AfterDawn logo

Japanin piratismirangaistukset astuivat voimaan tänään

Janne Häyrynen Janne Häyrynen
10 kommenttia

Japanissa on tänään otettu käyttöön tekijänoikeuksin suojatun materiaalin lataamisesta rankaiseva laki, uutisoi BBC. Kesäkuussa Japanin lainsäädäntäelin hyväksyi lisäykset lakiin, joiden mukaan copyright-materiaalin lataus ja jopa DVD:n varmuuskopiointi omaan käyttöön tulee rangaistavaksi.

Lähes yksimielisesti hyväksytyn lakialoitteen pohjalta tiedostoja luvatta kopioivat voivat joutua jopa kahdeksi vuodeksi vankilaan, tai maksamaan 2 000 000 yeniä (noin 20 000 €) sakkoja. Lain vastustajat pelkäävät sen johtavan turhiin syytteisiin, sillä pykälän muotoilusta johtuen tulee tekijän olla tietoinen tekonsa laittomuudesta joutuakseen syytetyksi.

Vuoteen 2010 saakka vain tiedostojen jakaja on ollut lain nurjalla puolella, heitä on voitu rangaista aiemmin aina 10 vuoden vankeusrangaistukseen asti ja 10 miljoonan yenin (noin 100 000 €) sakolla. Vuodesta 2010 myös lataajat ovat rikkoneet lakia, mutta rangaistukset tuotiin lakipykäliin vasta nyt.


Japani on maailman toiseksi suurin musiikkimarkkina Yhdysvaltojen jälkeen. Myös piratismi rehottaa, laittomia latauksia on jopa 10-kertainen määrä laillisiin nähden. Vuonna 2010 tehty tutkimus kertoo, että vuosittain ladataan 4,36 miljardia laitonta musiikki- tai videotiedostoa, ja noin 440 miljoonaa hankitaan kaupasta. Japani on vain yksittäinen tapaus viimeaikaisessa piratisminvastaisessa poliittisessa aallossa, joskin vastustustakin uusille piratismilaeille löytyy.

Yhdysvalloissa peruttiin tekinjänoikeuslakeja tiukentavat aloitteet, kun Wikipedia ja tuhannet muut sivut rajoittivat tammikuussa palvelunsa saantia Stop Online Piracy Act - ja Protect IP Act -lakialoitteiden vastustamiseksi, ja aloitteet peruttiin. Myös Euroopan Parlamentti äänesti lopulta Anti-Counterfeiting Trade Agreement -sopimusta vastaan heinäkuussa, kun tätä vastustettiin kautta mantereen.

10 KOMMENTTIA

Fulca871/10

No niin.. Mennään Japaniin lomalle ja joku Japani äijä raiskaa sinun mummon, Äidin, siskon.. ja hän sitten saa sakon..

Mutta heih. lataa yksi yksi biisi.. maksa sakko ja joudu linnaan..

mutta niinh, siellä missä raha liikkuu, niin tuomiot ovat myös isommat.

cpenter832/10

Niin no, onhan Suomessakin rangaistusten perusteella alaikäisen seksuaalinen hyväksikäyttö yhtä suuri rikos kuin Robinin levyn laitaaminen netistä.

Niinpa33 (vahvistamaton)3/10

No siinä on Japanin poliisilla ratsaamista, kun tarkasta kymmenien miljoonia ihmisiä ovatko nämä syyllistyneet DVD-levyjen kopiointiin.

Mutta piratismi on maailman suurin ongelma - paljon pahempaa kuin ihmisten tappaminen, raiskaaminen jne.

Olisi joskus hauskaa, että nämä tekijänoikeuksista ja varsinkin niistä päättävät poliitikot kertoisivat, mikä on näiden rangaistusten varsinainen idea? Ei se ainakaan piratismia lopeta.

friis4/10

Lainaus:

No niin.. Mennään Japaniin lomalle ja joku Japani äijä raiskaa sinun mummon, Äidin, siskon.. ja hän sitten saa sakon..


Tiedät selkeästi mistä puhut... Japanissa on hyvinkin korkeat tuomiot väkivaltarikoksista.

LukeWarm5/10

Ja täkäläiset vankilatkin ovat suht rankkoja suhteessa muihin teollisuusmaihin. Kovaa kuria pidetään yllä, sängyissä ei makoilla päivisin, jonoissa kävellään hiljaa naama peruslukemilla ja opetellaan selkä suorassa istumaan puupenkeillä tuntikaupalla tai keppi läimähtää. Kaikkein pahankurisimmat saavat pukea haisevat pinkit alusvaatteet yllensä.

mcmopo6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Niinpa33:

Olisi joskus hauskaa, että nämä tekijänoikeuksista ja varsinkin niistä päättävät poliitikot kertoisivat, mikä on näiden rangaistusten varsinainen idea? Ei se ainakaan piratismia lopeta.

Idea on tuottaa rahaa. Maailma pyörii rahan avulla. Mitä enemmän levyt myyvät sitä enemmän tulee myös verotuksessa.... or not.


kikkeliskokkelis (vahvistamaton)7/10

Eikös Japanissa juuri uutisoitu pedofilian olevan tosi yleistä.

groovesan8/10

Pedofilia on sen vuoksi Japanissa yleistä, koska lapsen alaikiäisyysraja on pari vuotta alhaisempi kuin muualla maailmassa.

Ei kyllä kuolemankaantuomiokaan lopettanut kirjoitetun tekstin kopioimita keskiajalla, joten julkinen lataaminen voi vähentyä. Lain mukaan japanilaisen pitää olla tietoinen lataavansa to-suojattua dataa ennenkuin hänet voidaan tunnustuksen perusteella tuomita.

Tietääkseni japanilaiset sotilaat olivat toisessa maailmansodassa niitä vaikeimmin kuulusteltavia vankeudessa, kidutuksesta huolimatta he mielummin vaikka tappoivat itsensä kuin kertoivat sotasalaisuuksia. Japanin to-organisaatioilla on varmaankin monta kidutuskammiota, joissa warettajia tapetaan kuulustelujen epäonnistuessa. Bitti on kuitenkin ihmishenkeä tärkeämpi.

LIMPLAD9/10

Noniin oliko tässä kysymys piratismista vai pedofiliasta.
Ymmärtääkseni piraateista. Ja jokainen tasan tarkkan tietää mikä
on laiton kopio. Ja jokaiselle pedofiilille nappi ottaan.
Joten älä kopioi laittomasti äläkä ole pedofiili. Tuomio tulee...

JJorrma (vahvistamaton)10/10

Itsehän olen sitä mieltä, että kaikki jotka uskovat väärään jumalaan tulee sakottaa ja tappaa.
Ja kaikki jotka sakottavat ja tappavat toisia tulee sakottaa ja tappaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT