*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Kauppakomissaari: ACTA etenee parlamentin kielteisestä päätöksestä huolimatta

Kirjoittaja Manu Pitkänen (Google+) @ 27.6.2012 13:35 Kommentteja (11)

Kauppakomissaari: ACTA etenee parlamentin kielteisestä päätöksestä huolimatta EU:n kauppakomissaari Karel De Gucht on julistanut, että hän aikoo jatkaa ACTA-kauppasopimuksen viemistä eteenpäin, päätti parlamentti tulevassa äänestyksessään mitä tahansa.
Aiemmin tänä vuonna De Gucht vei sopimuksen EU-tuomioistuimen tarkistettavaksi. Suomalaisten meppien mielestä tuomioistuimen päätöstä ei välttämättä edes tarvita, koska he uskovat parlamentin kaatavan sopimuksen. De Gucht aikoo kuitenkin viedä asiaa eteenpäin, ellei tuomioistuin estä sitä.

Anneli Jäätteenmäen mukaan myös Yhdysvaltain kongressi vastustaa väärentämisenvastaista kauppasopimusta. Viime viikon torstaina EU:n kansainvälisen kaupan valiokunta kehotti parlamenttia hylkäämään ACTA:n.

ACTA on saanut osakseen paljon kritiikkiä koko sen valmisteluprosessin ajan. Sopimuksesta neuvoteltiin hyvin salamyhkäisesti. Komissio suostui kertomaan sen sisällöstä Euroopan parlamentille vasta kovan painostuksen jälkeen. Sopimustekstiä on kritisoitu laajalti yksityisyyttä ja sananvapautta rikkovana.

Tämän vuoden alussa Euroopassa järjestettiin useita ACTAa vastustavia mielenosoituksia -- myös Suomessa. Ranskalainen parlamentaarikko Kader Arif, jonka tehtävänä oli esitellä ACTA parlamentille, erosi tämän vuoden alussa tehtävästään ja kuvaili sopimuksen valmisteluprosessia huijaukseksi, missä hän ei halunnut olla osallisena.

AVAAZ-järjestöä edustanut Alex Wilks on esitellyt päätöksentekijöille vetoomuksen, jonka on allekirjoittanut 2,8 miljoonaa ACTAa vastustavaa kansalaista. Wilksin mukaan sopimus "saisi aikaan laillisen hallinnon, jossa yksityisistä yrityksistä saattaisi tulla tahoja, jolla ei ole vastuuta, mutta jotka urkkivat ja sensuroivat internetiä". Hän kehotti meppejä varmistamaan, että "tämä sopimus ei koskaan näe päivänvaloa".

Parlamentti äänestää ACTA:sta heinäkuun täysistunnossa 4. heinäkuuta.

Edellinen Seuraava  

11 kommenttia

127.6.2012 13:50

Olisiko mahdollista saada linkkiä tuohon De Guchtin alkuperäiseen toteamaan, että saisi vähän ihmetellä mitä kiertotietä hän aikoo saada sen runnottua läpi?

227.6.2012 14:03

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:
Olisiko mahdollista saada linkkiä tuohon De Guchtin alkuperäiseen toteamaan, että saisi vähän ihmetellä mitä kiertotietä hän aikoo saada sen runnottua läpi?
Saa toki, jäi vahingossa linkkaamatta (juttua päivitetty)

http://www.techdirt.com/articles/201206...next-week.shtml

327.6.2012 14:22

No huh huh, mikä lausunto. Tämä kyllä synkentää kuvaa ACTA:sta entisestään, mikäli se on edes mahdollista!

427.6.2012 15:09

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI:

Saa toki, jäi vahingossa linkkaamatta (juttua päivitetty)
Kiitän.

Mitä itse lausuntoon tulee, niin eipähän tuosta taas nopealla lukemisella ota selvää. Itselle jäi se käsitys, että mikäli parlamentti päättää hylätä esityksen, viedään se silti tuomioistuimen tarkasteltavaksi. Ilmeisesti mitään keinoa ohittaa parlamentti ei siis ole, vaan kyseessä on lähinnä laillisuuden tarkastelun jatkaminen.

Mikä sitten olikin huolestuttavampaa on se, että mikäli laillisuudessa löydetään puutteita, niin niihin aiotaan vastata selvennyksillä, ei sisällön muokkauksilla. Tämähän siis tarkoittaa (kuten kaikki direktiivejä lukeneet voivat arvata) todellisen sisällön piilottamista lakikielen syövereihin. Sittenpähän kukaan ei voi oikein enää sanoa, mitä esitys tahtoo oikeasti pitää sisällään.

527.6.2012 16:10

Että vetää kyllä mielen synkäksi tommonen touhu...


- Always use protection. Safe browsing!

627.6.2012 17:28

Tämä viesti voidaan tiivistää yhteen sanaan:

Sota


"History books will be written about events this month. The story they will tell is up to us"

727.6.2012 18:30

Torrentfreakissa ainakin mainitaan tuon vain esittävän sen seuraavalle parlamentille, jos nykyinen parlamentti äänestää "väärin". Ohjeitakin on heppu äänestykseen antanut.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 27.6.2012 @ 18:31

827.6.2012 20:36

Tämä kertoo selkeää kieltä millaisia ihmisiä nuo henkilöt ja tahot ovat jotka ajavat tällaisia asioita.

Mitä meidän kuluttajien pitäisi tehdä, kun alkaa usko loppua koko yhteiskuntaan ja sen oikeudemukaisuuteen. Yritykset jyrää järjettömiä lakeja ja polkee kuluttajien perustuslakiin kirjoitettuja oikeuksia ihan kuin niitä ei olisi edes olemassa. Valtion vaan vahvistaa nuijalla yritysten asiat. Missä oikein kiikastaa? Onko järjestelmät noin kurruptoitunut, vain mitä oikein on maailmassa tapahtumassa?

928.6.2012 0:05

Minkähänlaiset kytkökset kyseisellä komissaarilla on tekijänoikeus puolelle tai muuhun tahoon joka hyötyy lain läpi mennessä?

1028.6.2012 14:54

Herra voi lähettää terveisiä osoitteeseen Karel.DE-GUCHT (at) ec.europa.eu


1128.6.2012 16:24

Karel De Gucht:n kaltaiset natsit eivät todellakaan kuulu EU-päätöksetekopaikoille raiskaamaan demokratiaa!


"Jonain päivänä työkalujenkin lainaaminen naapurille tulee olemaan rangaistavaa (koska se aiheuttaa taloudellista vahinkoa valmistajille)... Jos emme reagoi"

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Hakkerit vuotivat jaksoja Netflixin kesäkuussa ensi-iltansa saavasta Orange is the New Black -tuotantokaudesta Hakkerit vuotivat jaksoja Netflixin kesäkuussa ensi-iltansa saavasta Orange is the New Black -tuotantokaudesta (29.4.2017 21:25)
TheDarkOverlord-hakkeriryhmä aikoo jatkaa vuotoja myös Orange is the New Black -sarjan jälkeen. Asiasta uutisoi TorrentFreak. TheDarkOverlord kertoo saaneensa Orange is the New Black -sarjan ....
Samsung Galaxy S8 ja LG G6 tulivat myyntiin Suomessa Samsung Galaxy S8 ja LG G6 tulivat myyntiin Suomessa (28.4.2017 17:42)
Odotetut Android-älypuhelimet saapuivat tänään myymälöihin. Helmikuussa MWC-messuilla esitelty LG G6 tuodaan myyntiin yhteistyössä Gigantin kanssa, minkä lisäksi puhelimen voi löytää operaattorien ....
Bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin Bitcoinin arvo nousi kaikkien aikojen ennätyslukemiin (28.4.2017 17:11)
Bitcoinin arvo kävi eilen uusissa ennätyslukemissa. Kirjoitushetkellä Bitcoinin arvo on noin 1300 dollaria eli noin 1200 euroa. Eilen yhden Bitcoinin arvo oli korkeimmillaan noin 1340 dollaria. ....
iPhone-sovellusten hinnat nousevat – 0,99 euron sovellukset jäävät historiaan iPhone-sovellusten hinnat nousevat – 0,99 euron sovellukset jäävät historiaan (28.4.2017 14:04)
Apple on päättänyt korottaa App Storessa myytävien mobiilisovellusten hintaa. Alhaisin hintaluokka nousee 0,99 eurosta 1,09 euroon. Vastaava hintakorotus tehdään myös Meksikossa ja Tanskassa. ....
2 kommenttia
Apple Music uudistuu jälleen – Tänä vuonna siitä tulee videopalvelu Apple Music uudistuu jälleen – Tänä vuonna siitä tulee videopalvelu (28.4.2017 12:34)
Apple Music -suoratoistopalvelu uudistuu jälleen tänä vuonna kun Applen iOS-mobiilikäyttöjärjestelmästä esitellään uusi versio. Asia tuli ilmi Bloombergin tekemästä henkilökuva-artikkelista, ....

Uutisarkisto