*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

WSJ: Google ryhtyy verkkokauppiaaksi

Kirjoittaja Manu Pitkänen @ 30.3.2012 14:03 Kommentteja (2)

WSJ: Google ryhtyy verkkokauppiaaksi Wall Street Journalin mukaan Google aikoo perustaa oman verkkokaupan, jonka kautta se myy kuluttajille yhtiön nimikkotuotteita.
Lehden mukaan kaupan tuotevalikoima koostuu yhtiön yhteistyökumppaneiden, kuten Samsungin tai Asuksen, valmistamista Google-brändätyistä tuotteista. WSJ huomauttaa, että Google on pian itsekin rautavalmistaja, kunhan viranomaiset ensin hyväksyvät viime syksynä ilmoitetun Motorola-kaupan. Lähteiden mukaan Motorolan tabletit on tarkoitus ottaa osaksi verkkokaupan tuotevalikoimaa.

Google yrittää nopeuttaa verkkokaupallaan Android-tablettien myyntiä. Google kokeili verkkokauppatoimintaa jo Nexus One -puhelimen kohdalla, mutta tulokset jäivät vaatimattomiksi.

Wall Street Journalin lähteet paljastivat lisäksi, että Google julkistaa uuden Android-version (Jelly Bean) tämän vuoden kesällä. Lehti vahvisti myös aiemmat huhut, joiden mukaan yhtiö kehittää Asuksen kanssa Google-brändättyä tablettia.

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

 

2 kommenttia

130.3.2012 16:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Uutinen:
Wall Street Journalin mukaan Google aikoo perustaa oman verkkokaupan, jonka kautta se myy kuluttajille yhtiön nimikkotuotteita.

Googlellahan on jo:
http://www.google-store.com/google/webcontents/default.aspx
Tosin tarjonta vähän erilaista kuin nyt kaavailtu ;)

21.4.2012 20:35

Google laajenee, Illuminati saa lisää valtaa.


2500K / Asus P8Z68-V / MSI TwinFrozr GTX 580 / G.Skill RipJaws 1600 2x4GB / Samsung Spinpoint F3 1Tb / Windows 8 64 bit

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

Sandvine: BitTorrent vastaa Euroopassa yli 40 prosentista lähtevästä verkkoliikenteestä Sandvine: BitTorrent vastaa Euroopassa yli 40 prosentista lähtevästä verkkoliikenteestä (19.5.2013 21:28)
Kanadalainen laajakaistayhteyksien liikennöintiä seuraavia laitteita ja ohjelmistoja kehittävä Sandvine on tutkinut kuluttajien internet-tottumuksia ja julkaissut ensimmäisen puolen vuoden tulokset. ....
5 kommenttia
Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi Tule testaamaan Galaxy S4 - ja voit voittaa sen omaksi (19.5.2013 20:51)
AfterDawn etsii jäseniä testiryhmäänsä. Ensimmäisenä testiin otetaan Samsung Galaxy S 4 ja puolet testaajista voittaa laitteen omakseen testin jälkeen.
13 kommenttia
Tyhjentyvät varastot kertovat pian tulevasta MacBook Air -päivityksestä Tyhjentyvät varastot kertovat pian tulevasta MacBook Air -päivityksestä (18.5.2013 16:39)
Jos kiurusta on kuu kesään, niin lähes yhtä varma merkki Applen tulevasta laitepäivityksestä ovat isojen jälleenmyyjien nollaa lähestyvät varastosaldot. Seuraavana päivitysvuorossa on ainakin ....
Pienempi Surface-tabletti tulee jo kesällä, ei odoteta jättihittiä Pienempi Surface-tabletti tulee jo kesällä, ei odoteta jättihittiä (18.5.2013 15:31)
Taiwanilainen Digitimes raportoi, että Microsoftin 7,9 tuuman kokoinen Surface-tabletti saapuisi kesäkuun lopussa. Näyttöpaneeleja laitteeseen valmistaisi ainakin Samsung. Digitimesin tietolähteenä ....
Tutkimus haastaa käsityksiä pelipiratismista: nykyiset lukemat helposti liioiteltuja Tutkimus haastaa käsityksiä pelipiratismista: "nykyiset lukemat helposti liioiteltuja" (18.5.2013 14:52)
Tuote tutkimus väittää, että pelipiratismista esitettyjä lukuja liioitellaan tarkoituksella, mikä johtuu lukuja pääasiassa käyttävien tahojen omista intresseistä, uutisoi Wired.co.uk-sivusto. ....
4 kommenttia

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.