AfterDawn logo

Facebook poistaa Euroopassa käytöstä kasvoja tunnistavan ominaisuuden

Valtteri Ahonen Valtteri Ahonen

Facebookissa on ollut jo hyvän aikaa ominaisuus, jonka avulla kuvasta on automaattisesti tunnistettu käyttäjiä. Nyt Facebook on kuitenkin Irlannin tietosuojavaltuutettu Billy Hawkesin huomautuksesta johtuen poistanut ominaisuuden käytöstä toistaiseksi. Asiasta kertoi BBC.

Hawkes ehdotti Facebookille muutoksia viime vuonna johtuen tietosuojaan liittyvistä huolista. Hawkes sanoo olevansa rohkaistunut siitä, että Facebook on nyt ryhtynyt todella työskentelemään asian parissa.

Nykyisiltä käyttäjiltä valokuviin automaattisesti henkilöitä tunnistava ominaisuus poistuu lokakuun 15. päivään mennessä. Uusilta käyttäjiltä se on pois päältä jo nyt.

Facebook aikoo myöhemmin ottaa ominaisuuden takaisin käyttöön myös Euroopassa, kunhan siitä on saatu tehtyä EU:n uusien ohjeiden mukainen. EU on vaatinut Facebookilta käyttäjille enemmän valinnanvapautta henkilökohtaisiin tietoihinsa liittyen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT