AfterDawn logo

Tutkimus: elokuva-alalla itsellään avaimet piratismin vähentämiseen

Teemu Laitila Teemu Laitila
12 kommenttia

Uuden tutkimuksen mukaan BitTorrent-latausten määrä ei vaikuta elokuvateattereiden lipunmyyntiin Yhdysvalloissa. Minnesotan yliopiston ja Wellesley Collegen tutkimus kuitenkin havaitsi yhteyden ulkomailta saatujen tulojen ja BitTorrent-latausten kanssa, uutisoi Torrent Freak.

Tutkimus asettaa kyseenalaiseksi elokuva-alan etujärjestöjen pitkäaikaisen kannan, jonka mukaan jokainen verkosta ladattu elokuva on menetetty lipputulo.

Vaikka Yhdysvalloissa piratismilla ei vaikuttaisi olevan merkitystä elokuvateattereiden kävijämääriin, kansainvälisestä levityksestä saatavat lipputulot kärsivät tutkijoiden mukaan vähintään seitsemän prosentin laskusta verrattuna tilanteeseen, jossa elokuvaa ei olisi levitetty laittomasti. Vaikka elokuva-alan voimakkaat etujärjestöt ovat lobanneet hallituksia koventamaan piratismituomioita, alalla itsellään on avaimet kansainvälisenkin myynninlaskun estämiseen.


Tutkijoiden mukaan erilaiset julkaisuajankohdat vaikuttavat voimakkaasti piratismin määrään. Jos elokuva saapuu ensi-iltaan Yhdysvalloissa huomattavasti aiemmin kuin sen levitys alkaa muualla maailmassa, laiton lataus ehtii syömään kansainvälisen levityksen lipputuloja.

Piratismin aiheuttamat tappiot saataisiin siis minimoitua julkaisemalla elokuvat teatterilevitykseen samanaikaisesti eri puolilla maailmaa. Vaikka Torrent-verkosta ladatun elokuvan kotikatselu on täysin eri asia kuin elokuvateatterin valkokangas ja massiivinen äänentoisto, kynnys elokuvalipun ostamiseen kasvaa, jos elokuvan juoni on jo tuttu netistä ladatun joskus huonolaatuisenkin kopion perusteella.

12 KOMMENTTIA

umrej1/12

Ja tähänkin tulokseen tarvittiin sitten ihan tutkimus?

0tto2/12

Korrelaatio ja syy-seuraus-suhde ovat kaksi eri asiaa. Totta vitussa suosittuja elokuvia ladataan enemmän.

umrej harvinaisen oikeassa, ei tähän olisi tutkimusta tarvittu.

TemeTee3/12

Ei voi muuta sanoa kuin että O RLY. Tosin onhan se hyvä että tämän kuulee muultakin tasolta kuin tavan tallaajalta. Olisi mulla ainakin netflix tilaus jos vaan sen Suomessa saisi mutta kun ei niin ei.
Miksi ihmiset varastaa kun ei niille myydä? Herp derp hurp durp.

nRT4/12

Heitetäänpä vastakommentti: Näitä tutkimuksia todellakin tarvitaan lisää ja paljon. Onhan tuo tulos vähän sellainen "No shit, Sherlock", mutta jos TO-puolen toimintaan oikeasti haluaa muutosta, siihen tarvitaan myös "mustaa valkoisella" eli oikeita tutkimustuloksia.
Nämä tutkimustulokset ovat tärkeitä myös lainsäädännön kannalta. Tekijänoikeusjärjestöjen vaatimilta lain tiukennuksilta putoaa lainsäätajien silmissä pohja pois, jos tällaisia tuloksia alkaa putkahdella useammin esiin. (Toisaalta, itsehän en peruspessimistinä luottaisi yhtään siihen, että lakia säätävät oikesti kuuntelisivat asiantuntijoita, esimerkkinä vaikkapa kuntauudistus... )

Lumikki5/12

Lainaus:

Ja tähänkin tulokseen tarvittiin sitten ihan tutkimus?


No joo eihän tuo ole mitenkään uuttaa kennellekään meistä.

Mutta yritysjohtajat ja päättäjät kun eivät osaa ajatella omilla aivoilla, he vaativat tutkimustuloksia asiaan. Joten on hyvä jos saataisiin lisää puolueetonta tutkimusta asiaan, eikä vain TO-Mafian propagandaa vääristelemällä totuutta omaksi edukseen.

TO-Mafia toisiaan aiheuttaa itselleen kaikki ne omat ongelmansa, koska he eivät ymmärrä kuluttajia ja internetin merkitystä jakelukanavana. Vanhanaikainen ajattelu että porrastetaan jakelua ja hintoja suuremman voiton saamiseksi ei toimi nykyaikanna digitaalisessa materiaalissa, intenetin takia. Itsestään selvä asia jota he eivät tajua.

nRT6/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Lumikki:

Mutta yritysjohtajat ja päättäjät kun eivät osaa ajatella omilla aivoilla, he vaativat tutkimustuloksia asiaan. Joten on hyvä jos saataisiin lisää puolueetonta tutkimusta asiaan, eikä vain TO-Mafian propagandaa vääristelemällä totuutta omaksi edukseen.

Kyllä he osaavat ajatella ihan itsekin, mutta onko se niin vaikeaa ymmärtää, että kaikkia päätöksiä ei voi tehdä mututuntumalta. Jos kyseessä ei ole yksityisyritys, jossa yhdellä omistajalla on yli 50% osuus (Lue: täysi päätövalta), päätöksen tekemiseen vaaditaan hieman muutakin kuin jokin "kaikkihan tietää, että... " -väite. Jos pitää vakuuttaa laajempi ihmisjoukko päätöksen läpisaamiseksi, siihen tarvitaan faktatietoa. Piratismia vastaan taisteleminen hyvällä palvelulla vaatii kuitenkin alussa suuret rahalliset panostukset, joiden läpivienti yrityksessä ei ole läpihuutojuttu. Onhan se yritysten kannalta helpompi vaihtoehto vaatia tiukempia lakeja ja rangaistuksia kuin vilkaista peiliin ja miettiä omia toimintatapoja...

pakkorekisteroida7/12

Totuushan on se että elokuvateatterit ovat aikansa eläneitä. Huono kuva ja huono, rätisevä ja vaeltava ääni, oli sitten kuinka uusi teatteri tahansa. + ne muut munapäät sielä salissa.. .ugh

Lumikki8/12

Lainaus:

Piratismia vastaan taisteleminen hyvällä palvelulla vaatii kuitenkin alussa suuret rahalliset panostukset, joiden läpivienti yrityksessä ei ole läpihuutojuttu. Onhan se yritysten kannalta helpompi vaihtoehto vaatia tiukempia lakeja ja rangaistuksia kuin vilkaista peiliin ja miettiä omia toimintatapoja...


En tarkoita että se olisi helppoa. Mutta tähän asti jo USEITA vuosia, mediayritykset ovat vain taisteleet kaikkea vastaan, eikä tehnyt sitä mitä pitäisi tehdä. Eli ratkaista ne varsinaiset ongelmat eikä tökkiä sitä kuluttajaa silmään ja antaa ruoskaa jos ne ei tottele.

Kyllä ne kuluttajan tekemiset ratkaistaan sillä että tuotetaan tuotteita ja palveluja joihin kuluttaja on tyytyväinen ja niin kuin kuluttaja niitä haluaa. Yritykset ovat liian keskittyneitä suojelmaan omia etujaan, että ovat unohtaneet kokonaan sen kuluttajan kunnioituksen ja heidän tarpeet. Jos kuluttaja ei saa mitä haluaa, niin kuluttajat etsivät vaihtoehtoisia asioita muualta. Se on ihan luonnollinen ilmiö ihmisen käyttäytymisessä. Jos tästä kaupasta saa vain huonoa ylihintaista maitoa, niin sitä mennään vaikka maatialle hakemaan sitä suoraan lehmästä. Luonnollista, eikö olenkin.

Digitaalisen materiaalin myynti ei ole samanlaista kuin fyysisten tuoteiden, koska "internet" pystyy kopioimaan sen digitaalisen materiaalin 5:ssä minuutissa siitä kun se on jossain päin maailmaa julkistettu. Ei ole varaa ensi-iltoihin tai ylihinnoiteluun, kun se digitaalinen materiaali on AINA 5:ssä minuutissa koko maailman saatavilla ilmaiseksi.

Jotta tuon asian pystyisi korjaamaan se tarkoittaisi joko mediayritykset muuttaa toimintatapojaan tai Internet ajetaan alas. Kumpi Teistä näyttää todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Koska rikollisuutta ei kukaan ole koskaan pystynyt lopettamaan, millään lailla. Sitä on ja tulee aina olemaan.

Mediayritysten pitäisi pohtia miten pitää ne MAKSAVAT asiakkaat tyytyväisinä. Eikä miten saada rikollisia maksamaan.

Itse olen maksava lainkuuliainen kuluttaja ja olen niin helvetin kiukkunen mediayhtiöiden ja TO-mafian toiminnalle. Olen jopa ajatellut luopua kokonaan mediasta (maksullisesta viihteestä), jo nyt olen vähentänyt osteluani. Aluksi odotetaan sen tuotteen saapuminen oikeaan myyntialueeseen (aluekoodit) kuukausia ja sitten tuote on vielä ylihinnoiteltu lisäkuukausia. Tuotteiden toimivuus voi olla todella huono tai maksetut tuotteen sisältävät ylimääräisiä kylkiäisiä (DRM ja mainokset), jotka ärsyttää ihan helvetisti.

PiiPaaP (vahvistamaton)9/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pakkorekisteroida:

Totuushan on se että elokuvateatterit ovat aikansa eläneitä. Huono kuva ja huono, rätisevä ja vaeltava ääni, oli sitten kuinka uusi teatteri tahansa. + ne muut munapäät sielä salissa.. .ugh

+ ne mainokset, joita joudut katsomaan vaikka olet maksanut nähdäksesi elokuvan.

wipe200010/12

Lainaus:

Mediayritysten pitäisi pohtia miten pitää ne MAKSAVAT asiakkaat tyytyväisinä. Eikä miten saada rikollisia maksamaan.


Aivan. Minua esim. ärsyttää osto-DVD:issä suunnattomasti se alun lakilöpinä ("vain yksityiskäyttöön pälä pälä"), jonka näyttöaika pitenee vuosi vuodelta ja jota ei monesti voi edes kelata yli. Rippaamalla leffat kovolle sen saisi tietysti helpohkosti pois, mutta sehän ei oikeastaan ole sallittua, joten tulee kyllä helposti mieleen, miksei jättäisikin leffat ostamatta ja ladata ne ilmaiseksi ja valmiiksi editoituna netistä, kun kuitenkin joutuu rikkomaan lakia? Eli taas kerran piratismi tarjoaa parempaa palvelua.

Lainaus:

+ ne mainokset, joita joudut katsomaan vaikka olet maksanut nähdäksesi elokuvan.


Lontoossa oli joskus teatterissa hieno idea: ilmoitettiin sekä salin aukeamisaika (mainokset) että varsinaisen leffan alkamisaika. Voi sitten itse valita odotteleeko salissa katsellen mainoksia vaiko jossain muualla. Voi tosin olla, että tuolla tavalla mainostulot vähenevät, kun mainosten katsojia on vähemmän. Lontoossa lähes kaikki katsojat kyllä näyttivät olevan ajoissa niitä mainoksia tuijottamassa.

Aerowix (vahvistamaton)11/12

Eteläisessä suomessa ainakin on laadukkaita elokuvateattereita. Vähänkin isompi kaupunki, niin teatterista pitäisi löytyä digitaaliset filmit ja jopa 3D lasit niihin harvoihin 3D elokuviin.

On pikemminkin päinvastoin laadun suhteen. En huolisi mitään kameralla kuvattuja tekeleitä. Tuntuu kuin kiikarilla katsoisi lintuja, on tärisevää, epätarkkaa ja hiljaista kuin kellarissa.

ande_saa12/12

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nRT:

Piratismia vastaan taisteleminen hyvällä palvelulla vaatii kuitenkin alussa suuret rahalliset panostukset

Paljonhan ei ole rahaa palanut 25 vuodessa taistelussa tuulimyllyä vastaan ja TO-Lakien lobbaamiseen....

Ehkä jossain vaiheessa olisi pitänyt tajuta muuttaa toimintatapojaan.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT