Buffalon yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan nykyisen patenttijärjestelmän mukainen innovaatioiden tiukka kontrollointi ja pitäminen vain yhden yrityksen hallussa ei ole paras mahdollinen tilanne uuden kehityksen kannalta. Tutkimuksen tekijä väittää, että tietojen vapaampi jakaminen myös kilpailijoille hyödyttää pidemmällä tähtäimellä enemmän myös alkuperäistä kehittäjää.
Tutkimuksessa käytetään esimerkkinä laitevalmistajaa, jonka hyöty on sitä suurempi, mitä useampi sovellusvalmistaja valmistaa ohjelmistoja yhtiön laitteelle. Useampi sovelluskehittäjä lisää onnistumisen mahdollisuuksia, joka puolestaan mahdollistaa laitevalmistajalle tuotteen jatkokehittelyn. Prosessin kannalta ei ole väliä sillä, kuka sovelluksen on suunnitellut.
Nykyisessä patentteihin perustuvassa mallissa on tavallista lisensoida tekniikkaa yhteistyökumppaneille rojaltimaksuja vastaan. Ilmaisten lisenssien mallissa kaikki kuitenkin voivat kilpailla keskenään, mikä tutkimuksen mukaan on tärkeää kehityksen kannalta. "Jos kaksi yhtiötä tekee yhteistyötä, ne joko onnistuvat tai epäonnistuvat yhdessä. Yhteistyö ei lisää onnistumisen mahdollisuuksia. Jos taas kaksi yhtiötä toimii erillään toisistaan, niillä on myös toisistaan riippumattomat mahdollisuudet onnistumiseen", tutkimuksessa todetaan.







