NYT: Googlen HUD-lasit julkaistaan vielä tänä vuonna

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 22.2.2012 15:14

NYT: Googlen HUD-lasit julkaistaan vielä tänä vuonna New York Times kertoo, että aiemmin huhutut Googlen laboratoriossa kehitellyt HUD-lasit julkaistaan laajemmin saataville vielä tämän vuoden aikana. Lehti kertoo tietojen olevan peräisin asiaa tuntevilta Googlen työntekijöiltä, jotka luonnollisesti eivät halua nimeään julkisuuteen.
NYT:n tietolähteiden mukaan lasit tullaan hinnoittelemaan nykyisten älypuhelinten tasolle, mikä lehden mukaan tarkoittaa hinnan asettuvan 250 ja 600 dollarin väliin. Googlen tarkoituksena ei kuitenkaan ole ainakaan aluksi tehdä laseilla suurimittaista bisnestä, vaan lasit toimivat tutkimusprojektina. Jos kuluttajat osoittavat kiinnostusta uudentyyppiseen laitteeseen, Google harkitsee sen tuomia uusia bisnesmahdollisuuksia.

Lasit sisältävät puhelinominaisuuden, datayhteyden ja useita sensoreita kuten paikkatietoa tarjoavan GPS-sirun. Yksi projektin pääsuunnittelijoista on NYT:n mukaan Steve Lee, joka on aiemmin vastannut muun muassa Googlen Latitude-palvelun kehittämisestä. Paikkatiedosta odotetaan lasien ensimmäisen sukupolven yhtä pääominaisuuksista.

Paikkatiedon lisäksi toinen pääominaisuus on lisätty todellisuus (augmented reality). Laseihin integroidun kameran avulla laite kykenee hyödyntämään Googlen nykyisiä pilvipalveluita kuten kuvahakua ja paikkatietoja ja kertomaan katsojalle lisätietoa laitteen läpi katselluista näkymistä sekä lähellä olevista muista kohteista. Google on aiemmin kehitellyt lisätyn todellisuuden sovellusten esiasteita esimerkiksi älypuhelimen kameraa hyödyntävän Google Goggles -sovelluksen muodossa.

Tägit: Google

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Kirjoita kommentti

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
2 kommenttia
Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla (16.5.2012 17:33)
Nvidia julkisti eilen pidetyssä Nvidia GPU Technology Conference (GTC) -tapahtumassa GeForce Grid -pilvipelialustan. Alustan tarkoituksena on streamata AAA-pelejä laitteille ilman nykyisiä ratkaisuja ....
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
2 kommenttia
Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna (16.5.2012 13:16)
Keskustelu julkisen datan, kuten esimerkiksi verovaroin kustannettujen kartastojen, avaamisesta kansalaisten ja yrityisten avoimeen ja vapaaseen käyttöön on keskusteltu aktiivisesti. Edelläkävijänä ....
9 kommenttia
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään Android-tarjontaa, vähentämään Androidin paljon parjattua sirpaloitumista ja vähentämään erityisesti amerikkalaista mobiilioperaattoreiden sananvaltaa käyttöjärjestelmäkehityksessä.
9 kommenttia

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.