AfterDawn logo

Hovioikeus: Elisan Pirate Bay -esto pysyy voimassa

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
21 kommenttia

Hovioikeus on hylännyt Elisan tekemän valituksen Helsingin käräjäoikeuden päätöksestä, jonka perusteella teleoperaattori joutui 9. tammikuuta estämään liikenteen The Pirate Bay -verkkosivustolle. Elisa ei jätä asiaa tähän, vaan se aikoo pyytää valituslupaa korkeimmalta oikeudelta.

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset perustuivat Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus ry:n (TTVK) Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n puolesta tekemään hakemukseen. IFPI on vaatinut samankaltaista estoa myös DNA:lle ja TeliaSoneralle.

"Asia on oikeudellisesti erittäin monimutkainen ja vaikea, joten siihen on tarpeen saada ennakkopäätös ylimmän oikeusasteen ratkaisuna. Pidämme tekijänoikeuksia tärkeinä ja toimijoiden pitäisi keskittyä toimenpiteisiin, joilla aidosti voidaan vähentää piratismia eli käytännössä sisällön saamista verkkojakeluun kohtuullisella hinnalla ja samaan aikaan muun jakelun kanssa", kertoo Elisan liittymäliiketoimintajohtaja Henri Korpi.

21 KOMMENTTIA

RaimoHa1/21

Minkäköhän lain ja mihin pykälään päätös perustuu ?

coocie982/21

Tässä on kyllä pakko olla jokin toista osapuolta suosiva laintulkinta. Keskseyttämimääräys ei nimenomaan saisi haitata kolmannen osapuolen oikeutta tiedon saamisessa ja välittämisessä. Suomen internetin sensuurihalut tulivat selviksi jo laposuodattimessa, mutta tässä sitä sitten ollaan. En usko tuomion muuttuvan, luki lakikirjassa mitä tahansa.

Jokainen TO-järjestöille mennyt sentti on sentti sensuurin puolesta.

G0lden_Kebab3/21

Hyvin on voideltu....

Lumikki4/21

Kun korruptiolle tavallinen kuluttaja ei voi mitään. Eli yksipuolisten asioiden esitys oikeudessa. Eikä viranomaiset välitä pätkääkään kuluttajasta ongelmista. Vain rahalla tuntuu olevan merkitystä.

Joten hyvä keino on yksinkertaisesti että jokainen henkilö joka ei pidä tekijäoikeusjärjestöjen nykyisestä toiminnasta, vähentää henkilökohtaiseti viihteen ostamista. Itse olen näin jo tehnyt. Kysymys ei ole siitä että saammeko mitään "tulosta" tällä. Vaan ainakin olemme ilmaisseet mielipiteemme kukkarollamme. Kyllä niitä rahoja voi käyttää muuhunkin kuin viihteen ostamiseen.

Jos kerran raha vain merkitsee jotain, niin olkaa ilman minun rahoja. :)

Sove925/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RaimoHa:

Minkäköhän lain ja mihin pykälään päätös perustuu ?

Ei mihinkään. Kyseinen laki, jolla sensuuri saatiin voimaan, kieltää "keskeyttämismääräyksen", jos se vaarantaa kolmannen osapuolen mahdollisuutta lähettää ja vastaanottaa viestejä. TPB:ssä on paljon laillista tavaraa, jonka mahdollinen saattaminen yleisölle on nyt vaarantunut.

Lex Karpelan pykälä 60 c § (21.7.2006/679) sanoo näin:

"Tuomioistuin voi 60 b §:ssä tarkoitettua kannetta käsitellessään tekijän tai hänen edustajansa vaatimuksesta määrätä lähettimen, palvelimen tai muun sellaisen laitteen ylläpitäjän taikka muun välittäjänä toimivan palvelun tarjoajan sakon uhalla keskeyttämään tekijänoikeutta loukkaavaksi väitetyn aineiston saattamisen yleisön saataviin (keskeyttämismääräys), jollei sitä voida pitää kohtuuttomana ottaen huomioon aineistoa yleisön saataviin saattavan henkilön, välittäjän ja tekijän oikeudet."

Neljäs momentti kuitenkin alkaa virkkeellä:

"Tämän pykälän nojalla annettu keskeyttämismääräys ei saa vaarantaa kolmannen oikeutta lähettää ja vastaanottaa viestejä."

Kyseinen esto on siis täysin laiton.

Viljis6/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti RaimoHa:

Minkäköhän lain ja mihin pykälään päätös perustuu ?

Lainaus:

Hovioikeuden ja käräjäoikeuden päätökset perustuivat TTVK ry Musiikkituottajat - IFPI Finland ry:n puolesta tekemään hakemukseen.

...HAKEMUS!?!?!?!?

horgh7/21

Täysin järjetön ja lain vastainenkin tuomio jälleen kerran. Ei voi kuin ihmetellä tuollaisten tuomareiden käsityskykyä. Ilmeisesti peruskoulussa jäi lukemisenymmärtämisen oppiminen vähän heikommalle, kun ei lakitekstiä pysty ymmärtämään. Korkeimman oikeuden on muutettava tuomio, mutta ilmapiirin ja korruption määrän tuntien sitä ei edes käsittelyyn oteta.

NUIJA NUIJA NUIJA NUIJA kuuluisi yleisöstä, jos tällaisia tuomioita pallopeleissä jaeltaisi.

Pallero208/21

Itkekääs nyt vielä lisää sananvapaudesta ja muusta hippipaskasta.
Sivulle pääsee näillä vaihtoehto IPillä tai proxyillä yms tms.
Eikä kukaan voi esittää olevansa viisas sanoessaan että "sivulla on myös laillista materiaalia" kun 99% koko sivun käyttötarkoituksesta on piratismi.

Curvy29/21

Miten tää voi koskea vain Pirate-Bayta??
Me nyt ollaan kopsattu vaikka mitä. Kanavia löytyy. Täss taitaa olla asiaa ymmärtämättömien ja sitä kautta "MUTU" tuomareiden kantoja. Siirrymmekö pian Pohjois-Korean malliin ja kuinkahan monelta TTVK- virkailijalle ei tule edes sitä tikkaria suuhun, kun koko netti suljetaan.

Tuksu8210/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

Mutta se silti rikkoo sen 1% oikeuksia. Sekö voidaan polkea paremman hyvän nojalla? Samaa voidaan soveltaa moneen asiaan... ei varmaan tarvii paljon enempää sanoa

neptunus11/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

Itkekääs nyt vielä lisää sananvapaudesta ja muusta hippipaskasta.
Sivulle pääsee näillä vaihtoehto IPillä tai proxyillä yms tms.
Eikä kukaan voi esittää olevansa viisas sanoessaan että "sivulla on myös laillista materiaalia" kun 99% koko sivun käyttötarkoituksesta on piratismi.

Alkaa tää kommentti muistuttaa jo ilta-lehden keskustelufoorumin kommentteja... varsinkin tuo alku viestistä.

Mutta onhaa toi estopäätös hyvä alku muullekin sensuurille.
Aivan sama vaikka piraatilahteen pääsekin helposti estoista huolimatta. Sillä kohta sivulle jos toiselle pitää varmaan mennä jotain kiertotietä. Kun joku jonninjoutava yhdistys päättää hakea oikeudelta estomääräystä milloon millekin sivulle.

Nyt jatkan krapulani parantelua... Party on!

cpenter8312/21

Eikö tuo Etiopian Skype-uutinen ole taas hyvä muistutus siitä mihin pahimmillaan tilanne johtaa kun valtio innostuu puuttumaan asiohin internet-aikakaudella? Ovathan poliitikot jo välytelleet sitäkin että kovasti otsikoissa ollutta vihapuhetta ei tulisi sallia ja tarvittaessa estää pääsy tällaisille sivuistoille joissa vihapuhe hyväksytään. Nettipoliisi Fobbahan pyysi palautetta asiaa koskien jokunen kuukausi sitten. Tässä siis syy miksi minkäänlaista sensuuria ei pidä hyväksyä, oli alkuperäinen tarkoitus kuinka hyvä tahansa.

horgh13/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

Itkekääs nyt vielä lisää sananvapaudesta ja muusta hippipaskasta.

On surullista, että joku pitää sananvapautta "hippipaskana", erittäin surullista. Toivon todella, ettei tällaisia ihmisiä paljoa ole. Ilmeisesti on siis Palleron mielestä OK, että valtio päättää mitä saa sanoa ja mitä ei. Tokihan ne sen paremmin tietävät. Itse ei kannata ajatella. Oikea totuus tulee ylhäältä.

Idhren14/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Pallero20:

Itkekääs nyt vielä lisää sananvapaudesta ja muusta hippipaskasta.
Sivulle pääsee näillä vaihtoehto IPillä tai proxyillä yms tms.
Eikä kukaan voi esittää olevansa viisas sanoessaan että "sivulla on myös laillista materiaalia" kun 99% koko sivun käyttötarkoituksesta on piratismi.

Vai että ihan hippipaskasta. No ei ihme että perusoikeudet rapautuvat ja ihmisten vapaus katoaa, kun ihmisoikeudet ovat eräille vain hippipaskaa. Sitten kyllä mahtaisi Palleroakin itkettää, kun itsellä olisikin jotain sanottavaa, kerrankin, mutta valtiopa onkin jo kriminalisoinut mielipiteensä vapaan ilmaisun. Tulisi äkkiä Pallerostakin hippipaskiainen.

Josari15/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Curvy2:

Miten tää voi koskea vain Pirate-Bayta??
Me nyt ollaan kopsattu vaikka mitä. Kanavia löytyy. Täss taitaa olla asiaa ymmärtämättömien ja sitä kautta "MUTU" tuomareiden kantoja. Siirrymmekö pian Pohjois-Korean malliin ja kuinkahan monelta TTVK- virkailijalle ei tule edes sitä tikkaria suuhun, kun koko netti suljetaan.

Nyt koskee vain Pirate Bayta, mutta mitä väliä? Helsingin käräjäoikeudessa ei tajuta, että Pirate Bayn on erittäin helppoa kiertää ip-osoite-estot vain käyttämällä toista ip-osoitetta. Pirate Bayn estäminen kokonaan ihmisiltä on lähes mahdotonta. Pirate Bayn estot ovat palveluntarjoajille ja hallituksille erittäin kalliita ja pitkiä oikeusprosesseja, joten on luultavasti vain ajan kysymys, milloin kyseisten estojen tekeminen todetaan mahdottomaksi – jopa Helsingin käräjäoikeudessa ja Ttvk ry:ssä. Ainoa tapa estää Pirate Bayta on sivuston sulkeminen kokonaan.

Curvy216/21

Niin, jää nekin tulot nyt saamatta kotimaahan kun minä tilailen ulkoiset kiintolevyt ja muut tallennusvälineet maailmalta ilman mitään teostomaksuja.
Tänään katoin marketissa, että yks DVD-levy maksaa 2.5 euroa ja saan esim Saksasta noin kymmenen kertaa halvemmalla. Kuitenkin niistäkin on ALV maksettu.

G0lden_Kebab17/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Curvy2:

Niin, jää nekin tulot nyt saamatta kotimaahan kun minä tilailen ulkoiset kiintolevyt ja muut tallennusvälineet maailmalta ilman mitään teostomaksuja.
Tänään katoin marketissa, että yks DVD-levy maksaa 2.5 euroa ja saan esim Saksasta noin kymmenen kertaa halvemmalla. Kuitenkin niistäkin on ALV maksettu.

juu. ja tulee nopeemmin perillekkin kun suomesta postin(etana) kautta =)

en itse näe paljon syitä tilata suomesta mitään tallennus formaatteja

avthein18/21

Intiassakin oikeus toimii paremmin kuin Suomessa, jonka tuomareiden siunaamia ihmisoikeusrikoksia joudutaan setvimään EU:n ihmisoikeustuomioistuimissa asti...

hiilihappo (vahvistamaton)19/21

Onko joku väittänyt että suomessa olisi jotain lakeja??
kuka tahansa pystyy jollakin typerällä hakemuksella saamaan mitä vain aikaiseksi.
Musiikki ja elokuva yhtiöt tuottaavat pelkkää sontaa liukuhihnalla ja ihmettelevät miksi kukaan ei ostaa niitä ja kun ei ole vastauksia niin yritetään viedä sitäkin rauha joka on jokaisen oikeus tehdä ja olla nettissä.

Suurimmat syyliset ovat raha ahnet gramex ja teosto.

pentsu20/21

Sinänsä ihmettelen näitä "estoyrityksiä", mutta kyllä nämä kommentitkin aika huvittavia on.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hiilihappo:

Musiikki ja elokuva yhtiöt tuottaavat pelkkää sontaa liukuhihnalla

Torrenttina ladattuna muuttuu sitten laadukkaaksi vai?

hiilihappo (vahvistamaton)21/21

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pentsu:

Sinänsä ihmettelen näitä "estoyrityksiä", mutta kyllä nämä kommentitkin aika huvittavia on.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti hiilihappo:

Musiikki ja elokuva yhtiöt tuottaavat pelkkää sontaa liukuhihnalla

Torrenttina ladattuna muuttuu sitten laadukkaaksi vai?

Ei todellakaan!
Homman nimi on se että ihmiset eivät halua ostaa niitä koska sisältö ei ole sen myyntihinnan arvoinen ja luonnollisesti ladataan niitä.

Huono laatuista musiikkia ja elokuvia tehdän liikaa joista ihmiset eivät halua maksaa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT