*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Kommentti: Lokakuun loppu on tuotejulkistusten superaikaa: Windows 8, iPad Mini, uusi Android, WP8

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 23.10.2012 14:13 Kommentteja (2)

Kommentti: Lokakuun loppu on tuotejulkistusten superaikaa: Windows 8, iPad Mini, uusi Android, WP8 Tietotekniikan ja erityisesti kuluttajatekniikan ala on ollut voimakkaassa murroksessa sen jälkeen kun Apple esitteli kansalle tabletit ensimmäisen iPadin muodossa. Applen mukaan nykyään eletään jo "PC:n jälkeistä aikaa" ja perinteinen pöytäkone sekä läppäritkin ovat tulleet tiensä päähän. Väitteessä on ainakin jotain perää, sillä perinteinen PC-maailman valtias Microsoft on taipunut muokkaamaan uusimmasta Windows-järjestelmästään enemmän tableteille sopivan.
Tähän saakka PC:n jälkeistä aikaa on hallinnut lähinnä Apple, jonka iPad on saavuttanut yli 60 prosentin markkinaosuuden. Myös Android-leiristä nousee viimeinkin todellisia vaihtoehtoja esimerkiksi uusien hybridilaitteiden ja hinta-laatu-suhteeltaan erinomaisen Nexus 7:n muodossa. Microsoft on tulossa tablet-markkinoille myöhään, mutta se saapuu kovalla ryminällä ja ennennäkemättömän kokoisella markkinointikampanjalla.

Vihdoinkin Windows 8 ja uudet laitteet


Microsoft julkaisee vihdoin tämän viikon lopulla Windows 8 -käyttöjärjestelmän, jonka ominaisuudet eivät sinänsä enää tarjoa yllätyksiä aiempien esiversioiden jälkeen. Uusi ruutuihin perustuva, aiemmin Metro-nimellä tunnettu käyttöliittymä on kerännyt osakseen kritiikkiä tietokonetta hiirellä ja näppäimistöllä käyttäviltä, mutta Microsoft ei ole taipunut antamaan edes mahdollisuutta ohittaa ruudukko automaattisesti heti käynnistyksen yhteydessä. Vaikka ruudukon takaa löytyy edelleen perinteinen työpöytä, Metro on Microsoftin myönnytys sille, että tabletit ja kosketusohjaus ovat tulleet jäädäkseen.

Koska uusi Windows on niin selvästi rakennettu kosketusohjauksen ehdoilla, sen käyttökokemus on vähintäänkin outo perinteisillä laitteilla. Siksi Microsoft on värvännyt laitevalmistajat mukaan uudistamaan Windows-koneiden valikoimaa. Luvassa on suuri määrä tabletteja, kevyitä kosketusnäytöllä varustettuja kannettavia sekä näiden välimuotoja, jotka muuttuvat tabletista läppäriksi tarvittaessa. Erilaisten laitteiden suuri määrä kertoo osaltaan siitä, että kukaan ei vielä tiedä millaiset laitteet tulevat kuluttajia todellisuudessa kiinnostamaan. Kaikesta huolimatta perinteisetkään koneet eivät ole häviämässä mihinkään, sillä moni homma hoituu edelleen parhaiten hiiren ja näppäimistön voimin.

Lisää tabletteja, puhelimia ja käyttöjärjestelmäpäivityksiä


Microsoftin valmistautuessa omaan suureen julkistukseensa Apple ja Google jatkavat tähän asti keskinäistä taisteluaan tablet-markkinoilla. Googlen Androidin pyrkiessä kasvattamaan markkinaosuuttaan erityisesti halvemmassa seitsemän tuuman kokoluokassa, Apple on joutunut perumaan Steve Jobsin aiemmat sanat seitsemän tuuman laitekategorian hyödyttömyydestä. Yhtiön odotetaan tänään julkaisevan 7,85 tuuman kokoisen pienemmän iPad-mallin, jota tähän saakka on kutsuttu nimellä iPad Mini. Historian perusteella iPad Minille voi povata hyvää menestystä kaikesta huolimatta, mutta hinnoittelu ratkaisee nappaako Apple yhtä suuren markkinaosuuden myös pienempien tablettien kategoriassa.

Applen laajentuessa alaspäin Google yrittää tuoda Nexus-tablettia kymmentuumaisten laitteiden kategoriaan. Ensi viikon maanantaina pidettävässä julkaisutilaisuudessa on huhujen mukaan luvassa Samsungin kanssa yhteistyössä valmistettu laite, jossa kerrotaan olevan jopa Applen iPadin Retina-näyttöä tarkempi kuva. Lisäksi Google aikoo jatkaa Nexus-puhelinten sarjaa uudella LG:n valmistamalla Nexus 4 -puhelimella, jonka myötä saapuu myös uusi Android 4.2 -käyttöjärjestelmä.

Microsoftin osalta lokakuun loppu on kuitenkin kiireisin, sillä jättimäisen Windows-päivityksen lisäksi luvassa on päivitys myös puhelimissa käytettävään Windows Phone -järjestelmään. Samana päivänä Googlen tilaisuuden kanssa pidettävässä tilaisuudessa esitellään viimeinkin Windows Phone 8, jonka tarkkoja ominaisuuksia Microsoft on piilotellut mustasukkaisesti koko syksyn. Windows Phone 8 -järjestelmän lanseerauksen myötä valmistajat kuten Nokia saavat viimein tuoda markkinoille jo syyskuussa esitellut puhelimensa.

Äärimmäisen mielenkiintoinen loppuvuosi tulee näyttämään mihin suuntaan kovasti hehkutettu PC:n jälkeinen aika lähtee kääntymään. Tällä hetkellä tulevaisuuden ennustaminen on erittäin hankalaa ja mahdollisuuksia on monia. Microsoftin Windows-uudistus saattaa saada täystyrmäyksen eikä uusia laitteita myydä alkuhuuman jälkeen. Toisaalta Microsoftin lähestymistapa saattaa osoittaa sen, että puheet PC:n kuolemasta ovat suuresti liioiteltuja ja kuluttajat ryntäävät iPadien sijaan ostamaan myös työntekoon taipuvia hybridilaitteita.

Edellinen Seuraava  

2 kommenttia

123.10.2012 15:09

Mielenkiintoista lukea apple käyttäjien kommentteja sen jälkeen, jos Google julkaisee 10" tabletin tarkemmalla näytöllä. Tällä hetkellä huimaa retina-näyttöä hehkutetaan, mutta kun se ei enää kohta olekaan tarkin, muuttuu ääni kellossa (vain käytettävyys ratkaisee jne.) - speksit ovat siihen asti tärkeitä, kun ne ovat parhaat omassa laitteessa.

Mutta. Itse odotan eniten loppu syksyn julkaisuista ehdottomasti Lumia 920 myyntiin tuloa. Toivottavasti ei tarvitse aivan joulumarkkinoille asti odottaa (kovasti setelit polttelee lompakossa)!

223.10.2012 15:23

Miksi ihmeessä Mikkisofta olisi julkaissut heti Windows 7:n jälkeen, nopealla syklillä käyttöjärjestelmän joka olisi taas suunnattu pöytäkoneille, kun heillä puuttui valikoimastaan juurikin näille tableteille ja kosketusnäytöille sopiva käyttöliittymä ?

Uskoisin Mikkisoftalta tulevan tulevaisuudessa vielä pöytäkonemaisempi käyttis ja erikseen sitten tätä Windows 8:n mukaista linjaa mukaileva käyttiksiä myös.

Tietenkin voidaan miettiä asiaa siltäkin kannalta, että tosiaan olla siirtymässä uudenlaiseen kontrollointiin ja käyttötapoihin tietokoneiden kohdalla ja lähitulevaisuudessa saadaan aloittaa heiluminen vakavissaan työpöydän äärellä (mikäli ne vielä säilyvät).

Tabletit ovat siirtymäajan tuotteita.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Uutisarkisto