*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Google solmi Euroopan laajuisen lisensointisopimuksen 5,5 miljoonasta musiikkikappaleesta

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 20.11.2012 11:44

Google solmi Euroopan laajuisen lisensointisopimuksen 5,5 miljoonasta musiikkikappaleesta Google on solminut eurooppalaisten musiikkijulkaisijoiden kanssa sopimuksen, jonka myötä yhtiö saa käyttöoikeuden noin 5,5 miljoonaan musiikkikappaleeseen yhteensä 35 Euroopan maassa. Kattavan sopimuksen mahdollisti uusi oikeudenomistajien yhteenliittymä Armonia.
Armonia on maailman suurin musiikkijulkaisijoiden yhteenliittymä ja sen jäsenistö koostuu ranskalaisista, italialaisista ja espanjalaisista lisensointiryhmistä. Sopimus Armonian kanssa antaa Googlelle mahdollisuuden laajentaa yhtiön aiemmin vain Yhdysvalloissa toimineita musiikkipalveluitaan myös Euroopan mantereella. Armonian musiikkivalikoimaan kuuluu muun muassa maailman suurimman levy-yhtiön Universalin kataloogi, jonka myötä Google saa oikeuden esimerkiksi Rihannan ja Lady Gagan ja lukemattomien muiden huippuartistien musiikin nettikäyttöön.

Googlen sopimus Armonian kanssa on ensimmäinen laatuaan, sillä tähän mennessä musiikkipalveluiden tarjoajat ovat joutuneet neuvottelemaan oikeuksista erikseen joka maan osalta. Erillisten sopimusten käytäntö on tehnyt musiikkipalveluiden laajentamisesta Euroopassa kohtuuttoman työlästä erityisesti pienempien yritysten kannalta. Isoista yrityksistä Applella ja Amazonilla onkin iso nippu maakohtaisia lisensointisopimuksia.

Sirpaleisen lisensoinnin ongelmat ovat myös viranomaisten tiedossa ja esimerkiksi Eu:n digitaalistrategiasta vastaava komissaari Neelie Kroes on usein painottanut yhtenäisten euroopanlaajuisten lisensointimarkkinoiden luomisen tärkeyttä.

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

 
Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

Pikatestissä Windows Phone 8.1 – näin uudistukset purevat Pikatestissä Windows Phone 8.1 – näin uudistukset purevat (16.4.2014 18:53)
Testasimme eilen kehittäjien jakeluun saapunutta Windows Phone 8.1 -käyttöjärjestelmäversiota. Vaikka versionumero päivittyy vain yhden kymmenyksen verran, niin kyseessä on varsin merkittävä ....
Kim Dotcom on saamassa miljoonaomaisuutensa takaisin – lähtee heti radalle Kim Dotcom on saamassa miljoonaomaisuutensa takaisin – lähtee heti radalle (16.4.2014 17:20)
Kim Dotcom on saamassa takaisin noin 16 miljoonan dollarin arvoisen omaisuutensa, joka häneltä takavarikoitiin Megaupload-ratsian yhteydessä. Mies on ollut ilman 15 Mercedes-Benziä, pinkkiä ....
Tältä kuulostaa roboteista koostuva yhtye Z-Machines Tältä kuulostaa roboteista koostuva yhtye Z-Machines (16.4.2014 16:54)
Eppu Normaali lauleskeli vuonna 1980 16-sormisesta soittajasta, mutta robottiyhtye Z-Machines pistää reilusti paremmaksi 78-sormisella kitaristillaan. Tokion yliopiston robotiikan tutkijoiden ....
2 kommenttia
Sony paljasti kevään 4K-kattauksensa: luvassa televisiolinjasto ja mediasoitin Sony paljasti kevään 4K-kattauksensa: luvassa televisiolinjasto ja mediasoitin (16.4.2014 16:03)
Sony lähtee tuoreimman tiedotteensa perusteella ryminällä 4K-bisnekseen. Sony Electronics julkaisi eilen blogissaan lehdistötiedotteen, jossa se esitteli uuden BRAVIA 4K Ultra HD -televisiolinjastonsa, ....
Pelitalo jakoi tabletteja ilmaiseksi lehdistötilaisuudessa, kiisti lahjontatarkoituksen Pelitalo jakoi tabletteja ilmaiseksi lehdistötilaisuudessa, kiisti lahjontatarkoituksen (16.4.2014 14:30)
Julkisen median hyvällä tuulella pitäminen on luonnollisesti eduksi lehdistötilaisuudessa, mutta Ubisoft meni askelta pidemmälle jakamalla ilmaisia tablettitietokoneita toimittajille. Asiasta ....

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.