AfterDawn logo

Google järjestää kansainvälisen ohjelmointikilpailun nuorille

Janne Häyrynen Janne Häyrynen
2 kommenttia

Google järjestää jo kolmannen kansainvälisen Code-in -ohjelmointikilpailun 13-17 -vuotiaille nuorille. Tarkoituksena on tutustuttaa nuoria ohjelmoijia avoimen lähdekoodin ohjelmistokehitykseen.

Monille opiskelijoille Google Code-in -kilpailu on ensikosketus avoimen lähdekoodin kehitystyöhön. Kilpailun osa-alueita ovat muun muassa ohjelmointi, dokumentointi ja opastus, tutkimus- ja edistämistyö, laadunvarmistus ja käyttöliittymät. Yhdessä avoimen lähdekoodin projektien kanssa Google luo listan tehtävistä, jotka sisältävät esimerkiksi bugikorjauksia, ohjelmakoodin kirjoitusta, käyttäjäkokemuksen tutkimusta sekä dokumentaation kirjoittamista.

Kilpailun tarkoitus on opastaa nuoria, jotka haluaisivat osallistua avointen ohjelmistojen kehitystyöhön, mutta eivät ole löytäneet sopivaa mahdollisuutta aloittaakseen. Suorittamalla kilpailutehtäviä, kilpailijat saavat mahdollisuuden osallistua ohjelmointiyhteisön toimintaan, ja päästä näin käsiksi haluamiinsa tehtäviin. Kilpailussa mukana olevat projektit puolestaan hyötyvät kilpailijoiden kontribuutioista asioissa, jotka usein ylenkatsotaan tai jotka jäävät huomiotta päivittäisessä työssä. Kilpailun 20 parhaiten menestynyttä pääsevät tutustumiskäynnille Googlen päämajaan.


Google toivoo löytävänsä pitkäaikaisia myötävaikuttajia avoimen lähdekoodin projekteihin. Code-in -kilpailu alkaa 26. marraskuuta tänä vuonna, ja tehtäviä voi suorittaa ensi vuoden puolelle, 14. tammikuuta asti. Lisätietoa kilpailusta löytyy täältä.

Päivitys: Kilpailun ikäviittaus korjattu

2 KOMMENTTIA

jorgga1/2

Onhan se kiva, että näitä tulee nyt... Olishan se ollu mukava sillon kun itekkin oli nuori.

remix2/2

Viilataan pilkkua:

Lainaus:

yliopistoikäisille (13-17 -vuotiaille) nuorille


Ehkä kuitenkin High School-ikäisille? Suomen järjestelmässä yläaste- ja lukio olis varmaan lähinnä. Alkuperäisessä uutisessa sanotaan "pre-university students".

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT