AfterDawn logo

Google jatkaa siivoustalkoita - yli 50 suljettua palvelua ja sovellusta vuodessa

Teemu Laitila Teemu Laitila

Googlen perinteinen syyssiivous jatkuu edelleen ja tällä kertaa luudan alle jäävät erityisille käyttäjäryhmille räätälöidyt Google-palvelut sekä podcastien kuunteluun ja löytämiseen tarkoitettu sovellus. Yhtiö myös virtaviivaistaa viestintäkanaviaan.

Yrityksille ja yhteisöille kuten oppilaitoksille tarkoitettu Google Apps for Teams -palvelu on todettu vanhentuneeksi ja sen käyttäjätilit muuttuvat syyskuun 4. päivästä alkaen tavallisiksi Google-tileiksi. Google Apps for Teams on mahdollistanut Googlen palveluiden kuten Docsin, Kalenterin, ja Talkin käytön ryhmille, joilla kaikilla ei ole omia Google-tunnuksia. Myös yrityskäyttöön suunnattu Google Video for Business lopetetaan erillisenä palveluna. Sen avulla yrityskäyttäjät pystyivät hyödyntämään videota sisäisessä viestinnässään. Googlen mukaan palveluun ladatut videot siirtyvät suoraan Google Drive -palveluun.

Lopetettavista projekteista peruskäyttäjälle tutuin on kuitenkin podcast-soitin Listen, joka sai alkunsa Google Labs -projektista vuonna 2009. Näppärän sovelluksen avulla käyttäjät voivat kuunnella omia podcast-tilauksiaan ja hakea uutta kuunneltavaa eri kategorioista. Google sulkee sovelluksen hakutoiminnon lokakuun alusta alkaen, mutta vanhat käyttäjät voivat jatkaa sovelluksen käyttöä nykyisten tilaustensa kuunteluun. Googlen mukaan Listeniä ei enää tarvita, sillä Play Store tarjoaa kattavan valikoiman vaihtoehtoja podcastien hallinnointiin.


Varsinaisten palveluiden lisäksi Google kertoo siivoavansa yhtiön virallisten viestintäkanavien viidakkoa. Googlen mukaan viestintä hoituu tällä hetkellä yli 150 virallisen blogin kautta, joista kuitenkin osa päivittyy erittäin epäsäännöllisesti tai niiden sisältö on päällekkäistä muiden blogien kanssa. Avoimuuden nimeen vannovasta yhtiöstä vakuutetaan, että viestintä ei tule vähenemään, vaan se keskitetään entistä helpommin saataville.

Syyssiivousprojekti sai alkunsa yhtiön perustajan ja nykyisen toimitusjohtajan Larry Pagen toivomuksesta viime vuoden keväällä. Projektin aikana Google on sulkenut, yhdistellyt tai lahjoittanut pois jo yli 50 eri tuotetta tai palvelua.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT