AfterDawn logo

Uusi Yle Areena nyt myös iPadille -- Applen vaatimukset viivästyksen taustalla

Teemu Laitila Teemu Laitila
6 kommenttia

Yle on vihdoin julkaissut oman iPad-sovelluksen jo viime keväänä uudistuneelle Areena-palvelulle. Uusi Areena on toiminut jo pitempään Android-laitteilla ja Applen iPhone-puhelimilla, mutta iPadille optimoidun sovelluksen julkaisu on kestänyt pidempään.

Areenan iPad-sovellus tarjoaa samat toiminnot kuin jo aiemmin muille alustoille julkaistut Areena-sovellukset. Sen kautta voi katsella ja kuunnella Ylen ohjelmia ja iPad-version erikoisuutena on tuki Applen AirPlay-tekniikalle, jolla ohjelmaa voi katsella Apple TV -laitteeseen kytketyn television ruudulta.

Ylen nettipalveluiden palvelupäällikkö Kari Haakana kertoo Digitodaylle, että huomattavasti muita myöhemmin julkaistun iPad-sovelluksen tekemisessä oli teknisiä haasteita. "Meillä oli väärää tietoa Applen vaatimuksista. Matalin laatu piti ottaa mukaan Applen vaatimuksesta ja sen tekemiseen meni aikaa. Laadultaan se on kauheaa kuraa. Sillä ei juuri liikkuvaa kuvaa jaksa katsoa", Haakana kommentoi viivästyksiä Digitodayn mukaan.

Eri kuvanlaatuja on tarjolla kolme ja laatu mukautuu käytettävisä olevaan kaistaan. Eri laadut ovat 160x120@10fps / 64 kbit, 320x180@15fps / 256 kbit ja 640x260@25fps / 640 kbit. HD-laatua ei vielä näillä näkymin ole luvassa mobiililaitteille, mutta Areenan kuvanlaatuun Haakana lupaa lisää vaihtoehtoja.


Omaan iPadiinsa Areena-sovelluksen voi ladata normaaliin tapaan Applen sovelluskaupasta.

6 KOMMENTTIA

mcmopo1/6

160x120@10fps

Ihan oikeasti? Ei voi muuta sanoa kun että laatu on kohdillaan.

johtaja592/6

Olisin olettanut, että se huonoin laatu on 640x260@25fps / 640 kbit.

Lumikki3/6

Saako palvelun mukana suurennuslasin että näkee sen pienen kuvan?

ttomba4/6

Hahahha :D Eihän tuolta kukaan viitsi mitään katsoa.

Zeitsei5/6

Uskomatonta. Tuota toiseksi ja kolmanneksi "parasta" laatua olen viimeksi joutunut katsomaan QuickTime mov.-tiedostoina joskus 15-20 vuotta sitten. Kylläpä on kehitys kehittynyt. 4G-yhteydestä otetaan todellakin kaikki irti.

himpo6/6

Mikäs laatu tuolla http://areena.yle.fi rävähtää verkkokalvoille?
Omiin silmiin näytti alle dvdripin laadulta, mutta voin olla väärässä kun katsonut vain HD:tä vuosikaudet...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT