Liikenne- ja viestintäministeriö on joutunut lykkäämään päätöstä uuden H-kanavanipun verkko- ja ohjelmistoluvista. Minsteriö sai kaksi verkkotoimilupahakemusta, mutta yksikään televisioyhtiö ei hakenut nippuun ohjelmistolupaa.
Verkon olisivat olleet kiinnostuneita rakentamaan Anvia Oyj sekä Digita Oy. Verkon toimilupaehtojen mukaan verkon kattavuuden pitää olla vähintään 65 prosenttia suomalaisista. Pieni peittoalue saattaa olla syynä televisioyhtiöiden haluttomuuteen uusien kanavien perustamiseksi.
Puuttuvien lupahakemusten lisäksi LVM haluaa odotella nykyisen maksutelevisiolähetysten jakelun tilanteen selkiytymistä. TV Viihde on lopettamassa toimintansa, mikä aiheuttaa muutoksia kanavien jakeluun.







