AfterDawn logo

Työpöydältä tehtyjen nettihakujen määrä kääntyi laskuun ensimmäistä kertaa vuosiin

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Mobiililaitteet ovat hiljalleen valtaamassa alaa kaikilla netinkäytön osa-alueille ja nyt vaikutukset näkyvät työpöydiltä tehtyjen nettihakujen vähentymisenä. Muutos on merkittävä, sillä hakujen määrä on ollut kasvusuuntainen niin kauan kuin sitä on mitattu, eli vuodesta 2006 saakka, kertoo Macquarie Groupin raportti.

Macquarie perustaa seurantansa ComScore-mittauslaitoksen dataan, jonka mukaan työpöydiltä tehtyjen nettihakujen määrä oli syyskuussa neljä prosenttia pienempi kuin vuosi sitten samaan aikaan. Macquarien analyytikkojen mukaan merkittävin tekijä vähenemisen taustalla vaikuttaisi olevan nimenomaan hakupalveluiden käytön siirtyminen mobiililaitteisiin.

Macquarien raportista uutisoiva CNet huomauttaa myös, että mobiililaitteiden tapauksessa yhä useampi haku tehdään jossain muualla kuin Googlen tai Microsoftin hakukoneessa. Ravintolat haetaan tietyllä sovelluksella ja lentoaikataulut toisella.

Hakukoneiden osalta Google pysytteli johdossa säilyttäen 66,4 prosentin markkinaosuutensa. Microsoftin Bing pitää hallussaan 15,9 prosenttia kun Yahoo! jatkaa liukuaan päätyen syyskuussa 12,8 prosenttiin.

1 KOMMENTTI

ep_1/1

Bing siis palvelee käytännössä 28,7% käyttäjistä, sillä Yahoo! käyttää Bingin hakua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT