Yleisradion hallintoneuvosto on hyväksynyt toimintalinjauksen, jonka perusteella Yle aikoo avata toisen teräväpiirtokanavan vuonna 2014.
Aiemmin julkaistujen tietojen mukaan Yle siirtyy ohjelmatuotannon osalta HD-aikaan vuonna 2015.
Yleisradion hallintoneuvosto on hyväksynyt toimintalinjauksen, jonka perusteella Yle aikoo avata toisen teräväpiirtokanavan vuonna 2014.
No. On se hyvä, että niitä kansan maksamia lisämiljoonia ensi vuonna sitten käytetään muuhunkin näin näennäisesti kun suojatyöpaikkabonusten jakamiseen.
Mielestäni kuluja pitäisi myös pystyä karsimaan, kun YLE vero on tulossa pakolliseksi.
Eikö niitä kanavia pitäisi karsia kun sisältöä ei riitä edes puolelle nykyisistä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef:Eiköhän tuo HD-transitio tulla tekemään pitkälti rinnakkaiskanavien kautta, eli pyöritetään YLE HD 1 ja YLE HD 2 -kanavia, joiden sisältö on samaa kuin SD-kanavien ja sitten joskus 10 vuoden päästä aletaan lopettamaan SD-kanavia, kun niiden käyttöasteet laskevat alle tiettyjen raja-arvojen.
Eikö niitä kanavia pitäisi karsia kun sisältöä ei riitä edes puolelle nykyisistä.
jos kerta yleveroa pitää ruveta maksamaan niin en pistä pahaksi että tulee toinenkin hd kanava. mutta voisivat tuota hd materiaalias lisätä jo nykyisellekin kanavalle.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:Tätähän se nykyinen Yle HD tekee. En ymmärrä mihin tarvitsevat toista. Voisivat kyllä karsia niitä vain pois.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef:Eiköhän tuo HD-transitio tulla tekemään pitkälti rinnakkaiskanavien kautta, eli pyöritetään YLE HD 1 ja YLE HD 2 -kanavia, joiden sisältö on samaa kuin SD-kanavien ja sitten joskus 10 vuoden päästä aletaan lopettamaan SD-kanavia, kun niiden käyttöasteet laskevat alle tiettyjen raja-arvojen.
Eikö niitä kanavia pitäisi karsia kun sisältöä ei riitä edes puolelle nykyisistä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KalikoJak:Niinno, YLEllä on neljä SD-kanavaa. Loogisintahan olisi, että kullakin neljästä on HD-rinnakkaiskanava, joka näyttää HD-version samasta kanavasta -- eli kuten MTV3 HD ja Nelonen HD toimivat. Vaihtaa vain kotona digiboksissa kanavapaikat ja korvaa SD-kanavat HD-kanavilla ja avot. Nykyinen YLE HD on vaikeaselkoisempi, kun ei tiedä kumman kanavan ohjelmaa sieltä milloinkin tulee, etc.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:Totta. Tuntuu vaan, että sisällön ja kanavien määrän suhde ei ainakaan parane tämmösestä. :P Ja sitten ne rupeaa siellä kitisemään, että niiden kustannukset on noussu ja ne tarvii kansalta lisää verotettavaa. Mutta toisaalta HD-siirtymä on hyvä asia, joten taidan tässä kuitenkin ihan turhia vinkua... :D
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti KalikoJak:Niinno, YLEllä on neljä SD-kanavaa. Loogisintahan olisi, että kullakin neljästä on HD-rinnakkaiskanava, joka näyttää HD-version samasta kanavasta -- eli kuten MTV3 HD ja Nelonen HD toimivat. Vaihtaa vain kotona digiboksissa kanavapaikat ja korvaa SD-kanavat HD-kanavilla ja avot. Nykyinen YLE HD on vaikeaselkoisempi, kun ei tiedä kumman kanavan ohjelmaa sieltä milloinkin tulee, etc.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti dRD:Tätähän se nykyinen Yle HD tekee. En ymmärrä mihin tarvitsevat toista. Voisivat kyllä karsia niitä vain pois.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yussef:Eiköhän tuo HD-transitio tulla tekemään pitkälti rinnakkaiskanavien kautta, eli pyöritetään YLE HD 1 ja YLE HD 2 -kanavia, joiden sisältö on samaa kuin SD-kanavien ja sitten joskus 10 vuoden päästä aletaan lopettamaan SD-kanavia, kun niiden käyttöasteet laskevat alle tiettyjen raja-arvojen.
Eikö niitä kanavia pitäisi karsia kun sisältöä ei riitä edes puolelle nykyisistä.
Sitten kun YLE TV 1:stä katsoo 5 ihmistä ja YLE TV HD 1:stä miljoona ihmistä, voitaneen vetäistä töpseli tuolta SD-versiolta. Toki ne 5 ihmistä nostavat julmetun metelin aiheesta silti ;-)
Pitää vissiin kohta vaihtaa tuo putkitöllö HD-toosaan. Tai no, onhan tässä vielä muutama vuosi aikaa tuohon.
Kertokee että voinko mie mitenkään vaatia omalta kohdaltani tuon veron poistamista koska en ole 5 vuoteen telkkaria kattonu. minusta ei ole reilua että peritään rahaa asiasta jota en edes käytä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti susy86:Et voi olla maksamatta veroa, ellet sitten tienaa alle 7000 euroa / a. Yle toimii muissakin medioissa, kuten internetissä ja radiossa, joiden toiminta rahoitetaan myös verolla.
Kertokee että voinko mie mitenkään vaatia omalta kohdaltani tuon veron poistamista koska en ole 5 vuoteen telkkaria kattonu. minusta ei ole reilua että peritään rahaa asiasta jota en edes käytä.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti susy86:Koskaan en ole ammattikorkeakoulua käynyt - enkä ajatellut enää tällä iällä käydäkään - voisinko jotenkin jättää niihin menevän osan veroistani maksamatta? Samoin tosi hintsusti on ollut tarvetta palolaitoksen palveluille, siitäkin säästäisi suht mukavan summan kun voisin moisesta jättäytyä pois.
minusta ei ole reilua että peritään rahaa asiasta jota en edes käytä.
huoh kai se on vain sitten tyydyttävä maksamaan mutta Viikonlopun aamuihin haluan disneyn klassikko piirretyt takas prekl eihän tässä voi kuin tehdä sama minkä muutkin suomalaiset. vieritän pari kyyneltä ja sitten vaikenen. huom itse tuollaiset hyödylliset verot kuten palolaitos ynnä muut ei minua haittaa. mutta kun telkkariakin ilman pärjää se tässä harmittaa
Lainaus:
Se mitä veroilla maksetaan, päätetään eduskunnassa ja .. niin.. no, kukas ne sinne kerran 4 vuodessa valitsee :-)
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:Mulla on oma henkkoht näkemys aika päinvastainen YLEn palveluista -- haluaisin nimenomaan YLEn keskittyvän niihin asioihin jotka _EIVÄT_ koske koko kansaa. Käytännössä siis juttuihin, joissa kaupallisella puolella ei ole kiinnostusta tai loppukäyttäjälle ne olisivat kaupallisena palveluna aivan liian kalliita. Saamenkielinen uutispalvelu, kuurojen uutiset, koulu-tv, tutkiva journalismi (okei, kaupallisella puolella tähän on rahaa, mutta useampi tekijä ei liene pahitteeksi), kotimainen lastenohjelmisto, suomessa asuvien ei-suomea-osaavien vähemmistöjen palveleminen (ensimmäinen rasistikortin heittävä saa muuten bannit..) esim kieliopetusmateriaalin kautta, taideprodujen tuottaminen tv/radio/netti-akselille, junioriurheilun näkyvyyden parantaminen, muun-kuin-englanninkielisen elokuva-/sarjatuotannon näyttäminen, jne.
Ylellä on ainakin 50% kaikesta kuluista turhaa, eli asioita joita ilman pärjätään tai ne ei kuulu Ylelle koska ne ei palvelue koko kansaa (joka on se maksaja nyt).
Sanoin hieman huonosti. Siis jos Helsingissä ylläpidetään ooperataloa ja sen maksaa koko Suomen kansa, niin tälläisen toiminnan katson virheeliseksi. Koska se oopperatalo palvelee ainoastaan Helsingin lähistössä asuvaa kansaa. Tämä on paikallinen kunnallinen alue-palvelu.
Jos halutaan saamenkielisiä uutisia niin se on ihan hyvä jos se lähetetään koko kansalle. Monipuolisuus ja Suomen kulttuuriin liittyvät asiat on minusta hyvä asia Ylelle. Mutta jos se lähetys tapahtuu vaikka vain lapissa, niin ei sen maksu enään kuulu koko Suomen kansalle, vaan lapin kunnalle.
Missään nimessä en ottaisi pois Yleltä suuria urheilu tapahtumia. Kyllä minusta maailmanlaajuiset suuret tapahtumat kuuluvat myös Ylelle. Vai meinaatko että vain ihmiset jotka suostuvat ostamaan kalliita maksullisia kaupallisia palveluita saa nähdä näitä?
Kyllä se raja kulkee siinä miten koko kansa hyötyy tuosta palvelusta, eikä siinä mitä kaupalliset tahot tekevät. Eli Ylen tulisi keskittyä Suomessa tapahtuviin ja Suomen kulttuuriin liittyviin asioihin, niin että se palvelee koko Suomen kansaa.
Paikalliset palvelut eivät kuulu Ylelle, eli Ylen tehtävä ei ole ylläpitää hengissä paikallista kulttuuria, Ylen tehtävä on jakaa sitä olemassa olevaa Suomen kulttuuria koko kansalle.
Mitä tulee Hollywoodin asioihin, niin olen samaa mieltä, Ylelle kuuluu Suomeen liittyvät asiat, ei Hollywood viihdeteollisuuden taloudellinen ylläpitäminen ostamalla heidän tuotantoa. Ostaa mielummin Suomessa tapahtuvaa viihdetuotantoa (suomalaista kulttuuria) ja jakaa sitä koko Suomen kansalle.
Tämä ei tarkoita että Yle ei voisi ostaa välillä myös ulkomailta asioita joita se katsoo tarpeelliseksi, mutta se ei saisi olla se pääpaino.
Kaveri meinas että jossain suomen laissa/dokumentissa en nyt muista. olisi maininta että tällaiset tapahtumat kuten mm jääkiekko pitäisi olla koko kanasan nähtävissä "MAKSUTTA" onko se totta?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti susy86:Kyllä olet oikeassa tämmöinen laki on olemassa ja löysin sen Finlexistä ja tuossapa tuo olisi copy-pastena.
Kaveri meinas että jossain suomen laissa/dokumentissa en nyt muista. olisi maininta että tällaiset tapahtumat kuten mm jääkiekko pitäisi olla koko kanasan nähtävissä "MAKSUTTA" onko se totta?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheAlexi:Eliiiiiiii en löytäny kohtaa jossa olisi maininta että esim mm lätkän pitäisi olla ilmaista. eli oletan että kunhan vain sen katsominen on mahdolista "maksua vastaan" on lain silmissä ok?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti susy86:Kyllä olet oikeassa tämmöinen laki on olemassa ja löysin sen Finlexistä ja tuossapa tuo olisi copy-pastena.
Kaveri meinas että jossain suomen laissa/dokumentissa en nyt muista. olisi maininta että tällaiset tapahtumat kuten mm jääkiekko pitäisi olla koko kanasan nähtävissä "MAKSUTTA" onko se totta?
Annettu Helsingissä 22 päivänä helmikuuta 2007
Valtioneuvoston asetus
yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisioinnista
Valtioneuvoston päätöksen mukaisesti, joka on tehty liikenne- ja viestintäministeriön esittelystä, säädetään televisio- ja radiotoiminnasta 9 päivänä lokakuuta 1998 annetun lain (744/1998) 20 §:n 3 momentin nojalla, sellaisena kuin se on laissa 394/2003:
1 §
Yhteiskunnallisesti merkittävät tapahtumat
Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 20 §:n 3 momentissa tarkoitettuja Suomessa yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia ovat:
1) Kansainvälisen olympiakomitean järjestämät kesä- ja talviolympialaiset
2) Kansainvälisen jalkapalloliiton järjestämien miesten jalkapallon maailmanmestaruusloppukilpailujen avaus-, puolivälierä-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut;
3) Euroopan jalkapalloliiton järjestämien miesten jalkapallon Euroopan mestaruusloppukilpailujen avaus-, puolivälierä-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut;
4) Kansainvälisen jääkiekkoliiton järjestämät miesten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut;
5) Kansainvälisen hiihtoliiton järjestämät pohjoismaisten hiihtolajien maailmanmestaruuskilpailut;
6) Kansainvälisen yleisurheiluliiton järjestämät yleisurheilun maailmanmestaruuskilpailut ja
7) Euroopan yleisurheiluliiton järjestämät yleisurheilun Euroopan mestaruuskilpailut.
Edellä 1 momentissa tarkoitetut miesten jalkapallon maailmanmestaruusloppukilpailujen avaus-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut, miesten jalkapallon Euroopan mestaruusloppukilpailujen avaus-, välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut, miesten jääkiekon maailmanmestaruuskilpailujen välierä- ja loppuottelut sekä Suomen maajoukkueen ottelut on lähetettävä kokonaan suorina lähetyksinä.
Muut 1 momentissa tarkoitetut tapahtumat voidaan lähettää kokonaan tai osittain suorina tai nauhoitettuina lähetyksinä.
2 §
Tämä asetus tulee voimaan 1 päivänä maaliskuuta 2007.
Tätä asetusta ei sovelleta ennen tämän asetuksen voimaantuloa hankittuihin yksinoikeuksiin.
Helsingissä 22 päivänä helmikuuta 2007
Liikenne- ja viestintäministeri
Susanna Huovinen
Viestintäneuvos
Ismo Kosonen
Ei ilmaista asiaa ole edes olemassa nykypäivän yhteiskunnassa.
"Valtioneuvoston asetus yhteiskunnallisesti merkittävien tapahtumien televisioinnista".
Tämä tarkoittaa Yleä, koska se on ainoa valtion televisionista vastaava. Kyse on siis euroopan tai maailman laajuisesti tärkeistä tapahtumista.
Kyse on suomen kannalta tärkeistä tapahtumista.
Toivottavasti ylen kanavat säilyvät vapaina kanavina ja toimisivat ilman korttilinkkitystä.

Tämähän tarkoittaa varmaan sitä jo Ruotsinkin puolitoista vuotta toteuttamaa tapaa lähettää SVT1:n ja SVT2:n rinnakkainen lähetys SVT1 HD ja SVT2 HD. Siellä aloitettiin heti, kun T2-vastaanottimia alkoi tulla markkinoille. Siis Suomeen tulee YLE TV1 HD ja YLE TV2 HD. Nykyisin YLE HD on ykkösen ja kakkosen yhdistelmä. Lain mukaan Ylelle osoitetaan sen tarvitsema lähetyskapasiteetti.
Ruotsissa kaikki ohjelmamateriaali, joka on aitoa HD:tä, lähetetään ja vastaanotetaan 720p50-signaalina. Muu aika on ymmärtääkseni ylösskaalattua SD>HD:tä. Yle lähettää toistaiseksi 1080i25-hd-signaalia.
Ruotsissa tv-studioiden normaalisignaali on jo HD:tä. Kun SD:tä tarvitaan, se alasskaaltaan HD:stä. SVT:n ohjelmalistasta näkee ohjelmakohtaisesti, kun aitoa HD-signaalia lähetetään, samoin äänen kohdalla 5.1 ilmoitetaan.
T2-vastaanottimiahan näyttää Suomessa olevan runsaasti tarjolla kalliilla hinnalla. Varsinainen ongelma on, että puuttuu halpoja HD-T2-digibokseja niiden puolen miljoonan antenniverkon hd-ready-taulutelevision eteen. Nyt näyttää ilmestyneen Suomeen eräs englantilainen 99 euroa maksava antenniverkon hd-digiboksi. Sillä pystynee katsomaan DNA:n hd-antennilähetyksiä. Suomessa on kuitenkin käytössä Conax-korttijärjestelmä sekä kaapeli- että antenniverkossa, joten mainittu boksi käy vain vapaasti katsottaviin Ylen antennilähetyksiin. Muutakaan ei ole tiedossa toistaiseksi, nyt kun Lontoon olympialaisiin on aikaa vain 104 päivää.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TheAlexi:Talviolympialaiset Sotsissa 2014 ja kesäolympialaiset Rio de Janeirossa 2016 ovat suomalaisten tv-katselijoiden kannalta järjestyksessä Yleisradion viime marraskuun ilmoituksen mukaan. Uusi tilanne on kuitenkin se, että KOK, Kansainvälinen olympiakomitea antoikin EBU:n, Euroopan yleisradioliiton sijaan Sportfive-agenttiyhtiölle ilmeisesti rahasyistä tv-oikeuksien myynnin niin, että Ruotsissa varsinaiset lähetysoikeudet menivät maksu-tv-yhtiöille. Niiden pitää kuitenkin Ruotsissa lähettää maksuttomana eli vapaasti katsottavana Sotsista 100 tuntia ja Riosta 200 tuntia juuri tuon EU:n ja eri maiden lainsäädännönkin takia. Siis lähetetään mutta vain noin pieni määrä tässä tapauksessa Ruotsiin.
Televisio- ja radiotoiminnasta annetun lain (744/1998) 20 §:n 3 momentissa tarkoitettuja Suomessa yhteiskunnallisesti merkittäviä tapahtumia ovat:
1) Kansainvälisen olympiakomitean järjestämät kesä- ja talviolympialaiset
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti arto_s:Kukahan virkamies keksi, että pitää olla yleensä kortinlukuasema mukana ennenkuin antenniverkossa edes toimii. Näitä T-2 systeemejä olisi saanut maailmalta alle 50€.
Tämähän tarkoittaa varmaan sitä jo Ruotsinkin puolitoista vuotta toteuttamaa tapaa lähettää SVT1:n ja SVT2:n rinnakkainen lähetys SVT1 HD ja SVT2 HD. Siellä aloitettiin heti, kun T2-vastaanottimia alkoi tulla markkinoille. Siis Suomeen tulee YLE TV1 HD ja YLE TV2 HD. Nykyisin YLE HD on ykkösen ja kakkosen yhdistelmä. Lain mukaan Ylelle osoitetaan sen tarvitsema lähetyskapasiteetti.
Ruotsissa kaikki ohjelmamateriaali, joka on aitoa HD:tä, lähetetään ja vastaanotetaan 720p50-signaalina. Muu aika on ymmärtääkseni ylösskaalattua SD>HD:tä. Yle lähettää toistaiseksi 1080i25-hd-signaalia.
Ruotsissa tv-studioiden normaalisignaali on jo HD:tä. Kun SD:tä tarvitaan, se alasskaaltaan HD:stä. SVT:n ohjelmalistasta näkee ohjelmakohtaisesti, kun aitoa HD-signaalia lähetetään, samoin äänen kohdalla 5.1 ilmoitetaan.
T2-vastaanottimiahan näyttää Suomessa olevan runsaasti tarjolla kalliilla hinnalla. Varsinainen ongelma on, että puuttuu halpoja HD-T2-digibokseja niiden puolen miljoonan antenniverkon hd-ready-taulutelevision eteen. Nyt näyttää ilmestyneen Suomeen eräs englantilainen 99 euroa maksava antenniverkon hd-digiboksi. Sillä pystynee katsomaan DNA:n hd-antennilähetyksiä. Suomessa on kuitenkin käytössä Conax-korttijärjestelmä sekä kaapeli- että antenniverkossa, joten mainittu boksi käy vain vapaasti katsottaviin Ylen antennilähetyksiin. Muutakaan ei ole tiedossa toistaiseksi, nyt kun Lontoon olympialaisiin on aikaa vain 104 päivää.
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Curvy2:On erilaisia käytäntöjä eri maissa.
Kukahan virkamies keksi, että pitää olla yleensä kortinlukuasema mukana ennenkuin antenniverkossa edes toimii. Näitä T-2 systeemejä olisi saanut maailmalta alle 50€.
Onko tarkoitus alkaa veloittamaan Ylenkin ohjelmia kortin kautta?
Onko jotain virkamiestä lahjottu?
Mutta kuka haluaa (HD) digi-tv järjestelmiä kotiinsa jotka on tahallisesti rampautettu?
Eli itse ainakin olen ilman tv-lähetystä kokonaan kuin ostaisin rampautettuja laiteistoja. Joissa ei voi edes toimia kuten nykyajan kodeissa asioita tehdään. Eli tässä mennään niin kuin taaksepäin kehityksessä. HD ei siis paranna asioita, se huonontaa asioita.
Esimerkiksi nykyajan kodissa henkilöllä voi olla keskitetty viihdekeskus ja katsoa sitä tv-ohjelmaa usealla eri laitteilla. Nykyiset HD:ssa olevat DRM-järjestelmät rampauttaa nämä asiat laitetasolla kokonaan. Eli onko DRM muka riittävä syy tuhota nykyajan teknillinen kehityssuunta kodeissa?
Jo tässäkin postauksessa mainitaan että kun se HD aiheuttaa kaikennäköisiä ongelmia ja isoa osaa noista ongelmista kuluttajat eivät ole edes vielä huomanneet, mutta he tulevat kyllä huomaamaan ne jossain vaiheessa. Esimerkiksi kuinka huono asia Antenna Ready HD merkintä oikein on (CI+).
Eli hajauta ja hallitse eli kaikki standartit taas hylätään ja joka paikassa pitää olla eri järjestelmiä. No tuleehan siitä alan porukalle töitä. Eikö virkamiesten tehtävä ole olla kansansa edustajia näissä asioissa. Miksei tuo systeemi voinut olla kortiton, joten kuka haluaa katsella maksullisia kanavia, niin sellainen hommaa kortin.
Minusta koko juttu haisee jonkin verran...
Lainaus:Repesin :)
(ensimmäinen rasistikortin heittävä saa muuten bannit..
Varmasti tulee ongelmia, kuten aikoja sitten kun myytiin stereo telkkareita, joilla ei sitten toimineetkaan stereona....
Siksi nytkin kun olisi käytetty avointa systeemiä olisi enemmän valintavaihtoehtoja, johan tuokin siihen viittaa, että Ruotsissa eri järjestelmä kuin Suomessa. Ja kuinka sitten maailmalla muuten..?
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti tonttila:Television katselun tavat ja laitteet monipuolistuvat jatkuvasti. Alkuun oli pelkästään antenniverkko, sitten tuli kerrostalojen yhteisantenniverkko, joka on nykyään lakisääteinen ja talokohtainen tai sitä vastaava kerrostalon tai omakotitalon kaapeliverkkoliittymä, koska jokainen ei voi katsoa omalla ulkoantennilla. Tv-katselu voi olla muuttunut myös satelliittivälitteiseksi, mutta myös kuituverkkojen kautta IPTV-katseluksi. Nämäkin ovat vielä vähän omituisella sanalla ilmaistuna lineaarista katselua, jolla kai tarkoitetaan tv-ohjelmalistasta luettavaa ohjelmaa.
Mutta asiaan. Antennitaloudessa asuvana, tv:ssäni on vain hdviritin kaapelille, tunnen vääryyttä (taloyhtiötä kohtaan pihtailusta).
Nyt tai siis tulevaisuudessa minun pitää ostaa se 3 kappaletta hd mallin T2 boxeja jotta joka huoneessa jossa on tv, saadaan vastinetta mediamaksulle.
Edellämainituilla hinnoilla, ei ainakaan halvaksi tule. Tosin halvemmaksi kuin päivittää tv:t.
Tuo euroopan laajuinen HDTV-standardin puuttuminen on tosiaan suuri ongelma, koska se pilkkoo euroopan pieniin palasiin, eli joka maalla oma laitteistokanta. Joka johtaa pienempiin laitemääriin valmistajilla ja kalliimpiin asiakashintoihin. Eli erillaiset salaukset, DRM:t ja tekniikat.
Siten on vielä jakoa kaapeli (C), anteeni (T), sateliitti (S) ja internet HDTV. Joka vielä pilkkoo jokaisen maan asiakaskunnan vielä pienempiin palasiin ja kaikkien laitteet ovat epäyhteensopivia toistensa kanssa. Joka aiheuttaa palveluntarjojille ongelmia riittävän suuren asiakaskunnan saamisessa.
Tilanne alkaa olla sellainen jossa asiakkaat joutuvat ostamaan useita turhia ja yhteensopimattomia laitteita joka palvelulle ja palveluntarjojalle, joiden toimivuus on vielä kyseenalainen. Itsellänikin on jo kolme satelliitti vastanotinta, koska ne olivat yhteensopimattomia eri palveluntarjojan järjestelmien kanssa. Kun suunnitellaan suljettuja järjestelmiä, jossa jokainen eri taho ajattelee vain omia etujaan, niin eihän siitä synny muuta kuin kallista hevonpaskaa.
HDTV:stä on tulossa asiakkaille turhan kalliita ja epämielyttäviä järjestelmiä kaikkineen rajoitteineen ja ongelmineen.
Satelliitti puolella Canal Digital lähettää Yle HD:tä, maksullisesti. Antenniverkossa Yle HD näkyy ilmaiseksi nyt kahdessa eri lähetinverkossa, Anvian (UHF-taajuudella) ja DNA:n (VHF-taajuudella)?
"Siirtovelvoitteen mukaisesti kaapeli-tv-operaattoreiden pitää välittää kanava samoin ehdoin kuin kanava välitetään antenniverkossa, eli ilmaiseksi. Jos Yle HD on alueella salattu antenni-tv-verkossa, Viestintäviraston mukaan se pitää salata myös kaapeli-tv-verkossa."
Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:Kun edellisen lukee, alkaa yhä enemmän ihailla englantilaisten kykyä ajaa tavallisen kansalaisen etua, kun siellä kahdesta vaihtoehdosta valittiin katselijaystävällisempi.