*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

FiCom: "hyvitysmaksumalli raskas ja sekava"

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 10.5.2012 18:18 Kommentteja (5)

FiCom: "hyvitysmaksumalli raskas ja sekava" Tietoliikenteen ja tietotekniikan keskusliitto FiCom ry kritisoi Markus Leikolan tänään julkistamaa ehdotusta nykyisen yksityisen kopioinnin hyvitysmaksun uudistukseksi. FiComin mukaan Leikolan ehdottama malli on niin raskas ja sekava, että sen kulut suhteessa saavutettuun hyötyyn olisivat kohtuuttomat.
Vaikka FiComin mukaan hyvitysmaksun taustalla oleva ajatus suomalaisen kulttuurin tukemisesta on sinänsä perusteltavissa, Leikolan malli johtaisi kuitenkin hyvitysmaksun ulottumiseen jokaiseen kotitalouteen. FiCom ehdottaa kulttuurin tukemista veikkausvoittovaroista tai keräämällä varat Yle-veron yhteydessä, jolla yhdistyksen mukaan saavutettaisiin pienemmät hallinnolliset kulut.

FiCom kritisoi Leikolan ehdotuksen laajenemisesta pelkästä hyvitysmaksun uudistuksesta koskemaan myös operaattoreiden tarjoamia tv-palveluita ja erityisesti verkkotallennusta. Leikolan ehdotuksessa digiboksin tavoin toimivat verkkopalvelut sisältyisivät hyvitysmaksun piiriin. Leikola myös tarjoaa ratkaisuja tv-kanavien ja operaattoreiden nykyiseen kiistaan tv-sisällön lisensoinnista.

FiComin mielestä verkkotallennuksen liittäminen hyvitysmaksuratkaisun yhteyteen vinouttaa asiakokonaisuutta.

Edellinen Seuraava  

5 kommenttia

110.5.2012 19:56

Lainaus:
FiComin mukaan Leikolan ehdottama malli on niin raskas ja sekava, että sen kulut suhteessa saavutettuun hyötyyn olisivat kohtuuttomat.

Hyvä pointti.

Tämä Leikolan ehdotus näyttää niin peukalot keskellä kämmentä ja dollarin kuvat silmissä tehdyltä aivopierulta. Harvoin nämä tekijänoikeus mölyäjät miettivät miten ne ehdotukset toimii käytännössä.
Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 10.5.2012 @ 19:57

210.5.2012 23:59

Nyt vaan kaikki antamamaan rakentavassa ja asiallisessa hengessä palautetta kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäelle asian tiimoilta ja toivotaan josko saataisiin tämä hulluus yhdessä pysäytettyä.

Tämä on taas niitä surullisen kuuluisia to-mafian lobbaamia ehdotuksia. On se vaan kumma miten vuodesta toiseen yritetään runnoa omia etuja läpi vaikka harmaan kallion. Tässäkään ei olla tietenkään kuunneltu kuin yhtä osapuolta eli to-mafiaa. Rahalla saa ja hevosella pääsee pätee tässäkin.


AMD Phenom II 965 BE, Asus M3A32-MVP Deluxe, Corsair 2x 2Gt 1066Mhz DDR2, Asus HD 6870 1Gt, Seasonic S12 Energy Plus 550W

311.5.2012 9:57

Lainaus:
FiCom ehdottaa kulttuurin tukemista veikkausvoittovaroista tai keräämällä varat Yle-veron yhteydessä, jolla yhdistyksen mukaan saavutettaisiin pienemmät hallinnolliset kulut.
Ensimmäisenä kannattaisi varmaan määrittää, ollaanko tässä tukemassa kulttuuria vai kompensoimassa omaan käyttöön kopioimista.

Jos ensin mainittu on päämäärä, niin FiComin ehdotukset ovat ihan kelvollisia. Jos taas päämärä on nykyisensä, niin molemmat keinot ovat täysin surkeita. Jos jotakin kompensoidaan, tulee sen kohdistua haitan aiheuttajaan eikä kaikkiin tasapuolisesti.

411.5.2012 10:50

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 3rd_party:
Ensimmäisenä kannattaisi varmaan määrittää, ollaanko tässä tukemassa kulttuuria vai kompensoimassa omaan käyttöön kopioimista.

Jos ensin mainittu on päämäärä, niin FiComin ehdotukset ovat ihan kelvollisia. Jos taas päämärä on nykyisensä, niin molemmat keinot ovat täysin surkeita. Jos jotakin kompensoidaan, tulee sen kohdistua haitan aiheuttajaan eikä kaikkiin tasapuolisesti.
Leikolan ehdotushan nimenomaan pyrkii kohdistamaan hyvitysmaksun kaikkiin kuluttajiin riippumatta siitä, kopioivatko he teoksia vai eivät. Esimerkiksi MP3-tiedostoina ladattavan musiikin hinnasta 0,5 - 1 % olisi hyvitysmaksua. Myös tietokoneen kovalevyn hinnasta 0,5 - 1 % olisi hyvitysmaksua. Eli hyvitysmaksu menisi kahteen kertaan, vaikkei ostamaansa musiikkia mihinkään kopioisikaan.

511.5.2012 11:06

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Quaoar:
Leikolan ehdotushan nimenomaan pyrkii kohdistamaan hyvitysmaksun kaikkiin kuluttajiin riippumatta siitä, kopioivatko he teoksia vai eivät.
Niinhän tässä tapahtuu, joten onkin päätettävä että onko tarkoituksena että kaikki tukevat kotimaista taidetta, vai että taiteilijoille kompsensoidaan heidän teostensa kopioimista. Nythän tässä puhutaan sekaisin molemmista. Keinojen ja syiden vaan toivoisi olevan täysin erilaiset päämäärästä riippuen.

Jos jotain hyvitetään, tulee sen olla suhteessa haittaan ja maksajan tulee olla haitan aiheuttaja. Nyt puhutaan pääsääntöiosesti hyvittämisestä, mutta tarkoitetaan tukemista.

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

Käytätkö Lumiaa? Messenger lopettaa toimimisen tällä viikolla Käytätkö Lumiaa? Messenger lopettaa toimimisen tällä viikolla (28.3.2017 12:30)
Facebook on lähettänyt sähköpostia käyttäjilleen, jotka käyttävät yhtiön omistamaa Messenger-pikaviestintä Windows Phone 8.1 -laitteilla. Sähköpostisa kerrotaan, että sovellus lopettaa toiminnan ....
6 kommenttia
Isoisä selvisi 8-vuotiaan takomasta luottokorttilaskusta – Google korvaa kaiken Isoisä selvisi 8-vuotiaan takomasta luottokorttilaskusta – Google korvaa kaiken (28.3.2017 11:31)
Google on heltynyt korvaamaan 8-vuotiaan Clash Royale -pelissä tekemän 6400 euron luottokorttilaskun. Pojan äidin mukaan ilman korvausta perhe olisi joutunut etsimään uuden asunnon. Massiivinen ....
Musk aikoo seuraavaksi kehittää aivotietokoneen Musk aikoo seuraavaksi kehittää aivotietokoneen (28.3.2017 10:51)
Elon Musk on miljoonan idean mies, joka tuntuu tarttuvan kiinni yhä utopistisimmista projekteista. Wall Street Journalin mukaan Musk aikoo seuraavaksi kehittää teknologiaa, jonka avulla aivoihin ....
Sääntö-Saksa iskee: YouTube-kanavan on hankittava viranomaisilta lähetyslupa Sääntö-Saksa iskee: YouTube-kanavan on hankittava viranomaisilta lähetyslupa (28.3.2017 09:55)
Kun uusi tekniikka tai uudet toimintatavat kohtaavat vanhan maailman lainsäädännön, niin tuloksena syntyy helposti absurdeja tilanteita. Tästä hyvänä esimerkkinä tuore tapaus Saksasta. Saksalaisten ....
3 kommenttia
Bungie valmistautuu Destiny 2:n julkaisuun – Markkinointikampanja lähti käyntiin Bungie valmistautuu Destiny 2:n julkaisuun – Markkinointikampanja lähti käyntiin (28.3.2017 09:38)
Bungie ja Activision ovat aloittaneet Destiny 2:n kiusoittelukampan Twitterissä julkaistulla viestillä. Markkinointikampanja lähti käyntiin yksinkertaisella kuvalla, jossa näkyy Destiny-teksti ....

Uutisarkisto