*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Pilvipelipalvelu OnLive ostettiin mysteeritahon toimesta

Kirjoittaja Panu Roivas (Google+) @ 18.8.2012 14:23 Kommentteja (6)

Pilvipelipalvelu OnLive ostettiin mysteeritahon toimesta Ilmeisesti OnLiven pilvipelaaminen ei ole vielä ottanut tuulta siipiensä alle, sillä viimeisimpien tietojen mukaan yritys on lomauttanut kaikki työntekijänsä ja se on ostettu nimeltä mainitsemattoman tahon toimesta.
OnLiven virallisen tiedotteen mukaan OnLiven omistaa nyt "uudelleen muodostettu yritys" jolla on "merkittävästi rahoitusta", joten OnLive-palvelun toiminnan pitäisi jatkua toistaiseksi.

Joystiq -sivusto on saanut käsiinsä tietoja, joiden mukaan OnLiven olisi ostanut taho, joka on "vakuuttunut" OnLiven liikeideasta. Uusi OnLive on palkannut osan vanhoista työntekijöistään, mutta Joystiqin mukaan vain alle puolet nykyisestä henkilöstöstä on jäänyt uuteen yritykseen.

OnLiven ostoa on uumoiltu jo pidemmän aikaa, ja lähteiden mukaan muun muassa HP ja Sony olivat tehneet tarjouksensa, mutta Sony on sittemmin jo ostanut kilpailevan Gaikain. OnLiven lopullinen tilanne on toistaiseksi vielä hämärän peitossa, ja valottunee myöhemmin.

Edellinen Seuraava  

6 kommenttia

118.8.2012 16:03

Koitin huvikseni palvelua kun omalla netbookillani ei pyöri juuri mitkään pelit.

Pelasin Bioshockkia mutta jo aloitus ruudulla kävi ilmi että peli on pelaamiskelvoton KOSKA kun liikutin hiirtä niin meni varmaan 250ms kunnes kursori liikahti ruudulla! Sanomattakin lienee selvää etten osunut sähkökäsilläni vihulaisiin kun eivät pysyneet paikallaan tarpeeksi pitkään.

Nettini on 100/5 ja ping parikymmentä SUOMESSA mutta OnLiven palvelimet taitavatkin sijaita jossain huitsin nevadassa.

218.8.2012 16:52
heranen
Vahvistamaton

Saa nähdä miten käy Ouya konsolin OnLive tuen tämän jälkeen.

318.8.2012 19:52

En tarvitse kyseisiä palveluita...

419.8.2012 9:36

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti G0lden_Kebab:
En tarvitse kyseisiä palveluita...
Etkä myöskään tarvitse kyseenomaista tietokonettakaan. :)

520.8.2012 15:41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:
Koitin huvikseni palvelua kun omalla netbookillani ei pyöri juuri mitkään pelit.

Pelasin Bioshockkia mutta jo aloitus ruudulla kävi ilmi että peli on pelaamiskelvoton KOSKA kun liikutin hiirtä niin meni varmaan 250ms kunnes kursori liikahti ruudulla! Sanomattakin lienee selvää etten osunut sähkökäsilläni vihulaisiin kun eivät pysyneet paikallaan tarpeeksi pitkään.

Nettini on 100/5 ja ping parikymmentä SUOMESSA mutta OnLiven palvelimet taitavatkin sijaita jossain huitsin nevadassa.

koitin lg optimus 2x kapulalla dirt 3 muutama päivä takaperin ja en huomannut minkäänlaista lagia,sikäli hämmästyttävää ja piuha on 20/1

627.8.2012 7:20

Kyllä tuollaisen online pelin saa nyt toimimaan, mutta mitä järkeä siinä on.

Siis jos ajatellaan MMORPG pelejä niin ne ovat monipelaaja pelejä joihin tuo verkko pohjainen ratkaisu sopii erittäin hyvin. Mutta se että pelataan jotain yksinpelejä internetin kautta on tyhmää, kun sen yksinpelin pelin voisi ihan yhtähyvin ladata siihen laitteseen ja pelata ilman nettiä.

Tyhmäksi sen tekee internetin turvattomuus, huono luotettavuus, yksityisyys loukkaus mahdollisuudet ja riippuvuus internetin saatavuudesta.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 27.8.2012 @ 07:34

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Inteliltä iso askel mobiilipiireissä, tulossa ensimmäinen 5G-piiri Inteliltä iso askel mobiilipiireissä, tulossa ensimmäinen 5G-piiri (20.11.2017 22:54)
Maailman suurimpiin piirivalmistajiin kuuluva Intel tunnetaan erityisesti tietysti tietokoneiden suorittimistaan, mutta on pitkän aikaa yrittänyt löytää jalansijan myös mobiilimarkkinoille. ....
Tässä kaikki parhaat joulukuun Netflix-uutuudet Tässä kaikki parhaat joulukuun Netflix-uutuudet (20.11.2017 21:26)
Netflixin omien niin kutsuttujen Originals-sarjojen, -dokumenttien ja -elokuvien tarjonta sen kuin muuttuu vakuuttavammaksi kuukausi toisen jälkeen. Ensi vuonna Netflix sijoittaa jälleen miljardin ....
Kestävyystestaaja OnePlus 5T:stä: Takapaneeli iPhonea kestävämpi ja laitteen hinta iPhonen takalasin korjausta pienempi Kestävyystestaaja OnePlus 5T:stä: Takapaneeli iPhonea kestävämpi ja laitteen hinta iPhonen takalasin korjausta pienempi (20.11.2017 20:36)
OnePlus esitteli viime viikolla uuden huippupuhelimen, joka parantaa hieman kesällä esitellystä OnePlus 5:stä. Uudistukset olivat verratain pieniä, mutta suurempi näyttö ja sormenjälkilukijan ....
Minecraftin odotetut isot päivitykset viivästyvät Minecraftin odotetut isot päivitykset viivästyvät (20.11.2017 17:14)
Minecraftiin piti tulla kaksikin isoa päivitystä tämän vuoden aikana, mutta niiden molempien julkaisua on jouduttu viivästyttämään syystä tai toisesta. Uusi aikataulu Super Duper Graphics- ja ....
1 kommentti
CCleaneristä tuli mainosohjelma – Näin vältyt Avast-markkinoinnin CCleaneristä tuli mainosohjelma – Näin vältyt Avast-markkinoinnin (20.11.2017 16:32)
Windows-järjestelmiin pesiytyvien väliaikaistiedostojen poistoon käytetty CCleaner-ohjelmisto on muuttunut adwareksi, sillä ohjelmiston asennuksen yhteydessä käyttäjälle tyrkytetään asennettavaksi ....

Uutisarkisto