Yhdysvalloissa lainsäätäjien harkintaan on edennyt kaksi lakialoitetta, jotka mahdollistavat tuomiovallan voimakkaamman käytön verkkopiratismiin liittyvissä rikoksissa. SOPA- ja PIPA-nimillä tunnetut hankkeet ovat kuumentaneet verta ympäri maailmaa. Esimerkiksi Google, Wikipedia, Facebook ja Twitter ovat ilmaisseet julkisesti vastustavansa lakeja.
Edellä mainitut Internet-jätit antavat tukensa lakien päämäärälle, mutta ne eivät pidä tavoista joilla siihen pyritään. Lakien mukaan kuka tahansa joka suoratoistaa luvatta tekijänoikeudenalaista materiaalia kymmenen kertaa puolen vuoden sisällä, voi saada viiden vuoden vankeustuomion.
Maan hallitus ja tekijänoikeudenhaltijat voivat pyytää oikeudelta päätöstä sulkea verkkosivut, jotka edistävät omalla toiminnallaan piratismia. Edistämiseksi voidaan katsoa jo yhden piraattisivustolle johtavan linkin löytyminen.
Operaattoreita kannustetaan estämään liikenne tiedostonjakosivustoille. Niitä kannustetaan aktiivisuuteen erillisellä "turvasatamalla", jonka ansiosta ne eivät joudu vastuuseen vaikka ne sensuroisivat täysin laillisia palveluita. Hakukoneidenkin on lakien mukaan sensuroitava piraattisivut pois hakutuloksista.
Internet-yritykset eivät myöskään saa harjoittaa normaalia liiketoimintaa sellaisten tahojen kanssa, joiden katsotaan syyllistyneen piratismiin. Kohta koskee esimerkiksi mainostajia sekä Paypalin kaltaista maksuvälittäjää.









