AfterDawn logo

Googlen Chrome oli hetken Internet Exploreria suositumpi selain

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
10 kommenttia

Googlen Chrome-verkkoselain on tehnyt historiaa, sillä se oli hetken aikaa suositumpi kuin Microsoftin Internet Explorer. Chrome oli maailman käytetyin nettiselain 18. maaliskuuta. Tieto perustuu StatCounterin tilastoihin.

StatCounterin mukaan etenkin Intiassa, Venäjällä ja Brasiliassa asuvat nettisurffarit auttoivat Googlea saavuttamaan merkkipaalun. Edellä mainituissa maissa selain oli markkinaykkönen. Saksassa, Yhdysvalloissa ja Kiinassa Chrome oli toiseksi suosituin. Ilo jäi lyhytaikaiseksi, sillä jo seuraavana päivänä Internet Explorer oli tutulla paikallaan.

Trendiviivat ovat kuitenkin Chromen puolella. IE:n suosio on ollut tasaisessa laskussa vuoden 2008 puolivälistä lähtien (markkinaosuus n. 71 %), vanhempaa dataa StatCounter ei tarjoa. Samaan aikaan syyskuussa 2008 julkaistun Chromen suosio on ollut jatkuvassa kasvussa. Chrome ohitti Operan ja Safarin jo vuonna 2009. Firefoxin ohi se pyyhälsi viime vuoden lopulla.


IE:n ja Chromen osuus selainmarkkinoista on noin 32 prosenttia.

10 KOMMENTTIA

vallu161/10

Kuka vittu käyttää IE:tä.

ep_2/10

Tietokone-lehden uutisten mukaan Chromen käyttäjien määrä nousee aina viikonloppuisin. Siihen syy lienee kaikille selvä. :)

http://www.tietokone.fi/uutiset/chrome_...viikonloppuisin

remix3/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Tietokone-lehden uutisten mukaan Chromen käyttäjien määrä nousee aina viikonloppuisin. Siihen syy lienee kaikille selvä. :)


Onhan se jos tarkoitat että töissä käytetään eri selainta kuin kotona.

liimatainen (vahvistamaton)4/10

täytyy kyl sanoo et chrome on paras selain mitä tiiän kevyt ja sillee

Genetti5/10

Tietokone-lehti 30.9.2011: "StatCounterin luvut kertovat enemmän länsimaiden tilanteesta. Toinen tutkimusyhtiö, Net Applications, ottaa paremmin huomioon koko kansainvälisen tilanteen, esimerkiksi Kiinan suuret nettimarkkinat."

edit: Tietokone-lehti 23.3.2012: "Monen suuren nettimaan osuus StatCounterin tuloksissa on kaukana todellisuudesta. Räikein esimerkki on Kiina, jossa asuu CIA:n tilastojen mukaan jo joka viides nettiä käyttävä maan asukas. StatCounterin laskuissa kiinalaisten osuus on kuitenkin vain alle prosentti. Muita maita, jossa on vastaavanlaisia merkittäviä eroja ovat ainakin Japani ja Nigeria."

Net Applications, February 2012 http://www.netmarketshare.com/browser-market-share.aspx?qprid=1

48.92% Internet Explorer
19.35% Firefox
17.48% Chrome
9.28% Safari
1.60% Opera

ep_6/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti remix:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Tietokone-lehden uutisten mukaan Chromen käyttäjien määrä nousee aina viikonloppuisin. Siihen syy lienee kaikille selvä. :)


Onhan se jos tarkoitat että töissä käytetään eri selainta kuin kotona.

Sitäpä juuri. Muita selaimia kun ei yleensä saa asentaa.

repino7/10

Suuntahan on selvä. Vierastin googlea aikaisemmin, mutta nykyisin käytän vain sitä. Ie:tä tulee lähes kaikissa koneissa valmiina käyttöjärjestelmän mukana. Jonkun verran se kitisee ennenkuin hyväksyy muun selaimen. Aitoa kilpailuako???

ep_8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti afmobptf:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ep_:

Sitäpä juuri. Muita selaimia kun ei yleensä saa asentaa.

Vaikkakin lähes* kaikkia muita selaimia voi käyttää suoraan muistitikulta.

* ~20:stä suosituimmasta selaimesta, eikä kaikista yli sadasta.


Itsehän näin teenkin (käytän Chromea tai Firefoxia tikulta), mutta kaikki eivät ole yhtä fiksuja joka näkyy myös näissä tilastoissa. Sitäpaitsi sen Chrome Portablen tai Firefoxin (tai minkä vain tikulle laitettavan ohjelman) voi laittaa myös vain koneelle. Eli ne voi muka "asentaa" konelle, niin ei tarvitse edes tikkua.

perhana9/10

jokos sen android-laitteen saa ostettua ilman googlen selainta...?

ep_10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti perhana:

jokos sen android-laitteen saa ostettua ilman googlen selainta...?


http://www.amazon.com/Kindle-Fire-Amazon-Tablet/dp/B0051VVOB2
Jos tuota nyt androidiksi voi sanoa.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT