WSJ: Yliaktiivinen Youtube-tähti tienaa videoillaan miljoonia

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 3.2.2012 16:12 Kommentteja (4)

WSJ: Yliaktiivinen Youtube-tähti tienaa videoillaan miljoonia Hyperaktiivisesta esiintymisestään tunnettu Youtube-tähti Ray William Johnson tienaa videoillaan yli miljoona dollaria vuodessa, kertoo DailyMail Wall Street Journalin arviosta. Yhteensä yli 1,5 miljardilla katselukerralla Johnson on Youtuben suosituin esiintyjä.
Johnsonin kaksi kertaa viikossa esitettävää ohjelmaa seuraa vakituisesti keskimäärin viisi miljoonaa katsojaa. Vaikka Google sekä eniten seuratut Youtube-tähdet eivät yleensä juuri kommentoi yhteistyösopimusten hintoja, Wall Street Journalin sisäpiirilähteiden mukaan Google maksaa julkaisijoille 3000 - 9000 dollaria per kaksi miljoonaa katselukertaa.

Tähti itse kuitenkin kiistää Wall Street Journalin arvion. "Jos teen töitä tarpeeksi kovasti, viihde voi muodostua minulle oikeaksi uraksi, mutta tällä hetkellä videoiden tekeminen ja niiden julkaisu Internetissä on minulle vain harrastus.", Johnson vakuuttaa ja kertoo kaikkien tulojensa kuluvan pienen taustatiimin palkkoihin, tuotantoon ja animaatioiden tekemiseen.

Maailmanlaajuisen mediatoimiston Universal McCannin Wall Street Journalille puhunut edustaja pitää RayWJ:nä tunnettua koomikkoa hyvänä esimerkkinä nykyisestä median murroksesta. "Mediassa ollaan siirtymässä nykyisestä suuren mittakaavan massamediasta hyper-paikalliseen niche-mediaan".

Youtuben potentiaalinen yleisö ylittää kevyesti jo monet pienet ja keskikokoiset kaapeli-tv-yhtiöt, sillä arvioiden mukaan Youtubea katselee kuukausittain noin 780 miljoonaa käyttäjää.

Lisää uutisotsikoita

Edellinen Seuraava

Muita aiheeseen liittyviä uutisia

Kirjoita kommentti

4 kommenttia

13.2.2012 17:47

Hnnnnnngggh... Olen sanaton.


amd phenom I x0.5 455 / asus ld 2850 1kt / msi am1 amd870 ddr1 / samsung f3 3GB / sony opti 12x dvdrw dl black sata / geil value+ 1gb 160Ghz / CM centurion 1 I / corsair 0.3W / Windows 98 8-bit

23.2.2012 18:18

Hieno mainos, Hermanni!

34.2.2012 11:44

Eihän tässä mitään uutta juuri ole, samahan oli jo tiedossa Fredin aikana.

430.4.2012 18:31

Oho! Tiesin että tienaa, mutta että noin Paljon!!
Hyvä tyyppi kannattaa katsoa

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 30.4.2012 @ 18:32

Kommentoi uutista

Jos sinulla ei vielä ole AfterDawn.com-käyttäjätunnusta, voit syöttää alle uuden käyttäjänimen ja sähköpostiosoitteesi. Osoitteeseesi lähetetään erikseen aktivointilinkki.

Mikäli sinulla on jo käyttäjätunnus AfterDawn.com-sivustoille, kirjaudu sisään viereiseltä välilehdeltä.

Kirjaudu sisään käyttämällä AfterDawn.com-käyttäjätunnusta tai sähköpostiosoitettasi.

Lihavointi Kursiivi Punainen väri Lainaus Koodi Lisää kuva Lisää linkki




Hintavertailun suosituimmat

Tuoreimmat uutiset

WSJ: uuden iPhonen ruutu vähintään neljä tuumaa WSJ: uuden iPhonen ruutu "vähintään neljä tuumaa" (16.5.2012 20:26)
Applen seuraavassa iPhone-mallissa tulee olemaan aiempaa isompi näyttö, kertoo Wall Street Journal perustuen omiin lähteisiinsä. WSJ:n lähteiden mukaan Apple on tilannut näyttöpaneeleita aasialaisilta ....
2 kommenttia
Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla Nvidia GeForce Grid: pelipilvi Kepler-näytönohjaimilla (16.5.2012 17:33)
Nvidia julkisti eilen pidetyssä Nvidia GPU Technology Conference (GTC) -tapahtumassa GeForce Grid -pilvipelialustan. Alustan tarkoituksena on streamata AAA-pelejä laitteille ilman nykyisiä ratkaisuja ....
HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli HTC:lta vuotanut One S -mallin pikkuveli (16.5.2012 14:54)
Eilen HTC julkisti edullisen Desire C -älypuhelimen, jonka Portugalin Vodafone oli ennenaikojaan lipsauttanut kevätkatalogiinsa. Heti seuraavana päivänä tarjolla on uutta vuotoa. Tällä kertaa ....
2 kommenttia
Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna Kaleva: Oulun kaupunki pitää karttadatan suljettuna (16.5.2012 13:16)
Keskustelu julkisen datan, kuten esimerkiksi verovaroin kustannettujen kartastojen, avaamisesta kansalaisten ja yrityisten avoimeen ja vapaaseen käyttöön on keskusteltu aktiivisesti. Edelläkävijänä ....
9 kommenttia
WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita WSJ: Android 5.0 Jelly Bean tuo mukanaan useita Nexus-laitteita (16.5.2012 10:49)
Lehden lähteiden mukaan uudella strategialla pyritään yhtenäistämään Android-tarjontaa, vähentämään Androidin paljon parjattua sirpaloitumista ja vähentämään erityisesti amerikkalaista mobiilioperaattoreiden sananvaltaa käyttöjärjestelmäkehityksessä.
9 kommenttia

Uutisarkisto

Tilaa AfterDawnin viikoittainen uutiskirje.