AfterDawn logo

Googlen Street View sukeltaa koralliriutoille

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen
1 kommentti

Google on tehnyt yhteistyötä Catlin Seaview Surveyn kanssa ja lisännyt Street Viewiin todella näyttäviä, veden alla otettuja panoraamakuvia meren elämästä. Asiasta uutisoi BBC.

Tämä on ensimmäinen kerta kun Googlen palvelussa on päässyt kurkistamaan oikeasti veden alle. Aiemmin on ollut tarjolla vain merenpohjasta tehtyjä tietokonemallinnuksia. Google tarjosi tekniikkaansa kuvaamisen avuksi, mutta varsinaisesti materiaalin on kerännyt Catlin Seaview Survey, joka tutkii koralliriuttojen terveydentilaa ja muun muassa ilmastonmuutoksen vaikutuksia niihin.

Koralliriuttojen kartoittaminen on tärkeää, sillä aikaisemmin vastaavaa tietokantaa niistä ei ole kerätty. Googlen apua hyvään tarkoitukseen voi kuitenkin epäillä osin myös julkisuustempaukseksi, sillä kilpailijoiden karttapalvelut ovat viimeaikoina kahmineet Googlen markkinaosuuksia. Esimerkiksi Amazon on ottanut Nokian kartat Kindle Fire -tabletteihin, vaikka ne pyörivät Android-järjestelmällä. Toisena esimerkkinä tulee tietysti mieleen Applen iPhone 5, jossa Googlen kartat korvattiin paljon kritiikkiä herättäneellä Applen omalla ratkaisulla.


Vedenalaista kuvakokoelmaa voi ihailla vaikkapa täällä.

1 KOMMENTTI

PELAAJA19831/1

Loistavaa kun pääsee näkemään tälläisiäkin maisemia Google Maps:lla :)

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT