AfterDawn logo

Troijalainen saastutti yli puoli miljoonaa Mac-tietokonetta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
10 kommenttia

Venäläisen tietoturvayhtiö Dr. Webin mukaan Flashback-niminen troijalainen on saastuttanut yli 550.000 Mac-tietokonetta ympäri maailmaa.

Yli kolme neljäsosaa tartunnan saaneista tietokoneista sijaitsee Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kolmanneksi eniten saastuneita Mac-koneita löytyy Britanniasta. Suomessa tartuntoja on noin 300 kappaletta.

Dr. Webin mukaan verkosta löytyy lukuisia sivustoja, joiden kautta haittaohjelmaa levitetään. Hyökkäys onnistui Javassa havaittujen heikkouksien ansiosta, mitkä Oracle paikkasi jo 14. helmikuuta. Apple julkaisi paikkauksen vasta huhtikuun alussa. Tietoturvayhtiö F-Secure on julkaissut ohjeet haittaohjelman poistamiseen.

Julkisuudessa tapausta on pidetty esimerkkinä siitä, ettei OS X ole niin turvallinen kuin on saatettu väittää. Lisäksi Applen reagoinnin hitautta on kritisoitu.

10 KOMMENTTIA

Nikotiko1/10

ei näy naurulle loppua...

aj842/10

En yhtään ihmettele, koska hyökkäykset tietoturvaa vastaan kiteytyvät aina alustoihin joiden levikki on tarpeeksi suuri. Apple on tehnyt pohjalta sellaisen nousun että ei ihme kun alkaa krakkereita ja hakkereita kiinnostamaan.

Silti, kun alustoja verrataan keskenään ei OSX ole hätäpäivää. Ainakaan vielä.

Agent_0073/10

Lainaus:

Yli kolme neljäsosaa tartunnan saaneista tietokoneista sijaitsee Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kolmanneksi eniten saastuneita Mac-koneita löytyy Britanniasta. Suomessa tartuntoja on noin 300 kappaletta.

Korreloikohan tuo suoraan Chromea käyttävien Mac OS X -käyttäjien kanssa...
http://gs.statcounter.com/#browser-FI-monthly-201103-201203
http://gs.statcounter.com/#browser-US-monthly-201103-201203

(Chrome ei siis suorita Java-appletteja suoraan, vaan ne pitää erikseen sallia sivukohtaisesti toisin kuin esim. Safari)

perhana4/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Voihan se olla että näissä saastuneissa koneissa on ollut juuri Chrome, sehän murrettiin tänä vuonna pwn2own tapahtumassakin näytösluenteisesti ensimmäisenä.

johtaja595/10

Kysehän ei ole OSX:n haavoittuvuudesta vaan Javan haavoittuvuudesta, josta tuli ongelma Applen hitaan reagoinnin vuoksi, joten ketä tästä nyt syyttää.
Syytetään käyttäjien huolimattomuutta.

Bluejack6/10

javallako ne salasanat macissä koodataan jotta ne sieltä voidaan etsiä?

bossboss (vahvistamaton)7/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Bluejack:

Lainaus:

Kysehän ei ole OSX:n haavoittuvuudesta vaan Javan haavoittuvuudesta, josta tuli ongelma Applen hitaan reagoinnin vuoksi, joten ketä tästä nyt syyttää.
Syytetään käyttäjien huolimattomuutta.

javallako ne salasanat macissä koodataan jotta ne sieltä voidaan etsiä?

Apple imee ihmisiltä rahat vaan , niillä ei kiinosta jos laite saastuu ja saadaahan lammas ostamaan uusi laite missä on bugi päivitys. Taitaa olla koko troijjalais kamppanja ihan applen omien poikien tekemä uuden laitteen markkinointi kammppanja. Sattumaa..?

eohopea8/10

Eipä ole ikinä kovin hääppöistä ollut tietoturva näissä omenoissa

Insomniu9/10

Sinne män mäkin virukseton imago. Ainakin hetkeksi, kunnes perustellaan, että tapausta ei lasketa, koska Java... :)

Nooh, eipä ole järjestelmää, jota ei voisi murtaa. Montahan ohjelmoijaa tarvitaan, että voidaan yksi kräkkeri blokata?
Varmaan menee jossain suhteessa 10:1 tai enemmän. Heh, no ei näin voi ajatella, tuli vaan mieleen, kun satuin katsomaan realistisen Die Hard 4.0, jossa poweritkin on pommeja.

stageout10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Agent_007:

Lainaus:

Yli kolme neljäsosaa tartunnan saaneista tietokoneista sijaitsee Yhdysvalloissa ja Kanadassa. Kolmanneksi eniten saastuneita Mac-koneita löytyy Britanniasta. Suomessa tartuntoja on noin 300 kappaletta.

Korreloikohan tuo suoraan Chromea käyttävien Mac OS X -käyttäjien kanssa...
http://gs.statcounter.com/#browser-FI-monthly-201103-201203
http://gs.statcounter.com/#browser-US-monthly-201103-201203

(Chrome ei siis suorita Java-appletteja suoraan, vaan ne pitää erikseen sallia sivukohtaisesti toisin kuin esim. Safari)

Minä kun sinänsä mikään nörtti en ole, enkä halua: Mutta eiköhän ylläoleva korrelointijuttu kerro osaltaan että kyllä - joistakuista satunnaisista pikku oikutteluista huolimatta, tämä Chrome se ylivoimaisesti parhain selain on.
Sivujuonteena vielä; Vetoapuna kunnolla ylläpidetty ja päivitetty Avast - ja silloin voit keskittyä. Siihen todella olennaiseen.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT