AfterDawn logo

Euroopan parlamentti aikoo kaataa ACTA-sopimuksen

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
5 kommenttia

Jo useampi vuosi käsittelyssä ollut ACTA-sopimus on kaatumassa europarlamentissa, kertovat suomalaiset europarlamentaarikot Ylelle. Syyksi on kerrottu, että kauppasopimuksena markkinoitu ACTA on aivan liian laaja-alainen sopimuspaketti.

ACTAn tarkoituksena on saada maailmanlaajuisesti yhtenäinen tuoteväärennöksiin liittyvä lainsäädäntö. Tuoteväärennösten lisäksi sopimuksesta löytyy aineksia, jotka puuttuvat tekijänoikeudenalaisen materiaalin käsittelyyn Internetissä. Suomalaisten europarlamentaarikkojen mukaan sopimus kaventaa kansalaisvapauksia ja puuttuu Internetin sisältöön.

Sopimus on Euroopan unionin tuomioistuimen tarkastettavana. Suomalaiset eurokansanedustajat eivät kuitenkaan usko, että tuomioistuimen päätöstä saadaan -- sopimus kaatuu sitä ennen europarlamentin äänestyksessä kesällä.


Anneli Jäätteenmäen mukaan myös Yhdysvaltain kongressi vastustaa ACTAa.

Euroopassa kansalaiset ovat vastustaneet näkyvästi sopimusta. Useissa maissa ihmiset ovat osoittaneet mieltään, myös Suomessa pariinkin kertaan. Europarlamentaarikko Carl Haglundin mukaan kansalaiset ovat olleet poikkeuksellisen aktiivisia -- vain eläinten oikeudet ovat kirvoittaneet yhtä suuren palautevyöryn.

5 KOMMENTTIA

Zeitsei1/5

Hyvä EU!
Pelko vain on, että sama sopimus tulee hieman muunneltuna uudestaan parlamentin käsiteltäväksi. Ja vaikka ei silloinkaan menisi läpi, niin palaa kuin noiduttuna myöhemmin. Mafialle riittää, että kerran menee läpi, vaikka siinä kestäisi 3-8 vuotta.

syrtek662/5

Sopimus täytyis hyvyksyttää uudelleen monissa neuvotteluissa ja se kestäisi kuitenkin kauan. Ja sillä aikaa kerätä voimia kokonaisratkaisun aikaasaamiseksi. Ennen sitä pitää vain estää kaikki sopimukset mitkä jäädyttäisi tekijäinoikeudet nykytilanteeseen.

Bluejack3/5

Lainaus:

syrtek66


eli mitä?

kane_k4/5

Seuraavaksi varmaankin yritetään CISPA:a?

horgh5/5

Siis vaikka ACTA kaatuisi niin se ei merkitse mitään. Emme voi hetkeksikään jäädä juhlimaan voittoamme, sillä vihollinen on nopea ja älykäs, se käyttää tilanteen hyväkseen. Seuraava ACTA saadaan vietyä pitkälle, jos me voittoamme juhlimme tarpeettoman kauan. Sota tulee jatkumaan, kenties loputtomiin, hereillä on oltava, nyt ja aina. Mitä nopeammin iskemme näitä vastaan, sen helpompi ne on aina kaataa. ACTA pääsi ihan liian pitkälle.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT