussa pidettävillä E3-messuilla, vai pidetäänkö sille oma julkistustilaisuus.
Viime viikolla uutisoimme brittiläisen Xbox World -lehden kahdeksansivuisesta artikkelista liittyen tulevaan Xbox-konsoliin. Microsoftin jo vuonna 2005 julkaisemalla Xbox 360 -konsolillakin on edelleen kysyntää, sillä laitetta myytiin viime viikonloppuna peräti 750 000 kappaletta. Hyvään myyntiin vaikutti erityisesti viime viikon kiitospäivää seurannut Black Friday.

Uusi Xbox on tullessaan kilpailija kahdeksannen sukupolven pelikonsolimarkkinoilla. Ensimmäisenä pelin avasi tänään Euroopassa julkaistava Wii U -pelikonsoli. Kahdeksannen sukupolven pelikonsolien on edeltäjistään poiketen sopeuduttava entistä monipuolisemmille pelimarkkinoille puhelin- ja tablet-pelien tultua mukaan kilpailuun.

Tulevan Xbox-konsolin teknisistä yksityiskohdista ei ole vielä varmaa tietoa, mutta huhujen mukaan laite sisältää Kinectin uuden version, Blu-ray-aseman, 3D-äänen, sisään- ja ulostulot tv:n liittämiseksi sekä "innovatiivisen ohjaimen".

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

130.11.2012 15:54

Sinä olet ohjain linjalla jos jatketaan niin "aikuisten"-pelejä saisi tulla markkinoille ettei lapset vie kaikkea huvia! ;P

230.11.2012 17:11

Uutisessa mainitaan että "kiitospäivää edeltänyt Black Friday". Mutta eikö tuo mene toisinpäin? Black Friday tulee kiitospäivän jälkeen, ainakin Wikipedian mukaan.

"Black Friday is the day following Thanksgiving Day in the United States"

"The day's name originated in Philadelphia, where it originally was used to describe the heavy and disruptive pedestrian and vehicle traffic which would occur on the day after Thanksgiving"

Jos tuossa lukisi "followed by", eikä "following", niin sittenhän se olisi kuten uutisessa mainitaan.

Ja ote eräästä artikkelista...

"It's traditionally been the day after Thanksgiving when the stores go into the black..."

330.11.2012 21:21

Kutkuttaa kyllä tämä tuleva Xbox-konsoli. Hienoa toisaalta että sisältäisi bluray-aseman mutta kuinka käy taaksepäin yhteensopivuuden aiemman konsolin pelien suhteen. Nykyinen Slim-konsoli on loistava ja pelivalikoima mahtava. Ainakin Xbox:lla on itselleni sopivimmat pelit, myös kinect on ollut hauska tuttavuus.

Luin että tähän uuteen konsoliin suunniteltaisiin uutta kinect-ohjainta ja Augmented Reality-laseja.


Put Them Together And Go Boom Boom Boom Man

430.11.2012 21:42

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Juppiter:
Uutisessa mainitaan että "kiitospäivää edeltänyt Black Friday". Mutta eikö tuo mene toisinpäin?
Menee. Thanksgiving, sit Black Friday ja sit viikonlopun jälkeen Cyber Monday. Korjaan, kiitoksia.

51.12.2012 16:25

"Tulevan Xbox-konsolin teknisistä yksityiskohdista ei ole vielä varmaa tietoa, mutta huhujen mukaan laite sisältää Blu-ray-aseman..."

Hienoa Microsoft ette ole kuin melkein seitsemän vuotta myöhässä tuon Blu-rayn suhteen, mutta parempi myöhään kuin ei silloinkaan, jos siis hihit pitävät paikkansa =D


AMD FX-6300 @4,4GHz/Asus M5A99X EVO R2.0/Ram: 10GB DDR3 /Magicool DIY watercooling /Asus GTX650 Direct CU 1GB /Silverstone 500W Strider plus modular /Creative Sound Blaster X-Fi Xtreme Audio 7.1 SB1040 /Intel 330 120Gb SSD + SG Barracuda 7200.10 250Gb + SG Momentus 5400.6 500Gb + WD 5400RPM 250Gb /Fractal Design ARC XL /Samsung 940BF & Syncmaster TA350 & Eizo Flexscan S1910/Samsung Bluray Combo SATA 12X /Razer Lycosa /Razer Carcharias & Creative Desktop theater 5.1 DTT2500 Digital /Razer Naga /Win 8.1 Pro 64

62.12.2012 18:19

more games please

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Näin estät henkilöitä WhatsAppissa Näin estät henkilöitä WhatsAppissa (9.12.2016 14:01)
Mikäli et halua enää vastaanottaa puheluita tai tekstiviestejä WhatsApp-kontaktiltasi, voit estää yhteystiedon erittäin helposti. Kun asetat henkilölle eston WhatsAppissa, hän ei enää näe viimeksi ....
Näin estät puhelut ja tekstiviestit tietyistä puhelinnumeroista Androidissa ja iPhonessa Näin estät puhelut ja tekstiviestit tietyistä puhelinnumeroista Androidissa ja iPhonessa (9.12.2016 11:58)
Jos WhatsAppissa estämältäsi henkilöltä alkaa tulla häirikköpuheluita ja -tekstiviestejä tai olet joutunut esimerkiksi aggressiivisen telemarkkinoinnin maalitauluksi, voi omaa arkea helpottaa ....
Uusi suomalainen hittipeli julkaistiin myös iPhonelle Uusi suomalainen hittipeli julkaistiin myös iPhonelle (9.12.2016 10:08)
Suomalaisen Fingersoftin kehittämä Hill Climb Racing 2 -mobiilipeli on julkaistu iPhonelle ja iPadille. Peli julkaistiin Andridille jo viime viikolla. Androidilla Hill Climb Racing 2 on menestynyt ....
Poikkeuksellinen päivitys Galaxy Note7:ään – Estää akun latautumisen Poikkeuksellinen päivitys Galaxy Note7:ään – Estää akun latautumisen (9.12.2016 09:37)
Kun markkinoille pääsee mahdollisesti vaarallisia laitteita, pyritään kaikki myydyt tuotteet tietysti kutsumaan takaisin. Entä jos kaikkia myytyjä laitteita ei saadakaan kerättyä takaisin, vaan ....
2 kommenttia
Onko maailman kuumin startup pelkkä kupla? Epäilyt Magic Leapiä kohtaan kasvavat Onko maailman kuumin startup pelkkä kupla? Epäilyt Magic Leapiä kohtaan kasvavat (9.12.2016 08:40)
Floridalaiseen Magic Leap -kasvuyrityksen kehittämiin mixed reality -laseihin on ladattu kovia odotuksia – kenties liiankin suuria. The Informationin paljastamien tietojen mukaan Magic Leap ....

Uutisarkisto