AfterDawn logo

Samsung suututti tuomarin lähettämällä hylättyä todistusainestoa lehdistölle

Panu Roivas Panu Roivas
59 kommenttia

Apple ja Samsung ovat Yhdysvalloissa vääntämässä kättä siitä, onko Samsungin tuotteet kopioita Applen iPhonesta ja iPadista. Samsungin viimeisimpänä tempauksena on ollut lähettää hylättyä todistusaineistoa lehdistölle, mikä on saanut tuomari Lucy Kohin näpäyttämään Samsungia.

Samsung halusi tuoda oikeudenkäynnin todistusaineistoon materiaalia F700-älypuhelinmallista, joka oli kehitteillä kuukausia ennen alkuperäisen iPhonen julkaisua vuonna 2007. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty todistusaineistoksi koska se tuotiin esille liian myöhäisessä vaiheessa.

Samsung on valittanut todistusaineiston hylkäämisestä, mutta toistaiseksi valitusta ei ole hyväksytty. Samsung päättikin lähettää hylätyt tiedot F700-mallista ja Applen "Sony-prototyypistä" lehdistölle väittäen, että todistusaineisto olisi tehnyt selväksi sen, ettei Samsung kopioinut iPhonea. Tuomari Koh ei tästä kuitenkaan ilahtunut, vaan vaati Samsungin asianajajilta selitystä tapahtuneesta. Oikeudenkäynti jatkuu toistaiseksi, eivätkä yritykset ole ilmeisesti halukkaita sopimaan keskenään.

59 KOMMENTTIA

Lucy Köhin persiis@ (vahvistamaton)1/59

Samsung halusi tuoda oikeudenkäynnin todistusaineistoon materiaalia F700-älypuhelinmallista, joka oli kehitteillä kuukausia ennen alkuperäisen iPhonen julkaisua vuonna 2007. Sitä ei kuitenkaan hyväksytty todistusaineistoksi koska se tuotiin esille liian myöhäisessä vaiheessa.

MITÄ ...VETTIÄ!!.Applen tuomarin lahjonta on toteutunut!!. :(

mjk2/59

Niin ainahan nämä "älypuhelimet" ovat toistensa kopioita...lähellä esim nokia vs aplle (siis ipone ja nokia 5300) ovat muodoiltaan aika lähellä toisaan tosin noksu on liukkarimalli ja aplle kosketus sellainen...no ainahan voi väitellä asiasta :p. Todelliset kopsut ovat tuolta kiinasta päin kotoisin.

Vlaadi3/59

Tuossa on analyysia Samsungin F700:sta teknologiapatentteihin erikoistuneelta lakimieheltä: http://www.theverge.com/2011/04/20/talk-picture-samsung-f700/

Keina4/59

Hmmm. En tiennytkään, että Apple tai Samsung keksi suorakaiteen.

perhana5/59

Ja mitähän samsung tällä yrittää osoittaa?
Kuten tästä samsungin kuvasta näkyy, ensimmäiset F700 prototyypit olivat hyvin erinäköisiä, mutta kun 2005-2006 julkisuuteen vuoti ensimmäisiä kuvia tulevan iPhonen ulkonäöstä, muuttui viimeisin F700 prototyyppi hyvin paljon erilaiseksi ensimmäisistä malleista ja yllättäen muistutti huomattavasti pian julkaistavaa iPhonea.

Vai kuinka moni tosissaan uskoo että kukaan ei tiennyt ennen julkaisua miltä iPhone tulee näyttämään? nythän Samsung siis ainoastaan pyrkii osoittamaan että heidän prototyyppinsä näytti iPhonelta jo pari kuukautta ennen iPhonen julkaisua.

xbkrypt0n6/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Ja mitähän samsung tällä yrittää osoittaa?
Kuten tästä samsungin kuvasta näkyy, ensimmäiset F700 prototyypit olivat hyvin erinäköisiä, mutta kun 2005-2006 julkisuuteen vuoti ensimmäisiä kuvia tulevan iPhonen ulkonäöstä, muuttui viimeisin F700 prototyyppi hyvin paljon erilaiseksi ensimmäisistä malleista ja yllättäen muistutti huomattavasti pian julkaistavaa iPhonea.

Tekniikkahan ei siinä välissä kehittynyt yhtään, komponentteja ei saatu mahtumaan pienempään tilaan eikä isompaa näyttöä saatu samaan hintaan tai halvemmalla tehtyä luuriin... Miten paljon samalta tai erilaiselta puhelinten pitäisi muka näyttää nykyään?


EDIT: En ole kummankaan puolella. Mielestäni molemmat tahot ovat väärässä. Yksikään yritys ei voi omistaa suorakaidetta, näyttöä ja yhtä nappia puhelimessa. Se on liian yksinkertainen patentoitavaksi.

Jonahan7/59

@6 "Mielestäni molemmat tahot ovat väärässä. Yksikään yritys ei voi omistaa suorakaidetta, näyttöä ja yhtä nappia puhelimessa. Se on liian yksinkertainen patentoitavaksi"

Olen pitkälti samaa mieltä. Jos Samsungin ainoa rike olisi tuo, ei koko oikeusfarssi olisi alkanutkaan. Samsung on tehnyt paljon muutakin jotta tähän tultiin.

Otetaan esimerkiksi Galaxy S[1] *mustan* suorakaiteen ja yhden napin lisäksi puhelimeen on "sattumalta" tullut täsmälleen samanlainen metallireunus ja täsmälleen samalla tavalla pyöristetyt kulmat kuin ensimmäisissä kolmessa iPhonessa. Sattumalta myös kaiuttimen paikka ja ulkonäkö ovat suoraan iPhonesta. Lisäksi Androidin käyttöliittymäkin on "sattumalta" kustomoitu erittäin lähelle silloista iOS:a. Neljän ikonin dock, musta tausta, jossa gridissä värikkäitä pyöreäkulmaisia neliömäisiä ikoneita.

Aika paljon yhteensattumia, yksittäin ne eivät olisi ongelma, mutta jännästi ne ovat kasautuneet Galaxy S:aan ja muihinkin Samsungin tuotteisiin. Ja sehän ei loppunut tuohon. Samsung on lainannut Applelta designin joihinkin ikoneihin, käyttöliittymiin, laturiin, dock-liittimeen, pakkauksiin ja tietenkin muutamaan tietokoneeseen esimerkiksi Chromeboxiin. Eikä se tuosta myöskään alkanut, Samsung kopioi mm. Nokiaa ja Blackberryä erittäin röyhkeästi silloin kun siihen oli aihetta.

Joku tietenkin voi väittää, että puhelinta vaan ei voi merkittävästi eri näköiseksi. Sellainen väite on helppo osoittaa vääräksi muutamalla vastaesimerkillä. Kuvassa [2] on Galaxy S ja pari kilpailevaa Android-puhelinta. Niistä vain yksi näyttää merkittävästi iPhonelta. Kahdessa muussa sekä kuori että käyttöliittymä ovat ensisilmäykselläkin aivan erilaisia. Kuvassa [1] on Galaxy S ja S3. S3 on merkittävästi eri näkönen verrattuna iPhoneen. Myös ennen iPhonea suurin osa puhelimista oli eri näköisiä, oli paljon eri värejä ja muotoja, hopea oli pop, viherpunaisia luurinappeja ja muitakin nappeja löytyi. Myös iPhonen jälkeen esimerkiksi N9 ja sen design-jälkeläiset ovat freesisti täysin eri näköisiä verrattuna iPhoneen.

Samsungin lakimiehet argumentoivat oikeuskäynnin ensimmäisenä päivänä että Applen vaatimukset ovat epäpäteviä, koska iPhone on niin minimalistinen. Kuitenkin designissa usein nimenomaan ne poisjätetyt asiat ja muu yksinkertaistaminen vaativat eniten työtä ja uskallusta. Ja jos iPhone oli niin "ilmiselvä" design, miten ihmeessä Samsungilta tai Nokialta ei tullut samanlaista tai vastaavaa mullistusta jo aiemmin, huonoihin kopioihinkin meni monta vuotta.

[1] http://cdn.androidpolice.com/wp-content...unded-icons.jpg (Galaxy S vasemmalla, S3 oikealla)
[2] http://www.careace.net/wp-content/uploa...esire-X10-1.jpg (sonyericsson, HTC ja Galaxy S)

PatrikSelin8/59

Jonahan:

Ikonit: http://articles.businessinsider.com/201...laxy-ipad-apple

Noi ikonit ovat melko universaaleja ja käytetty paljon ennen iPhonen syntymää. Eivätkä muistuta yhtään iPhone.

Chromebox:http://macmaa.com/wp-content/uploads/2012/06/samsung-chromebox.png
Mac mini: http://bindapple.com/wp-content/uploads...ini-or-imac.jpg

Onko muka kopio?

Olihan iPhone ensimmäinen toimiva älyluuri ja joka aloitti kyseisen alan kasvun, mutta Apple ei keksinyt älykännyä.

delic9/59

@8 kyse on varmaan tästä kuvasta

http://macmaa.com/wp-content/uploads/20...ox-mac-mini.png

Ja mitä tulee noihin ikoneihin, niin onhan tuolla vähän liian samankaltaista meininkiä ja vähän liikaa "sattumia" noi samat ikonit voisi varmasti tehdä monella eri tavalla.

Tuolla laittamallasi ekalla sivulla tuo "dont miss this" linkki oli aika karua katsottavaa :)

Tätä mainoskuvaa kyllä ihmettelin silloin ekan galaxyn tulllessa. http://static.businessinsider.com/image...-iphone-3gs.jpg
.
Se että tuossa kuvassa melkein kaikki näyttää kopioidulta niin oliko tosiaan, että myös iPhonen tapa ja asettelu oli ainoa tapa miten puhelimen voi mainoskuvassa esittää :)

Sun kannattaa Patrik myös vilasta noi kuvat jos et vielä vilassu, ei tossa jää mitään epäselvyyttä.

Eikös jossain myös tällä viikolla lukenut, että googlekin oli varoittanut samsungia, että nyt on kyllä liikaa yhtäläisyyksiä iPhoneen.

Sitten kun aina valitetaan, että miten eri tavalla sen luurin muka voi muotoilla niin sekin on ihan roskaa ja moneen kertaan todettu, että vaikka luurissa tosiaan on vain se näyttöruutu ja yksi tai muutama nappi niin designejä voi olla monenlaista erilaista, mistä juurikin nokian N9/kalliimmat lumiat toimii hyvänä esimerkkinä. Samoin kun puhutaan käyttiksestä että miten senkin voi tehdä eritavalla, taas kerran wp7 todisti, että asiat voi tehdä täysin eri tavalla, kun ei lähdetä kopioimaan vaan kehitetään alusta asti se oma juttu.

Samoin samsungkin todisti sgs3:lla, että nekin saa oman näköistä aikaan kun yrittävät.

PatrikSelin10/59

Delic:

https://lh4.googleusercontent.com/-DDov...s436/fridge.jpg

Niin... Se katselukulma on tärkeä...

Mitä samaa ikoneissa on? Puhelin-ikoni on vähän samanlainen, mutta muut poikkevat. Mieti, että otat symboolit pois taustasta. Apple-horona varmaan näkee kaikki Apple-kopiona.

http://static.businessinsider.com/image...-iphone-3gs.jpg
Kyseessä ei ole mainoskuva, vaan Apple-horon tekemä kuva. Galaxy on isompi (kuvassa ovat samankokoisia) jne.

http://bigphonefight.com/wp-content/upl...vs-iphone-4.jpg

Ei näytä iPhonelta. Vinkkkinä voin antaa, että Apple ei ole keksinyt juurikaan mitään, vaan osasivat kopioida oikeat asiat. Tai kerro asiat jotka Apple keksi?

Kaikki kopioivat ideoita toisiltaan. Niin tekniikka kehittyy eteenpäin. Ei se toimi jos kaikki aloittaa alusta välttäen kaikkia typeriä patentteja. Olisi iPhone aika erinäköinen...

Jonahan11/59

@8 "Noi ikonit ovat melko universaaleja ja käytetty paljon ennen iPhonen syntymää. Eivätkä muistuta yhtään iPhone."
@10 "Mitä samaa ikoneissa on?"

Ikoneissa on hyvin samankaltaiset värit, muoto ja tematiikka. Ei sitä voi pitää sattumana, yksi tai kaksi tietenkin osuu sattumaltakin, mutta tuo nyt on kuin seitsemän oikein Lotossa. Esimerkiksi valokuvat appin ikonin "universaali" auringonkukka, sehän on kaikilla muillakin? Eikun hetkinen, eihän kellään olekaan paitsi Applella ja täten tietenkin Samsungilla.

Googlasin nopeasti screenshotit BlackBerryn:n, WebOS:n, Symbianin (jälkeen iOS), WP7:n ja parin Androidin käyttöliittymistä (HTC, Google (holo) ja Sonyericsson). Kuten muistelinkin kaikkien niiden ikonit ovat selkeästi erilaisempia kuin iPhonessa. Niin väriskaalaltaan, muodoltaan kuin aiheiltaankin.

Mikä ihme siinä on, että kaikki muut onnistuvat tekemään oman näköistä mutta Samsungilla usein seurataan johtajaa? Koska halutaan harhauttaa kuluttajaa?

> Kaikki kopioivat ideoita toisiltaan. Niin tekniikka kehittyy eteenpäin

Kyllä, muutaman idean lainaaminen sieltä ja täältä, niiden *soveltaminen* ja *jatkokehitys* ei ole periaatteellisesri mikään ongelma. Kun kopioidaan lähes suoraan yhdestä lähteestä, ollaan aivan eri tilanteessa.

Tietenkin on helpompaa ja halvempaa katsoa mikä on kulloinenkin markkinajohtaja ja tehdä niin tarkka kopio ulkoisesti kuin vain kehdataan, kuin kehitellä ja keksiä sitä itse.

xbkrypt0n12/59

Voi näitä Applen fanipoikia...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Otetaan esimerkiksi Galaxy S[1] *mustan* suorakaiteen ja yhden napin lisäksi puhelimeen on "sattumalta" tullut täsmälleen samanlainen metallireunus ja täsmälleen samalla tavalla pyöristetyt kulmat kuin ensimmäisissä kolmessa iPhonessa.

Eli Apple siis omistaa pyöristetyt kulmat ja metallireunuksen puhelimissa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Sattumalta myös kaiuttimen paikka ja ulkonäkö ovat suoraan iPhonesta.

Ensinnäkin, tuskin Apple sitä kajaria on tehnyt ja samaa kaiutinta saattaa käyttää aika moni valmistaja. Kaiuttimen sijoittelu taas, väiteltävissä. Ei ole tarpeeksi oikeusjuttua varten vaikka kuinka olisi samassa kohtaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Lisäksi Androidin käyttöliittymäkin on "sattumalta" kustomoitu erittäin lähelle silloista iOS:a. Neljän ikonin dock, musta tausta, jossa gridissä värikkäitä pyöreäkulmaisia neliömäisiä ikoneita.

Eli Apple omistaa pyöreäkulmaiset neliömäiset ikonit.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Aika paljon yhteensattumia, yksittäin ne eivät olisi ongelma, mutta jännästi ne ovat kasautuneet Galaxy S:aan ja muihinkin Samsungin tuotteisiin.

Mites sitten joku Ubuntu. Näyttää aika kovasti Windows -käyttöjärjestelmältä tai Applen OSx ainakin taustakuvan osuudelta. Pitäisikö Microsoftin tai Applen haastaa joku Linux distron valmistaja oikeuteen siitä syystä?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Ja sehän ei loppunut tuohon. Samsung on lainannut Applelta designin -- esimerkiksi Chromeboxiin.

Siis oikeasti, Chromebox on ulkonäöltään pelkkä laatikko. Omistaako Apple kaikki oikeudet pyöristettyihin kulmiin ja metallisiin reunuksiin laitteissa?

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Joku tietenkin voi väittää, että puhelinta vaan ei voi merkittävästi eri näköiseksi. Sellainen väite on helppo osoittaa vääräksi muutamalla vastaesimerkillä.

Kuka hemmetti lähtee tekemään yhtään markkinoilla jo olevaa samannäköistä puhelinta, vaikka se olisi täysin laillista, jos siitä voi haastaa oikeuteen?

En sano, että Samsung olisi tässä puhdas kuin pulmunen, mutta sanon vaan että nämä fanipoikien väitteet miksi/miten Samsung kopioi Applea ja olisi syyllinen kopiointiin ovat aivan käsittämättömän... typeriä. Uutisen tapauksessakin tuomari suuttui ihan syyttä Samsungille, koska hylätyn todistusaineiston esittämistä lehdistölle ei ole kielletty millään tavalla laissa. Suuttuminen ja siitä seuranneet kommentit olivat vain tuomarin henkilökohtainen mielipide asiaan. Tämä taas johtunee siitä, että koska todistusaineiston kun tämä meni hylkäämään, näyttää hän nyt kaikkien silmissä ammattitaidottomalta.


Mitenköhän kävi esim. siinä Apple vs. Nokia tapauksessa...
Nokian aloite: http://allthingsd.com/20091022/nokia-sues-apple/
Applen vastaus: http://www.guardian.co.uk/technology/20...kia-countersuit
Lopputulos: http://www.gsmarena.com/court_battle_en...s-news-2774.php


Apple tuli aivan liian myöhään matkapuhelinmarkkinoille ja todennäköisesti edelleen rikkoo räikeästi usean eri yrityksen patentteja matkapuhelimillaan. Toki näillä "haastetaan kaikki oikeuteen" -jutuilla huomio kiinnittyy ihan muualle.

EDIT: Olisin asiassa Applen kannalla ihan täysin jos haastaisivat vaikka yksittäisistä asioista oikeuteen. Nyt on KOKO LAITE oikeuskäsittelyssä ja menee lähinnä megalomaniaksi Applen touhu. Muiden laitteiden puolelta esim. Asuksen Zenbookin valmistuksen Apple kielsi joillain tehtailla, koska heidän mielestä se näyttää liikaa Macbook Airilta. Tapauksesta ei käyty mitään oikeuskäsittelyitä, Apple vaan päätti ettei niitä zenbookkeja enää tehdä.

http://www.trustedreviews.com/news/appl...book-production

mjk13/59

Hmm, sorry kaverit. Idioottimaista suoraan sanottuna tapella esim: tästä, kaijuttimen paikka? hei haloo puupäät ... sen paikka on aikalailla "pakotettu" olemaan siellä missä se nyt on koska ihmisen korva on juuri siellä vai onko se jollain perseessä, eli kaijutin alapäässä? Ja kulmista juu sen verran se "pyöristys" on ergonominen júttu ei siis pakollinen mutta mukavempi käteen.

Apple- ja samppa-fanit järkikäteen. Apple ei ole keksinyt kännyä eikä niitä "logo-kuvakkeita" ... joten samppa ei ole kopioinut iphonea mitenkään sen kummallisemmin.

Tässä teille kopio : http://www.engadget.com/2009/04/05/keep...smusic-is-actu/

delic14/59

@10 mitä tekemistä linkkisi iPhone 4:llä on tämän asian kanssa? IPhone 4 julkistettiin 3kk myöhempää kuin sgs :)

PatrikSelin15/59

Jonahan:

Puhelu-ikoni: Aika samanlainen.
Viesti-ikoni: Tausta on aivan eri värinen.
Kuvat-ikoni: Molemmissa on auringonkukka, mutta muuten täysin eri.
Asetukset-ikoni: Ei mitään samaa.
Muistio-ikoni: Ei ole Applen keksimä.
Yhteystiedot-ikoni: Aivan eri värinen.
Musiikki: Ei ole sama, paitsi väri on molemmissa liila.

Saa kyllä aika vahvoilla Apple-laseilla katsoa, että saa näyttämään samalta.

Tai pitääkö päätellä, että se on iPhonen kopioimista jos ikonit ovat erilaiset?


Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

@10 mitä tekemistä linkkisi iPhone 4:llä on tämän asian kanssa? IPhone 4 julkistettiin 3kk myöhempää kuin sgs :)


Oho, en huomannut. Jos photoshoppaan iPadiin Androidin kotinäkymän, niin onko se silloin kopioimista. SGS-kuvaa on photoshopattu.

http://thedroidstate.com/wp-content/upl...de_Back.jpg.jpg

http://www.jehzlau-concepts.com/wp-cont...copy.png?9d7bd4

Itse en ainakaan sekottaisi noita keskenään.

Jonahan16/59

@12
> Eli Apple siis omistaa pyöristetyt kulmat ja metallireunuksen puhelimissa.

Voi teitä reduktionisteja. Ei Apple tietenkään omista yhtään noista listaamistasi asioista yksittäin, mutta kun *ne kaikki* laitetaan samaan pakettiin on aika ilmeistä, että tavoitteena on enemmänkin piraattikopio kuin omilla jaloillaan seisova tuote. Se ei ole sallittua, eikä ole kuluttajan eikä kenenkään muunkaan etu.

> Tämä taas johtunee siitä, että koska todistusaineiston kun tämä meni hylkäämään, näyttää hän nyt kaikkien silmissä ammattitaidottomalta.

Tuomari hylkäsi todistusaineiston, koska se toimitettiin *liian myöhään*. Hän siis toimi täsmälleen kuten piti, sen perusteella ei ammattitaidottomuudesta voi puhua, päin vastoin. Se, että Samsungin lakimiehet haluavat käydä oikeutta julkisuudessa on mielenkiintoinen valinta, jonka syitä voi vain arvailla.

> Olisin asiassa Applen kannalla ihan täysin jos haastaisivat vaikka yksittäisistä asioista oikeuteen. Nyt on KOKO LAITE oikeuskäsittelyssä ja menee lähinnä megalomaniaksi Applen touhu.

En ymmärrä logiikkaasi ollenkaan. Nimenomaanhan se kokonaisuus on ongelma, eivät yksittäiset asiat sinällään. Yksittäisten asioiden lainaaminen, siten että lopputulos ei muistuta liikaa yksittäistä olemassaolevaa tuotetta, ei ole mikään ongelma. Tässä tapauksessa on selvää, että oikeudenkäynnille on perusteet, tuleeko tuomiota jää nähtäväksi.

Jos Apple olisi antanut tämän mennä läpi sormien, olisi taatusti käynyt kuten Fenderille Stratocasterin kanssa. Jos design- ja brandioikeuksistaan ei pidä kiinni ne menettää automaattisesti, ainakin Ameriikassa.

> Asuksen Zenbookin valmistuksen Apple kielsi joillain tehtailla, koska heidän mielestä se näyttää liikaa Macbook Airilta. Tapauksesta ei käyty mitään oikeuskäsittelyitä, Apple vaan päätti ettei niitä zenbookkeja enää tehdä.

Eihän Apple ole sen valmistusta *kieltänyt*. Apple oli sitä mieltä, että Airin valmistus siirtyy muualle, jos samainen aihankkija haluaa tehdä myös Zenbookeja, jotka kieltämättä ovat aika samasta muotista. Erilaiset liikesalaisuudetkin (komponenteista, tulevista malleista, tuotantomääristä, osien alihankkijoista yms.) voivat helpostikin liikkua osastolta toiselle, jos samalla tehtaalla tehdään lähes identtisiä tuotteita. *Alihankkija* sitten päätti, että Asus saa valmistaa tuotteensa jossain muualla.

@13
> sen paikka on aikalailla "pakotettu" olemaan siellä missä se nyt on koska ihmisen korva on juuri siellä vai onko se jollain perseessä, eli kaijutin alapäässä? Ja kulmista juu sen verran se "pyöristys" on ergonominen júttu ei siis pakollinen mutta mukavempi käteen.

Katsoitko yhtään sitä linkkaamani kuvaa? "Jännästi" HTC ja SonyEricsson onnistuivat luomaan puhelimen joka *ei* ole täysi iPhone 3G-kopio, päin vastoin. Mukaaluettuna kaiutin eri kohdassa ja eri näköisenä ja sama pätee mm. N9:aan ja sen seuraajiin. Eli sen kaiuttimen ulkonäön ja paikan ei ole pakko olla *täsmälleen* kuten iPhonessa. Ei vaikka käytettäisiin samaa komponenttia, frontplate määrittää ulkonäön, suunnittelija määrittää paikan.

@15
> Saa kyllä aika vahvoilla Apple-laseilla katsoa, että saa näyttämään samalta.

Saa olla Lotto-kansaa, jos pitää tuota pelkkänä onnekkaana yhteensattumana, etenkin kun ne olivat vielä sellaisen puhelimen ruudulla, jonka ulkomuoto oli lainattu ihan suoraan Applelta.

Kaikkien ikonien teema on täysin suoraan Applelta (ei ole pakollista, vilkaise muita kilpailijoita). Poislukien settings ja contacts, ikonien perusväri on sama.

Contacts ikonissa on taasen se pää suoraan Applelta (toki ikoni on tökerömmin toteutettu). Esimerkiksi Symbianissa (sekä Belle, S^3 että iPhonea edeltävät), HTC:ssa, WebOS:ssa, Googlen stock Androidissa, BlackBerryssa, Windows Mobilessa ja Windows Phonessa on ihan eri design contacts ikonille. Pelkkää sattumaa?

> Tai pitääkö päätellä, että se on iPhonen kopioimista jos ikonit ovat erilaiset?

Ei pidä. Googlaappa nyt pari muuta kilpailijaa (vaikka Symbian, WP7 ja WebOS), tee sama vertailu. Erot ovat huomattavasti suuremmat. Ja edelleen, yksittäin samankaltaisuudet eivät olisi ongelma, kun on saatu vähintään kuusi ja lisänumero (ehkä enemmänkin, en galaxy s:aa omista) samaan puhelimeen pitäisi lapsellekin olla päivän selvää mistä on katsottu mallia. Onko se laitonta vai ei, jää nähtäväksi. Todella mautonta se ainakin on. Typerääkin se on tietystä näkökulmasta, mutta toisesta varmaan erinomaista bisnestä.

Miksi *kaikki* muut suuret valmistajat ovat onnistuneet tekemään ikoninsa, käyttöliittymänsä ja puhelimensa siten, että kokonaisuus vaikuta ilmiselvältä iPhone -rip offilta? Samsung on välillä lähempänä kiinalaisia oikeita iPhone kopioita kuin tuota muuta porukkaa.

mjk17/59

@16

Kyllä katsoin ja mietin että mitenkähän kuuluvuus yms...mutta piristävä juttuhan se on. Mutta katsoppas vaikka missä "old" nokiassa, motorolassa, sharp yms on se kaijutin? (Jotka ovat siis tehty vuosia ennen applen julkaisua.) edessä ylhäällähän se on...juuri luontevin paikka.

Niin ja suunittelija määrää paikan...niin ja toimivuus? Monesti juuri se on ongelma kun piirretään protokuva ja sitten aletaan ihmetteleen että mihis ne konkat asetellaan...mutta kuten edelleen sanoin monesti kaijuttimelle luontevin paikka on, edessä ylhäällä tai jommalla kummalla sivustalla..ja ylhäällä.

jartar18/59

Juuri kuulin varmasta tietolähteestä että Apple on keksinyt suorakaiteen lisäksi mustan värin. Lisää oikeusjuttuja siis tulossa...

Jonahan19/59

Herrat reduktionistit, olette vahvasti sitä mieltä, että iPhonen design-yksityiskohdat ovat yksittäin niin triviaaleja, että niitä ei pitäisi saada suojata. Tästä sitten vedätte johtopäätöksen että niitä ei saisi suojata kokonaisuutenakaan, oli niitä kuinka paljon tahansa. 

Missä raja sitten mielestänne menee, milloin "inspiraation hakeminen" tai pastissi muuttuu plagiaatiksi? Vai eikö sellaista rajaa ole lainkaan, jolloin pelkällä logon vaihdoksella saisi käyttöoikeuden kilpailijan ulkoasuun. 

Onko tässä asiassa mielestänne eroa käyttöliittymien ulkoasun ja toiminnan tai laitteen ulkoasun suhteen? Entä laitteen tekniset ominaisuudet, esim. akku tai antenniteknologia, pitäisikö niitä saada suojata?

@17 "edessä ylhäällähän se[kaiutin] on"

Vitsailet nyt varmaan. Tottakai se saa olla edessä ja ylhäällä, mutta kun se on *täsmälleen* saman näköinen ja samassa paikassa kuin juuri siinä puhelimessa, mistä muukin ulkonäkö on suoraan kopioitu, ei homma ole kauhean kosher.

Kuva oli siis tämä[1]. Kaiutin on kaikissa edessä ja ylhäällä. Muutaman millin erot paikassa ja pienet muotoiluyksityiskohdat eivät varmasti vaikuta kuuuvuuteen mitenkään merkittävästi, mutta ulkonäköön vaikuttavat. Vain yksi kolmesta käyttöliittymästä ja yksi kolmesta kuoresta näyttää iPhonelta. "Sattumalta" ne molemmat osuivat samaan tuotteeseen. 

[1] http://www.careace.net/wp-content/uploa...esire-X10-1.jpg

xbkrypt0n20/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Herrat reduktionistit, olette vahvasti sitä mieltä, että iPhonen design-yksityiskohdat ovat yksittäin niin triviaaleja, että niitä ei pitäisi saada suojata. Tästä sitten vedätte johtopäätöksen että niitä ei saisi suojata kokonaisuutenakaan, oli niitä kuinka paljon tahansa.

Tässä ei ole kyse suojauksesta vaan OMISTUKSESTA. Ulkomuoto, teemat, kuvakkeiden muoto eivät ole niin monimutkaisia asioita, että ne voi joku yritys tai yksityinen henkilö omistaa. Toki niitä pitää suojata, mutta nimenomaan tyhjiltä patenteilta ja ahneilta yrityksiltä. Jonkun pyöreän kulman patentointi on sama kuin joku patentoisi ilman ja vaatisi siitä sitten käyttömaksua. Kokonaisuutta voi toki yrittää suojata, mutta jos kokonaisuuskin on äärimmäiseen yksinkertaisuuteen tungettu, niin huono sitä on millään suojata.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Missä raja sitten mielestänne menee, milloin "inspiraation hakeminen" tai pastissi muuttuu plagiaatiksi? Vai eikö sellaista rajaa ole lainkaan, jolloin pelkällä logon vaihdoksella saisi käyttöoikeuden kilpailijan ulkoasuun.

Jos ulkoasu on äärimmäisen yksinkertainen, niin huono sitä on missään oikeudessa puolustaa. Liian yksinkertaisia asioita ei voi patentoida eikä niitä siten voi kukaan omistaa.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Entä laitteen tekniset ominaisuudet, esim. akku tai antenniteknologia, pitäisikö niitä saada suojata?

Akkuteknologiaa ei voi enää patentoida eikä sitä omista Apple eikä Samsung. Molemmat käyttävät Li-ion akkuja. Ilmeisesti uusimmassa Samsungissa on Li-po akku, mutta en mene vannomaan asiaa. Antenniteknologia... voi jessus... taitaa Nokia tai joku matkapuhelinten alkupään firmoista omistaa kaikki nämä patentit. Tuskin kukaan edes haluaisi kopioida Applen antenniratkaisua ;)


EDIT: Suurin osa näistä nykyajan patenteista mitä yrityksille myönnetään on jo pitkään käytössä olleita toimintoja tai ominaisuuksia joita kukaan ei ole lähtenyt patentoimaan itselleen. Applen oikeusjutut (koska tuntuu että ko. firma on nykyään joka oikeusjutussa osallisena) pakottaa yritykset tulevaisuudessa patentoimaan ihan kaikki triviaalimmatkin ominaisuudet, jolloin kehitystä ei kovin runsaasti tule tapahtumaan.
EDIT2: Vaikka yksinkertaisuus on Applen tavaramerkki, sitä ei voi patentoida.

Google on myös ottanut kantaa aiheeseen:
http://www.techradar.com/news/phone-and...andards-1089798

EDIT3: Matkapuhelinala tarvitsee oikeasti jonkin kehitysyhteisön. Nyt kaikki tekevät omaa juttuaan ja vaativat muilta rahaa kun he joutuvat pakosta käyttämään aina jonkin toisen patentoimaa teknologiaa tai ohjelmistoa. Sitten on jotain firmoja, kuten Qualcomm joka vaan omistaa ja ostaa matkapuhelimiin liittyviä patentteja ja käärii muilta rahat teknologian käytöstä eikä itse valmista matkapuhelimia. Muilla aloilla yhteistyö yritysten välillä tuntuu toimivan paljon paremmin. Toki tämäkin on aiheuttanut tilanteita joissa sitten kuluttaja on tästä kärsinyt (1996-2006 paneelikartelli).

Jonahan21/59

@20

> Jonkun pyöreän kulman patentointi on sama kuin joku patentoisi ilman ja vaatisi siitä sitten käyttömaksua.

Aika huono esimerkki. Ei tässä tapauksessa ole kysymys patentin tai edes mallisuojan saamisesta pyöreälle kulmalle yleensä. Vaan paljon suuremmasta kokonaisuudesta.

Eikä Apple ole todellakaan hakemassa mitään käyttömaksuja, vaan estämässä plagiointia.


> Kokonaisuutta voi toki yrittää suojata, mutta jos kokonaisuuskin on äärimmäiseen yksinkertaisuuteen tungettu, niin huono sitä on millään suojata.

Jos vasaralle tai saksille voi saada mallisuojan, kaupunkilaisjärjen mukaan sellainen pitää pystyä saamaan myös matkapuhelimelle. Lisää tietoa suomeksi allaolevassa linkissä, samat perusperiaatteet pätevät myös valtameren takaisiin design patentteihin, toki yksityiskohdissa on jonkin verran eroja.

http://www.prh.fi/fi/mallioikeudet/mikamallisuojaon.html


> Antenniteknologia... voi jessus... taitaa Nokia tai joku matkapuhelinten alkupään firmoista omistaa kaikki nämä patentit

LOL, mitään uuttahan ei voi enää keksiä kun maailma on jo valmis. :) No, niin taitaa olla tämä keskustelukin.

Jonahan22/59

@20
> Google on myös ottanut kantaa aiheeseen

Hah. Lukemattakin on selvää mitä siellä sanotaan. "Mielestämme meidän pitäisi saada ilmaiseksi käyttöömme muiden, mm. Applen, Nokian ja Microsoftin, useiden vuosien ja miljardien dollarien kehitystyön tulokset."

Arvasinko oikein?

capuzino23/59

"...joka oli kehitteillä kuukausia ennen alkuperäisen iPhonen julkaisua vuonna 2007."

Jaa jaa, että Apple kehittänyt iPhonenkin ihan julkaisu vaiheessa, ettei kuukausia tahi vuottakaan aiemmin. Näin on näppylät, kun uskoo Samsungin vastalausetta.

iPhonesta tiedä, mutta Galaxy S ei toimi, vaikka huollossa käynyt, ja kaikki vaihettu.

jartar24/59

Lainaus:

Eihän Apple ole sen valmistusta *kieltänyt*. Apple oli sitä mieltä, että Airin valmistus siirtyy muualle, jos samainen aihankkija haluaa tehdä myös Zenbookeja, jotka kieltämättä ovat aika samasta muotista. Erilaiset liikesalaisuudetkin (komponenteista, tulevista malleista, tuotantomääristä, osien alihankkijoista yms.) voivat helpostikin liikkua osastolta toiselle, jos samalla tehtaalla tehdään lähes identtisiä tuotteita. *Alihankkija* sitten päätti, että Asus saa valmistaa tuotteensa jossain muualla.


Eli uhkaili ja kiristi. Kuulostaa mafia touhulta. Kyllä kannattaa olla "ylpeä" applen tavasta tehdä bisnestä...

Lainaus:

Eikä Apple ole todellakaan hakemassa mitään käyttömaksuja, vaan estämässä plagiointia.


Apple yrittää estää kilpailun oikeusjutuilla joka on minun mielestäni kuvottavaa.

Lainaus:

LOL, mitään uuttahan ei voi enää keksiä kun maailma on jo valmis. :) No, niin taitaa olla tämä keskustelukin.


Patentit tyyliin antenni on puhelimen sivussa tai KAIUTIN on keskellä ylhäällä ovat joutavia. Ja se kaiutin sijoittelu ei ole sama suhteessa reunaan ja kehyksiin, sekä poikkeaa kyllä oleellisesti Applen ratkaisusta. Jos ei sitä näe niin suosittelen käymään optikolla.

Lainaus:

Voi teitä reduktionisteja. Ei Apple tietenkään omista yhtään noista listaamistasi asioista yksittäin, mutta kun *ne kaikki* laitetaan samaan pakettiin on aika ilmeistä, että tavoitteena on enemmänkin piraattikopio kuin omilla jaloillaan seisova tuote. Se ei ole sallittua, eikä ole kuluttajan eikä kenenkään muunkaan etu.


Aika härskiä väittää Galaxya piraatiksi. Mainittuja kännyjä ei voi olla erottamasta toisistaan kun ne livenä näkee. Kännyjen muodot ja erot näkee juuri niin isoina kun ne haluaa.

Kumma juttu kun telkkarin, auton, dvd soittimien, auton renkaiden tai puhelin valmistajien (ennen APPLEA) ei ole tarvinnut riidellä tällä tasolla "designista". Saati sitten joidenkin vaatteiden valmistajien joiden tuotteiden erot voivat olla hyvin pieniä (muodin mukaan kun mennään niin oikein pyritään tekemään saman tyylisiä vaatteita).

perhana25/59

hohhoijaa... eli tässä on alettava pikku hiljaa uskoa että esimerkiksi säveltäjillä ei sitten pitäisikään olla mitään tekijänoikeussuojaa sävellyksilleen, koska nuotithan on keksitty jo vuosia sitten ja nuotteja ei voi "omistaa" samoin kuin ei pyöreitä muotojakaan, eli kun säveltäjä ainoastaan laittaa niitä jo aikaisemmin keksittyjä nuotteja joita kukaan ei omista tiettyyn järjestykseen, ei hän kuitenkaan luo mitään mihin hänellä olisi tekijänoikeus.

Jonahan26/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

hohhoijaa... eli tässä on alettava pikku hiljaa uskoa että esimerkiksi säveltäjillä ei sitten pitäisikään olla mitään tekijänoikeussuojaa sävellyksilleen, koska nuotithan on keksitty jo vuosia sitten ja nuotteja ei voi "omistaa" samoin kuin ei pyöreitä muotojakaan, eli kun säveltäjä ainoastaan laittaa niitä jo aikaisemmin keksittyjä nuotteja joita kukaan ei omista tiettyyn järjestykseen, ei hän kuitenkaan luo mitään mihin hänellä olisi tekijänoikeus.

Juurikin näin! Lisäksi IBM:n logoa pitäisi kaikkien saada käyttää vapaasti. Siinähän ei ole kuin kirjaimia, jotka on keskitty jo tuhansia vuosia sitten, eikä niitäkään ole kuin kolme, eli yksi vähemmän kuin iPhonessa kulmia!

xbkrypt0n27/59

http://youtu.be/hbt0yIW6nT4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Juurikin näin!

EDIT: Mikäli pointti menee ihan yli, niin applen fanit ovat samanlaisia kuin uskovaiset. Tehdään jokin oletus x ja sen jälkeen esitetään tämän pohjalta väite y. Koska tehtiin oletus x, väitteen y on oltava totta.

EDIT2: Lisäksi uskovainen puolustaa fanaattisesti omaa kantaansa kaikkialla missä se on vain mahdollista:
http://keskustelu.afterdawn.com/search/...yy=0&forum_id=0

Aikalailla samaa vikaa näyttää olevan kaikilla Applea kannattavilla. Mitään vikaa ei missään ole. Kaikki mitä Apple tekee on kultaa ja saa heiltä asiaan kuin asiaan siunauksen.

Lauzi28/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

http://youtu.be/hbt0yIW6nT4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Juurikin näin!

EDIT: Mikäli pointti menee ihan yli, niin applen fanit ovat samanlaisia kuin uskovaiset. Tehdään jokin oletus x ja sen jälkeen esitetään tämän pohjalta väite y. Koska tehtiin oletus x, väitteen y on oltava totta.

EDIT2: Lisäksi uskovainen puolustaa fanaattisesti omaa kantaansa kaikkialla missä se on vain mahdollista:
http://keskustelu.afterdawn.com/search/...yy=0&forum_id=0

Aikalailla samaa vikaa näyttää olevan kaikilla Applea kannattavilla. Mitään vikaa ei missään ole. Kaikki mitä Apple tekee on kultaa ja saa heiltä asiaan kuin asiaan siunauksen.

Äh, päätin jo että en koske näihin iMiehet vs. Normipenat keskusteluihin pitkällä tikullakaan, mutta kun ei malta...

Sen verran kun näitä sinäänsä hupaisia vääntöjä täältä Ad:sta lukee, niin Jonahanilla ja muilla (delic) Apple käyttäjillä tuntuu olevan ne parhaiten perustellut argumentit ja hillityimmät kommentit.

Ainut asia mistä tässä tulee uskonto mieleen on se kun anti-apple porukka tulee käännyttämään vääräuskoisia =)

Oletus x, väite y ja mitä ihmettä? Jos voidaan olettaa että x ja tästä voidaan perustellusti johtaa asia y, niin eikö y:n silloin voida olettaa olevan totta, ellei x:ää voida todistaa vääräksi? Pitikö tämä esimerkki liittää johonkin käytyyn keskusteluun?

Ei oteta liian vakavasti, vaikka joku tykkäisikin mädän ja pahansuovan Applen tuotteista. =P

xbkrypt0n29/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Sen verran kun näitä sinäänsä hupaisia vääntöjä täältä Ad:sta lukee, niin Jonahanilla ja muilla (delic) Apple käyttäjillä tuntuu olevan ne parhaiten perustellut argumentit ja hillityimmät kommentit.

Se, että jonkin väitteen muotoilee hienosti, ei tee siitä totta. Jos yhtään tarkemmin noita perusteluita katsot, niin suurin osa on kehäpäätelmiä.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Oletus x, väite y ja mitä ihmettä? Jos voidaan olettaa että x ja tästä voidaan perustellusti johtaa asia y, niin eikö y:n silloin voida olettaa olevan totta, ellei x:ää voida todistaa vääräksi? Pitikö tämä esimerkki liittää johonkin käytyyn keskusteluun?

Se ettei jotain voida todistaa vääräksi, ei tee siitä automaattisesti totta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lauzi:

Ei oteta liian vakavasti, vaikka joku tykkäisikin mädän ja pahansuovan Applen tuotteista. =P

Applessa ei sinänsä mitään pahaa ole ainakaan sen enempää mitä muissakaan yrityksissä. Faneissa sen sijaa olisi sanomisen aihetta.

E: Troll harder.

perhana30/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

http://youtu.be/hbt0yIW6nT4

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Juurikin näin!

EDIT: Mikäli pointti menee ihan yli, niin applen fanit ovat samanlaisia kuin uskovaiset. Tehdään jokin oletus x ja sen jälkeen esitetään tämän pohjalta väite y. Koska tehtiin oletus x, väitteen y on oltava totta.

EDIT2: Lisäksi uskovainen puolustaa fanaattisesti omaa kantaansa kaikkialla missä se on vain mahdollista:
http://keskustelu.afterdawn.com/search/...yy=0&forum_id=0

Aikalailla samaa vikaa näyttää olevan kaikilla Applea kannattavilla. Mitään vikaa ei missään ole. Kaikki mitä Apple tekee on kultaa ja saa heiltä asiaan kuin asiaan siunauksen.

Ja mitenkähän tähän x/y kaavioosi sopii sellainen poikkeavuus että minä esimerkiksi en ole ikinä omistanut yhtään applen tuotetta, sensijaan omistan ja olen omistanut joitain samsungin puhelimia/tuotteita, enkä myöskään fanita applea enkä iPhonea...

Silti pystyn aivan selkeästi ilman minkäänlaista kiihkoilua ymmärtämään applen kannan asiassa, ja näen aivan selkeästi sen kuinka paljon samsung jäljittelee iphonea puhelimissaan enkä voi olla nauramatta lukiessani näitä apple-vihaajien kommentteja joissa vaahdotaan siitä että ei kukaan voi omistaa pyöreitä muotoja ja kosketusnäytön ikoneja ja että samsungin pyöreät kulmat eivät tarpeeksi läheltä katsoessa ole aivan samanlaiset kuin iphonessa, ja samsungin ikonitkin ovat suurennuslasilla katsottuna hieman erilaisia, ne vaan aivan sattumalta pikaisesti vilkaistessa muistuttaa iphonea... koettakaa nyt kasvaa yli siitä apple-vihastanne ja avata silmänne, ei se yhtäläisyys ole niin vaikeaa nähdä.

xbkrypt0n31/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

enkä myöskään fanita applea enkä iPhonea...

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Kyllähän tämä uudistettu iPhone taisi olla melkoinen pettymys kaikille vihreää asteroidi ukkoa palvoville teknofriikeille, jotka odottivat saavansa aivan uuden iPhonen uusine antennagateineen arvosteltavakseen... mutta jälleen kerran joutuivat tyytymään ainoastaan parannettuun versioon jo ennestään käyttäjien ylistämästä puhelimesta... eikä tullut iFloppia tälläkään kertaa, voihan itkupotkuraivari.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

Hohhoijaa.. eli siis käyttäjienkään mielestä kuuluvuudessa ei ole ollut mitään ongelmaa, vaan se on jopa parempi kuin edellisessä mallissa, mutta haloo on noussut siitä kun palkit näytössä tippuu jos antennin peittää kädellä, voi kauhiaa!!

Mutta kuinkahan moni puhelinta puhelimena käyttävä viitsii puhelun aikana edes tuijottaa niitä palkkeja? yleensä riittä jos puhelu kuuluu hyvin eikä katkeile.


Njoo, miten sen nyt sitten ottaa... puolustus on kova ainakin. Lisää viestejä löytyy käyttäjähaulla.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

enkä voi olla nauramatta lukiessani näitä apple-vihaajien kommentteja joissa vaahdotaan siitä että ei kukaan voi omistaa pyöreitä muotoja ja kosketusnäytön ikoneja ja että samsungin pyöreät kulmat eivät tarpeeksi läheltä katsoessa ole aivan samanlaiset kuin iphonessa

Miten nämä kommentit tässä uutisessa eroavat niistä lukuisista kymmenistä tai jopa sadoista kommenteista joita on lähes jokaisessa uutisessa, jossa tämä asia tuodaan ilmi? Nytkö se vasta naurattaa? Onko tämä jo niin de facto homma että siitä edelleen huomattaville saa ja pitää nauraa?

Yhtäläisyys on siellä, toki jossain määrin, mutta ehkäpä muut ihmiset ajattelevat vähän tätä oikeusjuttua pidemmälle. Sanotaan että Apple voittaa oikeusjutun, mitä sitten tapahtuu? Paljonko jonkun toisen valmistama puhelin saa näyttää Applen puhelimelta? Tämä oikeusjuttu on vain jäävuoren huippu jos Apple saa kantansa läpi. Siksi sanoinkin, että haastaisivat oikeuteen yksittäisistä asioista. Olkoon se sitten ulkomuoto tai kuvakkeiden ulkonäkö. Näitä voi sitten käyttää ennakkotapauksina vastaavia rikkeitä vastaan. Koko tuotteen väittäminen piraatiksi on todella huonoa toimintaa niin yritysten kuin lopulta kuluttajien kannalta.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti PatrikSelin:

https://lh4.googleusercontent.com/-DDovIdLfg2I/T_bXI7PdeTI/AAAAAAACO9I/QWAajX6GXpA/s436/fridge.jpg

JoniS32/59

Taidampa tänään myöhemmin laittaa kuvan jossa, iphone sgs1, sgs2 ja sgs3 niin verrataan sitten kunnolla kuinka paljon niissä on eroa ja kuinka paljon yhteläistä turhaan noista kuvista kattoo mitkä on tarkoituksella tehty niin samanlaisiksi, ja siis en puolusta kumpaakaan vaikka sampan omistan.
Teenkö ihan oman ketjun sille sodalle mikä siitä tulee?

Ps. Voi mennä hetki että saan kaikki puhelimet vierekkäin kun itse omistan vain yhden noista

perhana33/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti xbkrypt0n:

Njoo, miten sen nyt sitten ottaa... puolustus on kova ainakin. Lisää viestejä löytyy käyttäjähaulla.

Kyllä varmasti viestejä löytyy, ja kaikki on kirjoitettu ihan sivustakatsojan ja ilman kiihkoa asiaan suhtautuvan mielipiteellä, kuten sanoin en mitenkään erityisemmin fanita applea enkä aio heidän tuotteitaan ostaa, mutta osaan kuitenkin suhtautua asioihin puhtaalla järjellä enkä niin suurella hurmoksella että viitsisin oikein aikaani tuhlata käyttäjähakua kahlaamalla ja etsimällä epäkohtia vanhoista kirjoituksista :DD

Jonahan34/59

@ xbkrypt0n (pari poimintaa useasta viestistä

> Mikäli pointti menee ihan yli, niin applen fanit ovat samanlaisia kuin uskovaiset. Tehdään jokin oletus x ja sen jälkeen esitetään tämän pohjalta väite y. Koska tehtiin oletus x, väitteen y on oltava totta"

Öh? En nyt ymmärrä yhtään mikä aikaansai tuollaisen reaktion. Vertaat minua kreationisteihin. Nyt tekisi kieltämättä mieli sanoa todella pahasti, mutta lasketaan nyt ensin kymmeneen.

Voisitko vähän valottaa mikä tämä "oletus x" on, joka minulla menee ihan pieleen ja täten kaikki johtopäätöksenikin ovat muka aivan vääriä.

Ja kyllä, se IBM-esimerkki oli aika kärjistetty ja vähän kieli poskessa heitetty, mutta sehän on kuitenkin täysin totta. Siitä näkee, että näennäisesti yksinkertaisillekin asioille, kuten logoille, tuotenimille, sloganeille ja *tuotteen ulkomuodolle* voidaan antaa ja annetaan erivahvuista suojaa erinäisten markkinaregulattoreiden taholta käyttäen keinoina patentteja, mallisuojaa ja vastaavia.

> yhtään tarkemmin noita perusteluita katsot, niin suurin osa on kehäpäätelmiä.

Anna joku selvä esimerkki ja argumentoi sitä vastaan. Tuollaiset yleistävät heitot ovat informaatioarvoltaan lähellä nollaa ja ne eivät vie keskustelua yhtään eteenpäin. Ne nimenomaan ovat sellaisia, mm. kreationistien käyttämiä argumentteja, joita ei voi mitenkään falsifioida.

> Sitten on jotain firmoja, kuten Qualcomm joka vaan omistaa ja ostaa matkapuhelimiin liittyviä patentteja ja käärii muilta rahat teknologian käytöstä eikä itse valmista matkapuhelimia

Luulenpa, että haukut nyt ihan väärää puuta. Mutta kiinnostaisi kieltämättä kuulla mitä vikaa Qualcommin toiminnassa mielestäsi on.

Sehän nimenomaan on yksi matkapuhelinteknologian edelläkävijöistä, joka on kehittänyt ison osan nykyisin käytössä olevien langattomien tekniikoiden yksityiskohdista. Valmistaako se matkapuhelimia vai ei, ei vaikuta millään tavalla sen oikeuteen saada korvauksia keksinnöistään. Ja jos sillä on sinulle jotain tunnearvoa, kannattaa huomata, että tänäkin päivänä se valmistaa mm. matkapuhelimien komponentteja (esim. Snapdragon) ja vastaavaa. Sen liikevoihdosta noin 60% prosenttia tulee raudasta, loput lisensoinnista.

Se ei ole mikään lakimiesfirma, joka nostaa oikeusjuttuja huvikseen, vaan yli kymmenen tuhannen työntekijän yritys, joka laittaa tutkimukseen ja kehitykseen tänäkin vuonna ainakin kaksi ja puoli miljardia euroa, vajaat 20% liikevaihdostaan, se ei todellakaan ole mikään pieni luku.

avthein35/59

Todella läpimätää ja korruptoitunutta "oikeutta" jos ei oleellisia todisteita saa esittää!

jartar36/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Ja kyllä, se IBM-esimerkki oli aika kärjistetty ja vähän kieli poskessa heitetty, mutta sehän on kuitenkin täysin totta. Siitä näkee, että näennäisesti yksinkertaisillekin asioille, kuten logoille, tuotenimille, sloganeille ja *tuotteen ulkomuodolle* voidaan antaa ja annetaan erivahvuista suojaa erinäisten markkinaregulattoreiden taholta käyttäen keinoina patentteja, mallisuojaa ja vastaavia.


No käsittääkseni Samsungin puhelimessa ei ole Applen logoa joten aika kieliposkessa vedit tuon kommentin.

Yleensäkkin iso osa teknisistä laitteista muistuttaa enemmän tai vähemmän toisia. Lisätäänpä tähän listaan vaikka jääkaappi, polkupyörä ja näppäimistö. Ei ole esim. järkeä ruveta tekemään pallon mallista näppäimistöä tai neliskanttisia pyöriä vain siksi että oma tuote ei muistuttaisi liikaa toisten tekeleitä.

Tuotteissa olevat samankaltaisuudet eivät ole juurikaan ketään haitanneet ennenkuin Apple tuli peliin ja kuvittelee keksineensä kaikki puhelimen ulkonäköratkaisut itse. En keksi yhtään syytä miksi hyväksi havaittuja muotoja kuten pyöristetyt kulmat, kaiutin keskellä jne. ei voisi hyvällä omalla tunnolla käyttää kuka tahansa valmistaja. Ja ihan oikeasti, apinakin erottaa toisistaan iPhonen ja Samsungin joten en ymmärrä mikä tässä oikeasti mättää...


arivesa37/59

@36:
Tässä mättää ymmärrettävästi yksi juttu.Samankaltaisia luurejahan on vaikka minkä merkkisiä.Mutta vain yksi merkki lie myynnillisesti tosiuhka Ompulle. Motiivi siis on yksinkertaisesti pelko.

Ei yksikään luurivalmistaja keksinyt,saati patentoinut kosketusnäyttöä.Paljon vanhempi muissa käytöissä.

Nurkat tai kulmat ei voi olla mikään kriteeri raastuvassa.Ne on kuitenkin kaikissa.Selvästi asian älyttömyyttä kuvaa Aussidumarin lausahdus:Miksi haaskaatte täällä oikeuden aikaa älyttömyyksiin?

Kyse lie vain tuskallisesta erosta.Apple on erottautumassa aiemmasta suurimmasta alihankkijastaan.Lähinnä kaiketi hintasyistä,tai saatavuudesta johtuen.Ja Samsung samalla isoimmasta ja aiemmin tuottavimmasta komponenttiostajastaan.Ero ei ikinä ole kaunis,sanotaan.Miksi siis olisi nytkään?

Eipä Carl Benzinkään "patent-motor-wagen" estänyt, kiistoista Daimlerin tai Nikolaus Otton patenttien kanssa huolimatta,estänyt esim.Peugeotia ryhtymistä kilpailijaksi samalla areenalla.
Miksi nyt mahtaa olla tuota mutkikkaampaa?

mjk38/59

Jonahan, mahdoitko katsoa sitä kuvaa/linkkiä jonka lähetin? Se on kopio. Mielest'ni edelleen applen oikeusjuttu ei mene läpi koska ko puhelimet ovat samankaltaisia mutta eivät samanlaisia....suuri ero.

Ps jos tuolla perusteellla saa myyntikiellon voisi vaikka Leon tai bemz pyytää myyntikieltoa muille auton valmistajille...simppeliä.

Jonahan39/59

@36
> No käsittääkseni Samsungin puhelimessa ei ole Applen logoa joten aika kieliposkessa vedit tuon kommentin

Ei tietenkään ole. Et lukenut loppua lainaamastasi tekstistä, et ymmärtänyt sitä, vai pelkästään troolaat?

> Tuotteissa olevat samankaltaisuudet eivät ole juurikaan ketään haitanneet ennenkuin Apple tuli peliin ja kuvittelee keksineensä kaikki puhelimen ulkonäköratkaisut itse

Puhelinmarkkinalla on ollut ollut tuotemerkki-, patentti- ja muita sotkuja niin pitkään kuin se on ollut olemassa. Erikoista tässä jutussa on oikeastaan vain se, että sitä ei saatu sovittua ennen oikeudenkäyntiä. Syytä on varmasti molemmissa. Ja tietenkin yritysten suuri koko on vähän poikkeuksellista ja lisää näkyvyyttä.

Apple tuli peliin, julkaisee vain yhden puhelimen vuodessa ja on hankkinut mallisuojan vain yhdelle (tai parille, en jaksa googlata) designille. Muita mahdollisia designeja on periaatteessa äärettömästi, Applen oikeudenkäynnin yhteydessä julkaistuista protoistakin löytää jo ainakin kymmenen erilaista, moni Applen kilpailija, esimerkiksi Nokia, Googlorola ja HTC onnistuvat tekemään siistejä ja oman näköisiä tuotteita. Jostain syystä Samsung on päätynyt johtopäätökseen, että sen tiettyjen sen tuotteiden on näytettävä mahdollisimman paljon iTuotteilta. Alemmuuskompleksi vai vain nerokasta kulujen design-kulujen hallintaa?

> apinakin erottaa toisistaan iPhonen ja Samsungin joten en ymmärrä mikä tässä oikeasti mättää...

Apinat ovat fiksuja eläimiä, valitettavasti niiden osaamistasolla ei ole merkitystä tässä asiassa.

Tablettien tapauksessa ainakin lakimiehillä on ollut ongelmia tuotteiden tunnistaisessa ja Samsungin omien tietojen mukaan mukaan suuri syy Galaxy Tabin palautuksille Best Buyn myymälöihin oli se, että laite ei ollutkaan se joksi sitä luultiin, siis iPad. Myös Googlen mielipide on ollut, että Samsungin tuotteet muistuttavat liikaa Applen tuotteita. Ja se on kertonut tästä Samsungille.

Uutistietojen mukaan myös Samsungin konsultoimat designasiantuntijat ovat varoittaneet Samsungia samasta asiasta, mutta muutoksia ei tehty.

jartar40/59

Lainaus:

Apple tuli peliin, julkaisee vain yhden puhelimen vuodessa ja on hankkinut mallisuojan vain yhdelle (tai parille, en jaksa googlata) designille. Muita mahdollisia designeja on periaatteessa äärettömästi, Applen oikeudenkäynnin yhteydessä julkaistuista protoistakin löytää jo ainakin kymmenen erilaista, moni Applen kilpailija, esimerkiksi Nokia, Googlorola ja HTC onnistuvat tekemään siistejä ja oman näköisiä tuotteita. Jostain syystä Samsung on päätynyt johtopäätökseen, että sen tiettyjen sen tuotteiden on näytettävä mahdollisimman paljon iTuotteilta. Alemmuuskompleksi vai vain nerokasta kulujen design-kulujen hallintaa?


Yleensä se kaiutin on keskellä ja suurin osa kännyistä on pyöristetyillä reunoilla. Kun järkevän mallisia kännyjä tekee niin tilan vähyyden, toimivuuden ja käytettävyyden takia on designiin aika rajatut mahdollisuudet. Edelleenkään en ymmärrä miksi suunnittelun lähtökohtana pitäisi olla suuri poikkeavuus muista tuotteista.

Lainaus:


Tablettien tapauksessa ainakin lakimiehillä on ollut ongelmia tuotteiden tunnistaisessa ja Samsungin omien tietojen mukaan mukaan suuri syy Galaxy Tabin palautuksille Best Buyn myymälöihin oli se, että laite ei ollutkaan se joksi sitä luultiin, siis iPad. Myös Googlen mielipide on ollut, että Samsungin tuotteet muistuttavat liikaa Applen tuotteita. Ja se on kertonut tästä Samsungille.


Lähinnä kertoo tietyn kansan "viisaudesta". Jos ei lukea osaa niin tablet kannattaa jokatapauksessa jättää kauppaan...

delic41/59

"Korealainen elektroniikkajätti Samsung joutui maanantaina huonoon valoon Applen kanssa käymässään patenttioikeudenkäynnissä

Verkkosivusto All Things Digitalin mukaan Apple onnistui saamaan kahteen oikeudenkäyntiin todistusaineistoksi Samsungin sisäisiä sähköpostiviestejä.

Niissä Samsungin matkapuhelinyksikön johtaja JK Shin sanoo muun muassa, että Samsung "torkahti" keskittyessään Nokian luomiin ratkaisuihin samalla kun iPhone osoittautui menestykseksi.

Shinin mukaan iPhone merkitsi Samsungille muotoilukriisiä.

– Koko tämän ajan keskityimme vain Nokiaan.

Applen julkaistessa ensimmäisen iPhone-puhelimensa vuonna 2007 Nokia hallitsi maailman matkapuhelinmarkkinoita suvereenisti. Yhtiö oli maailman suurin puhelinvalmistaja niin perus- kuin älypuhelimissakin. Nyt maailman suurimman matkapuhelinvalmistajan titteliä pitää hallussaan Samsung.

– Tiedätkö, miten vaikeaa Omniaa on käyttää? Jos vertaat sitä iPhonen vuoden 2007 versioon, voitko rehellisesti sanoa Omnian olevan parempi? Jos vertaat käyttökokemusta iPhoneen, ero on kuin taivaalla ja maalla, Shin sanoo eräässä viestissään viitaten Samsungin vanhoihin puhelinmalleihin.

– Keskustelimme, että meidän on tehtävä jotain sellaista kuin iPhone, hän jatkaa.

Shinin kommentit vaikuttavat tukevan Applen asianajajia, joiden mukaan Samsung on loukannut lukuisia Applen patentteja. Apple vaatii Samsungilta 2,5 miljardin euron vahingonkorvauksia iPadin ja iPhonen "orjallisesta" kopioinnista."

Sitten tässä aiemmin oli puhetta noista ikoneista: "Applen ja Samsungin oikeudenkäynnissä kävi ilmi, että korealaisyhtiötä ei syytetä vain iPhonen ja iPadin ulkoisen muotoilun matkimisesta. Apple syyttää Samsungia myös iOS:n kuvakkeiden kopioinnista. Applen esimerkkien valossa Samsungilla näyttäisi olevan hieman selitettävää.

Apple esitteli Applen iPhonen ja Samsungin käyttämien kuvakkeiden samankaltaisuuksia Kaliforniassa pidettävässä oikeudenkäynnissä. Applen esimerkkikuvia on julkaissut uutispalvelu Cnet."

http://news.cnet.com/2300-13579_3-10013263.html

3rd_party42/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti delic:

"Niissä Samsungin matkapuhelinyksikön johtaja JK Shin sanoo muun muassa, että Samsung "torkahti" keskittyessään Nokian luomiin ratkaisuihin samalla kun iPhone osoittautui menestykseksi...

Apple esitteli Applen iPhonen ja Samsungin käyttämien kuvakkeiden samankaltaisuuksia Kaliforniassa pidettävässä oikeudenkäynnissä. Applen esimerkkikuvia on julkaissut uutispalvelu Cnet."

http://news.cnet.com/2300-13579_3-10013263.html

Luin saman uutisen ja meinasin myös linkittää sen tänne mutta veitkin jalat suustani olemalla nopeampi ;)

Uutisen alkuun liittyen: tuo sähköpostinvaihto kyllä vahvistaa käsitystäni Samsungin strategiasta:
"Market followers make a conscious decision to chase and emulate the market decisions of leaders and/or challengers. They may clone fashion, design, innovations, pricing, advertising and so on and trade successfully upon the risks of other companies or institutions." http://bizhelper.info/Marketing/Mtkg_4_Strategy.aspx

Loppuun liittyen tuo Applen valitus on jossain määrin käsittämätöntä. Jotkin noista ikoneista ovat löytyneet PC-puolella ikuisuuksia ja omasta silloisesta Nokiastanikin jo vuosituhannen alkupuoliskolla (riittävällä yhdennäköisyydellä Applen ikoneihin nähden).

EDIT: toki ikonit ovat vain pieni rikka rokassa ja todennäköisesti niiden tarkoituksena on vain osoittaa miten laajalla rintamalla Samsung on imitointiaan harrastanut, mutta itse pidän niitä kuitenkin hieman kyseenalaisina esimerkkeinä.

Jonahan43/59

@42
> Jotkin noista ikoneista ovat löytyneet PC-puolella ikuisuuksia ja omasta silloisesta Nokiastanikin jo vuosituhannen alkupuoliskolla (riittävällä yhdennäköisyydellä Applen ikoneihin nähden

Olet aika asian ytimessä nyt, mutta onko Nokian tai PC-puolen käyttöliittymä näytänyt kokonaisuutena likimainkaan yhtä paljon iPhonelta kuin mitä Samsungin? Ainakin aiemmin linkkaamani SonyEricsson ja HTC olivat ~2009 aivan eri näköisiä kuin iPhone, sekä käyttöliittymältään että raudaltaan. Myös aiemmin listaamani kilpailevat mobiilikäyttöjärjestelmät ovat täysin eri näköisiä, vaikka yksi tai kaksi samantyppistä ikonia voi siellä täällä ollakin.

Pari samantyyppistä ikonia voi tapahtua sattumalta, on jopa todennäköistä. Tässä tapauksessa on lainattu gridinäkymän ja ikonien perusdesignin lisäksi (ainakin) 6-7 ikonin väri ja teema. Lisäksi kokonaisuus on laietttu iPhone 3GS:lta näyttävän puhelimen näytölle. Se ei voi enää olla sattumaa. Onko se sallittua vai ei ja katsotaanko sitä tässä tapauksessa rangaistavaksi, aika näyttää.

Laitetaan vielä pari linkkiä, hyvien kuvien kanssa, joista voi aika helposti nähdä mistä oikein kiistellään:

http://peanutbuttereggdirt.com/e/2011/0...cons-packaging/

http://allthingsd.com/20120803/apples-c...three-pictures/

3rd_party44/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:

Pari samantyyppistä ikonia voi tapahtua sattumalta, on jopa todennäköistä...

Olen samaa mieltä siinä, ettei näitä ikoneita tulisi tarkastella kuin osoituksena siitä miten monella taholla ja perusteellisesti Samsung on Applea yrittänyt apinoida. Pidän siitäkin huolimatta problemaattisena sitä, että Apple voi väittää jonkin ikonisuunnittelun olevan heidän yksinoikeutensa, vaikka samanlaisia ikoneita onkin käytetty jo kauan ennen ensimmäistäkään iPhonea. Siinä mielessä yksittäisten ikonien vertailu, kuten Cnetin tapauksessa tehtiin, on täysin merkityksetöntä. Parempi tapa vertailla löytyykin linkkiesi takaa.

Lähinnä pitäisikin vertailla kokonaisuutta ja tutkia sitä, voiko Apple väittää omakseen kokonaisuutta jonka palaset ovat olleet olemassa ennen kuin he järjestelivät sen haluamallaan tavalla. Itse väittäisin Applella olevan oikeuden mallisuojaan, mutta missä sen oikeuden rajat menevät on toinen kysymys.

jartar45/59

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Jonahan:


Laitetaan vielä pari linkkiä, hyvien kuvien kanssa, joista voi aika helposti nähdä mistä oikein kiistellään:

http://peanutbuttereggdirt.com/e/2011/0...cons-packaging/


Kuvista näkee kyllä ihan selkeästi että Galaxy on muotojen puolesta suora seuraaja F700 mallille. Ilmeisesti kun kännyä uudistaa niin tuotteesta pitää tehdä mahdollisimman poikkeava. Kun tuota vertailua lukee niin ei voi muuta kuin ihmetellä. Toki oikein valituilla argumenteilla saadaan paljon yhteneväisyyksiä aikaiseksi. Monet valitut "ominaisuudet" rupesi oikein naurattamaan. Krominen reunus on laitteesta riippumatta ollut pitkän aikaa yksi tapa saada laite näyttämään arvokkaammalta. Nyt kuitenkin Apple luulee että he keksivät sen ensimmäisenä. Ja musta kännyn etuosa Applen designia :D Niin ja monet muutkin värit Apple on keksinyt tuon vertailun perusteella :D

Aloitusnäkymä on Samsungin malleilla vastaava. Galaxyssa enemmän kuvakkeita jonka lisäksi ne on modernimman näköiset. Laitetta uudistetaan, siihen tehdään modernimpia ratkaisuja, kehitystä... Ja ihan oikeasti, mainitut laitteet poikkevat toisistaan huomattavasti enemmän kuin tekniset laitteet yleensä...

Lainaus:

Pidän siitäkin huolimatta problemaattisena sitä, että Apple voi väittää jonkin ikonisuunnittelun olevan heidän yksinoikeutensa, vaikka samanlaisia ikoneita onkin käytetty jo kauan ennen ensimmäistäkään iPhonea.


Niinpä. Apple kopioi toisen tekemän ikonin jonka jälkeen he ovat sitä mieltä että kukaan muu ei saa tehdä samanlaista. Kyllä tässä voisi "pienen" ristiriidan nähdä...

delic46/59

Lisää mielenkiintoisia juttuja oikeudesta:

Samsung’s 2010 Report Says its Galaxy Would Be Better If it Were Just More Like the iPhone

http://allthingsd.com/20120807/samsungs...ike-the-iphone/

"Anyway, have a look for yourself and you’ll see why Samsung wasn’t too keen on this getting in front of the jury."

Noita kuvia ja tekstejä kun lukee ja katsoo niin huomaa kyllä selvästi mikä vaikutus pienillä yksityiskohdilla on. Mitkä on olleetkin aina se Applen juttu, eli tehdään siitä käyttiksestä hauska ja lisätään sinne kaikenlaista pientä ja panostetaan yksityiskohtiin.

En muuten tiennyt, että samsung pölli Applelta rubber band skrollauksenkin, toi on yksi niistä ensimmäisistä asioisfa mitkä teki iPhonessa vaikutuksen ja mitä nyt lukee eilisiä juttuja niin Steve oli oikeen painottanu samsungia, että älkää varastako tai kopioiko tätä ominaisuutta, kuinkas sitten kävikään...

"Apple v Samsung: Steve Jobs 'really cared about' rubber-band scrolling on iOS
Scott Forstall says Samsung's use of the rubber-band scrolling feature is "sad and distasteful"

"Why all the fuss over such a mundane thing as scrolling?

Forstall explains:

Rubber banding is one of the sort of key things for the fluidity of the iPhone and – and all of iOS, and so I know it was one of the ones that Steve really cared about."

Tässä muuten vähän huumoria by conan. http://teamcoco.com/video/samsung-denies-apples-charges-copying

jartar47/59

Lainaus:

Samsung’s 2010 Report Says its Galaxy Would Be Better If it Were Just More Like the iPhone


Menestyneistä malleista otetaan AINA vaikutteita. Riippumatta siitä mikä tuote on kyseessä. Eikö tämä nyt ole päivänselvä asia.

Lainaus:

Noita kuvia ja tekstejä kun lukee ja katsoo niin huomaa kyllä selvästi mikä vaikutus pienillä yksityiskohdilla on. Mitkä on olleetkin aina se Applen juttu, eli tehdään siitä käyttiksestä hauska ja lisätään sinne kaikenlaista pientä ja panostetaan yksityiskohtiin.


Niin että pelkästään Apple tekee näin :D Jätä fanittamista hieman vähemmälle...

Lainaus:


En muuten tiennyt, että samsung pölli Applelta rubber band skrollauksenkin, toi on yksi niistä ensimmäisistä asioisfa mitkä teki iPhonessa vaikutuksen ja mitä nyt lukee eilisiä juttuja niin Steve oli oikeen painottanu samsungia, että älkää varastako tai kopioiko tätä ominaisuutta, kuinkas sitten kävikään...


Niin ja Apple kehitti ilmeisesti iPhonen alusta asti itse "pöllimättä" mitään keneltäkään? Ilman kopioimista koko iPhonea ei olisi olemassa. Vai haluaako joku olla tästä eri mieltä?!?

delic48/59

Jartar, viimeisestä kommentistasi päätellen ja monesta muustakin, sulla on edelleen pahasti hakusessa se miksi samsung ja Apple on nyt oikeudessa.

Jonahan sitä tässä on yrittänyt avata jo aika paljon.

jartar49/59

@48
Se syy on tullut erittäin monta kertaa esille. Samsung on Applen pahin kilpailija. Apple yrittää siksi oikeussalien kautta vankistaa omaa asemaansa.

Samankaltaisuuksia löytää ihan niin paljon kuin haluaa nähdä. Todellisuus kuitenkin on se että ellei ole täysin sokea niin laitteet erottaa selvästi toisistaan.

delic50/59

Jartar, koska meinaat siis, että Apple on alkanut miettimään näitä oikeustaistoja?

Eihän samsung ollut millään tavalla varteenotettava kilpailija ennen sgs1 julkistusta, mistä tämä koko vääntö onkin lähtenyt, kun Apple näki sgs1:n.

Meinaatko siis, että nämä asiat tapahtuu ihan hetkessä? Tuskin Applella tai kellään muullakaan oli mitään ajatusta siitä miten samsung tulee menestymään.

Eli ei tuolla oikeudessa olla siksi, että samsung on Applen pahin kilpailija, siellä ollaan siksi, että yksi firma on erittäin orjallisesti kopioinut yhtä firmaa ja se käsitys vahvistuu päivä päivältä kun seuraa tätä oikeustaistoa, joka päivä tulee esiin uusia asioita samsungista (mitähän tänään).

Tulee olemaan erittäin mielenkiintoista miten samsung pystyy tähän vastaamaan, sen verran on vahva keissi tässä Applella nyt kyllä.

Jonahan51/59

@47
> Menestyneistä malleista otetaan AINA vaikutteita. Riippumatta siitä mikä tuote on kyseessä. Eikö tämä nyt ole päivänselvä asia.

Tottakai otetaan ja se on ihan OK tiettyyn rajaan asti, ja se raja on tapauskohtainen ja määritellään loppuviimeksi oikeudessa. Kun vaikutteita otetaan liian suppeasta määrästä tuotteita (esim. yhdestä), liian paljon (esim. lähes kaikki laitteen ulkonäöstä käyttöliittymiin ja myyntipakkaukseen) ja muokkaamatta niitä juuri lainkaan on kyseessä plagiointi ja todennäköisyys olla ongelmissa patenttien ja mallisuojan kanssa kasvaa suuresti. Apple varoitti patenteista yleisesti jo 2007 tammikuussa, uudestaan ainakin alkuvuonna 2009 ja itse Samsunginkin kanssa on ihan varmasti keskusteltu useampaankin otteeseen ennen oikeustaistoon lähtemistä.

Kannattaa selailla sitä Samsungin sisäistä dokumenttia. Siellä sanotaan noin sata kertaa (en liioittele, ei vaan ole tarkkaa lukua käsillä) screenshottien kera, että "iPhone tekee näin, meidän puhelin tekee näin, ratkaisu: tehdään kuten iPhone". Ja kerran taitaa lukea "näyttää että on kopioitu iPhonesta, tarttis varmaan tehrä jotain"

Aivan liian harvassa ovat tapaukset, joissa ratkaisu olisi ollut "tehdään tavalla C, se on vieläkin parempi kuin kumpikaan kuvailluista tavoista" tai "tehdään kuten iPhone, mutta muokataan sopivasti, jotta se sopii paremmin alustaamme".

Eihän iPhone ollut, eikä ole, mikään täydellisyys, jossa kaikki on tehty oikein ja josta ei voisi parantaa. Esimerkkejä voi katsoa vaikka WebOS:sta (2009), WP7:sta (2010) ja vaikka Meego Harmattanista (2011). Kokonaisuutena en sanoisi minkään noista olevan parempi, mutta kaikissa niissä on onnistuttu tekemään osia käyttöliittymästä, ja ihan käyttöliittymän perusoletuksiakin, selvästi eri tavalla ja samalla paremmin kuin iOS:ssa.

Samsung ei ilmeisesti edes yrittänyt, vaan nimenomaisesti pyrki muokkaamaan Androidin päällä olevaa käyttöliittymäänsä ja itse laitettakin niin iPhoneksi kuin vain mahdollista. Googlen ja muiden varoituksista välittämättä. Ja edelleenkin, ainakin HTC, SonyEricsson, Nokia, Motorola ja Microsoft ovat onnistuneet tekemään paljon enemmän omannäköistä jälkeä. Sattumaako vain?


> Niin ja Apple kehitti ilmeisesti iPhonen alusta asti itse "pöllimättä" mitään keneltäkään? Ilman kopioimista koko iPhonea ei olisi olemassa. Vai haluaako joku olla tästä eri mieltä?!?

Apple ei iPhonen tapauksessa kopioinut suoraan yksittäistä olemassaolevaa tuotetta, päinvastoin se pyrki tekemään erilaisen, paremman, jopa "mullistavan" tuotteen. Ole hyvä ja anna vastaesimerkki, jos olet eri mieltä.

Aivan varmasti Apple otti paljonkin vaikutteita mm. Jeff Hanin (New York University) käyttöliittymätutkimuksesta, jonka pääteemoja oli ainakin noihin aikoihin multitouch, johon käytettiin suurta erityisvalmisteista näyttöä. Apple ei tietenkään edes teoriassa voinut kopioida sitä suoraan, vaan *muokkasi* siitä (ja monesta muusta), keksien ja kehittäen itse lisää. Lopputuloksena oli uniikki, tunnistettavasti erilainen *tuote*. Se on jotain aivan muuta kuin yksittäisen olemassaolevan tuotteen kopioiminen askel askeleelta.

Ja kuten Samsung itsekin sanoi, heillä oli "crisis of design". Väittäisin että he näkivät iPhonessa, käyttöliittymässä ja käyttökokemuksessa jotain muutakin kuin mustan neliön, pyöreät kulmat, samat vanhat ikonit ja perinteisen epäsuorasti käytettävän valikkokäyttöliittymän kuin mitä heillä ja kaikilla muilla oli siihen asti hyllyt vääränä, ja paljon halvempaan hintaan!

Jos halutaan redusoida iPhone yksittäisiksi ominaisuuksiksi ja laitetaan tarpeeksi paukkuja etsimiseen, niin varmasti lähes jokaiselle yksittäiselle asialle voidaan löytää edeltäjä, suora tai vähemmän suora, tuotteesta tai protosta, markkinalta tai toiselta. Mutta se on aikamoista älyllistä epärehellisyyttä, ominaisuuslista kun ei kerro läheskään kaikkea, toteutuksen yksityisohdat ovat ainakin puoli ruokaa. Myöskin kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa. Sen samaisen ominaisuusmatriisin avullahan iPhone oli ihan pelkkää paskaa, ei puoliakaan N95:n ominaisuuksista. Etuna vain vähän isompi näyttö ja reso, mutta ei edes näppäimiä! Kuinkas sitten kävikään?

Reduktionismin ongelmana on se, että metsää ei nähdä puilta. "Eihän Apple voi patentoida mustaa väriä/pyöreitä kulmia/ikoneita/pakkausta/käyttöliittymän osia" jne. valitus on analoginen (toki paljon pienemmässä mittakaavassa) DNAn kanssa. Eihän hevosella ja kanallakaan voi olla mitään eroa, kun molemmat syntyvät aivan saman neljän perusparin avulla, ne vain ovat "vähän" eri järjestyksessä. Molemmissa tapauksessa, taas, osien summa on suurempi kuin osat sinällään.

Lyhyesti sanottuna iPhone oli "Puhelin, jossa sulava, sormilla käytettävä suoramanipulaatiokäyttöliittymä. Uuden sukupolven mobiiliapplikaatiot ja hyvä integraatio tietokoneen kanssa (automaattibackup; sähköpostiasetusten, osoitekirjan, mediakirjaston, jne. synkronointi)". Ei sellaista ollut aiemmin kellään muulla. Eikä ainakaan pariin vuoteen sen jälkeenkään. Vai oletko eri mieltä?

iPhonen ja käyttiksen yhdistelmä (mm. GPU:n käyttö käyttöliittymäkiihdytyksessä) mahdollisti aivan eri tasoiset sovellukset, käyttökokemuksen ja keväällä 2008 myös kehittäjäkokemuksen, kuin mitä älypuhelimissa oli nähty. Sen jälkeen tapahtunut markkinamurros puhuu puolestaan.

jartar52/59

@50
Oikeustaistot Applen suunnalta ovat lisääntyneet sitä mukaa kun Samsung on menestynyt. Se on fakta.

Orjallinen kopiointi on mielenkiintoinen sanavalinta. Ylivoimaisesti yleisin kosketusnäytön design on suuri näyttö, kaiutin ylhäällä keskellä ja pyöristetyt reunat. Pyöristetyt reunat ja kaiutin keskellä ylhäällä on ollut koko kännyjen olemassa olon ajan yleisin design. Kromireunus on ollut PALJON ennen Applea tapa tehdä laitteesta arvokkaamman näköinen. Kyseessä siis yleinen valinta. Ei mitään erikoista.

iPhonea vastaava näkymä missä kuvakkeet vierekkäin riveissä on ollut Symbian kännyissä paljon ennen iPhonen julkaisua. Joo, ei sarakkeita ja rivejä ollut yhtä montaa mutta idea täsmälleen sama.

"Normaali" design ja valikkoratkaisu mikä ollut jo kauan aikaa käytössä. Ei mitään ainutlaatuista. Toki kuvakkeet olisi voinut tehdä enemmän erilaiseksi, mutta suurin osa kuvakkeista ollut olemassa ennen Applea ja ne ovat olleet erittäin loogisia. Ei ole järkeä tehdä soittamisen symbolista vasaraa tai osoitekirjasta makkaraa. Käyttäjien kannalta ylivoimaisesti paras ratkaisu on että symbolit ovat puhelimesta riippumatta saman tyyliset.

Jonahan53/59

@49
> Se syy on tullut erittäin monta kertaa esille. Samsung on Applen pahin kilpailija. Apple yrittää siksi oikeussalien kautta vankistaa omaa asemaansa.

Mitä tarkoitat aseman vankistamisella ihan käytännössä?

Käsittääkseni Applehan pyytää vain suhteellisen pientä korvausta (paria miljardia, mutta ei tunnu kummankaan firman taseessa) ja suoran kopioinnin lopettamista. Applea vaikuttaisi pääasiassa kiinnostavan se, että sen tekemää työtä, sekä design- että markkinointityötä, ei kilpailija voisi käyttää *suoraan* hyväkseen.

Ja hyvähän se on saada vähän päätöksiä oikeudesta, jotta tietää jatkossa kannattaako patentteja ja muotosuojaa ylipäätään hakea. Millaisiin asioihin R&D-effortti kannattaa suunnata ja kuinka paljon voi kopioida kavereilta ilman että siitä tarvitsee välittää.

Jonahan54/59

@52
> Oikeustaistot Applen suunnalta ovat lisääntyneet sitä mukaa kun Samsung on menestynyt. Se on fakta.

Oikeustaistot ovat Applen suunnalta lisääntyneet, pienellä viiveellä toki, myös sitä mukaa kun Samsung on kopioinut lisää. Tietenkin joku voisi kysyä onko sillä kopioinnilla ja Samsungin menestyksellä jotain tekemistä toistensa kanssa.

Jonahan55/59

> iPhonea vastaava näkymä missä kuvakkeet vierekkäin riveissä on ollut Symbian kännyissä paljon ennen iPhonen julkaisua. Joo, ei sarakkeita ja rivejä ollut yhtä montaa mutta idea täsmälleen sama

Ei pidä paikkaansa. Itseäsi lainaten, "apinakin erottaa toisistaan" Symbianin ja iOS:n kuvakegridin. Jos vähän katsoo sen gridin toteutuksen yksityiskohtia, Samsungissa melkein kaikki on kuten iOS:ssa, Symbianissa osuu vain muutama. Esimerkiksi alaosan dock puuttuu, näkymää ei ole sivutettu, näkymän skrollaussuunta on eri jne. Lisäksi iOS:n kotinäyttö ei sisältänyt tuohon aikaan foldereita, nykyäänkin niiden toteutus on *täysin* Symbianista poikkeava.

jartar56/59

@55
Apinakin erottaa ne toisistaan, mutta idea vierekkäisistä kuvakkeista riveissä oli jo Symbianeissa.

@49
Apple yrittää estää Samsungin kännyjen myynnin. Suomeksi yritetään estää kilpailu. Jos 2 miljardia ei tunnu missään niin eihän Applekaan sitä mihinkään tarvitse? Apple yrittää estää kilpailun, ei hyvä...

@54
Jo pelkkä käyttis tekee puhelimista hyvin poikkeavat ja erilaiset. Mukaan vielä erilainen rauta niin erilaisia asioita on paljon enemmän kuin samankaltaisuuksia.

delic57/59

@55 toi alaosan dock on muuten mielenkiintoinen tapaus. Oliko tosiaan, että samsung ei keksinyt niiden kuvakkeiden taustalle mitään muuta kuin sen tummanharmaan laatikon (iOSissa oli vaalea). Eli niitä 4 ns. tärkeintä sovellusta ei sitten osattu erottaa millään muulla tavalla. Noh sgs1 tuli markkinoille ja siinä oli kopioitu se laatikko erottamaan ne 4 ala dockin sovellusta.

Ei mennyt kun muutama viikko ja Apple esitteli iOS4 jossa dock oli laitettu täysin uusiksi ja tehty siitä paljon tyylikkäämpi kuin aiempi ankea laatikko jonka samsung kopioi.

Mahto samsungia harmittaa, kun niiden tekemä versio näytti välittömästi rumalta ja ankealta, kun Apple esitteli oman tyylikkään uuden dockin.

Tässä sgs1 ja vanha iOS dock http://cdn3.sbnation.com/imported_asset...19applesam7.jpg

Tässä taas Applen nykyinen dock http://www.popsci.com/files/imagecache/...hone4-525-1.jpg

Tuossa kyllä Apple nokitti hienosti :), onhan toi uus todella tyylikäs facelift ja sai näyttää samsungin markan kopiolta.

Jonahan58/59

@56 "idea vierekkäisistä kuvakkeista riveissä oli jo Symbianeissa"

Totta, Idea vierekkäisistä kuvakkeista oli Xerox Altossa tai ehkä jossain vieläkin kauempana, ehkä liikennemerkeissä. Mutta kun kyse ei ole *pelkästään* siitä. Ei vaikka kuinka yrität yliyksinkertaistaa. Grid ja dock ja sivutus ja samat värit ja niin edespäin . Huomaa, että käytetty konnektiivi on "ja", eikä esimerkiksi "tai".


@49 "Apple yrittää estää Samsungin kännyjen myynnin. Suomeksi yritetään estää kilpailu. Jos 2 miljardia ei tunnu missään niin eihän Applekaan sitä mihinkään tarvitse? Apple yrittää estää kilpailun, ei hyvä..."

Tämä oikeustaistelu ei pyri väittämääsi päämäärään. Joku tuleva saattaa pyrkiäkin. Tässä haetaan hintaa Applen mallisuojalle ja muutamalle UI-patentille ja niihin liittyviä korvauksia. Pyydetyllä summalla, joka ei edes Tim Cookin unelmissa ole realistinen, ei ole tällä hetkellä juurikaan merkitystä kummallekaan yritykselle, pahimmassakin tapauksessa, vain muutaman viikon tulos.

Mutta jos Apple voittaa, miettii Samsung ja varmasti moni muukin kilpailija jatkossa kahdesti kopioiko suoraan, jolla siis on silloin jokseenkin konkreettinen hinta, vai hakeeko vain inspiraatiota, joka on sallittua.

Tässähän vahinko on jo tapahtunut, Applen patentteja rikkovat mallit ovat olleet markkinoilla vuosikausia (eivät ehkä edes enää) ja Samsung on hyötynyt niistä rahallisesti huomattavasti.

Apple yrittää estää designinsa ja innovaatioidensa (mm. skrollauspatentit) luvattoman kopioinnin. Se on jotain ihan muuta kuin kilpailun estäminen yleisesti. Ja se on hyvä, kehitys on hyvä juttu, sitä tarvitaan lisää, suoraa kopiointia taasen ei.

jartar59/59

Täytyy kyllä todeta että kun noita kuvia katsoo niin tuo ala osan dockin laittaminen harmaaksi on Samsungilta mauton juttu. Siinä on menty ehkä turhan pitkälle, sillä tuohon olisi ollut suhteellisen helppo keksiä jokin muu juttu.

No on kyseisestä oikeusjutusta mitä mieltä tahansa niin tulos on varmasti mielenkiintoinen ja antaa suuntaviivoja tulevaisuudelle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT