AfterDawn logo

Google aikoo julkaista oman televisiomallin?

Manu Pitkänen Manu Pitkänen

Tuoreimman huhun mukaan Google olisi neuvottelemassa LG:n kanssa kumppanuussopimusta, jonka myötä hakukonejätti toisi markkinoille nykyisten Nexus-puhelinten rinnalle oman televisiomallin.

Television valmistaa LG ja sen huhutaan saapuvan tämän vuoden lopulla, jolloin esitellään myös uusi Google TV -älytelevisioalusta. Kumppanuuden kerrotaan toimivan saman mallin mukaan kuin mitä Google on harrastanut Samsungin ja HTC:n kanssa Nexus-puhelinten kanssa.

LG kertoi aiemmin CES-messuilla ottavansa käyttöön Google TV -alustan. Markkinoilla on huhuttu myös Applen televisiosta, jonka julkaisua odotetaan täksi tai ensi vuodeksi.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT