Fujifilm kehittelee uutta tallennusmediaa, joka lupaa teratavun kapasiteetin yhdellä levyllä. Uudessa tekniikassa tietoa voidaan tallentaa levylle jopa 20 eri kerrokseen, joista jokainen voi sisältää 25 gigatavua dataa. Kerroksia voidaan tallentaa levyn molemmille puolille, millä saavutetaan teratavu levyä kohti.
Fujifilm lupailee tekniikkaa markkinoille vuoden 2015 aikana ja siihen mennessä myös kuluttajapuolella voisi löytyä markkinoita teratavun optisille levyille. Iso kapasiteetti olisi omiaan esimerkiksi 4K-resoluution elokuvien tallentamiseen, sillä vaikka suuri osa viihdesisällöstä on siirtymässä verkkoon, nettiyhteydet tuskin riittävät vielä parin vuoden päästä 4K-elokuvien laadukkaaseen suoratoistoon.
Myös Toshiba on aiemmin kertonut omasta tekniikastaan, joka mahdollistaa vastaavan tallennuskapasiteetin.
Tarkempi selitys uudesta tallennustekniikasta löytyy Fujifilmin whitepaperista.







