AfterDawn logo

TTVK vainoaa jo yhden albumin jakajia

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
41 kommenttia

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskuksen (TTVK) mukaan se järjesti viime vuoden lokakuussa ison iskun piraatteja vastaan, minkä tähtäimessä oli vain ja ainoastaan suomalaisen Chisun uusimman levyn jakajat.

Ratsian kohteeksi joutuivat Chisun lokakuun alussa julkaistun Kun valaistun -albumia jakaneet henkilöt. TTVK onnistui käräyttämään 67 henkilöä, joista 28 käytti Elisan laajakaistayhteyttä. Kyse on ensimmäisestä näin laajasta ja tarkasti rajatusta iskusta verkkopiraatteja vastaan Suomessa.

Helsingin käräjäoikeus myönsi viime viikolla luvan selvittää liittymien haltijoiden henkilöllisyys. Elisa esti eilen kaikkien asiakkaiden pääsyn The Pirate Bay -palveluun käräjäoikeuden päätöksen mukaisesti.

Aiemmin viime vuonna TTVK suoritti vastaavanlaisen yhteen äänitteeseen kohdistuvan ratsian, mutta tuolloin kyse oli vain yhdestä piraatista. Tekijänoikeusjärjestön tavoitteena on todennäköisesti pelotella suomalaisia tiedostonjakajia osoittamalla, että jo yhdenkin albumin jakamisesta aiotaan rangaista.

41 KOMMENTTIA

Ibanez901/41

Hyvä että jakajia otetaan kiinni eikä lataajia kuten joskus. Jos edes yrittävät saada piratismia vähentymään niin pitää iskeä juuri noihin jakajiin. Vaikka ulkomailtahan lähes kaikki tulee jakoon eikä suomesta.

Lumikki2/41

No jaa, vaikka sanoisin samaa että jakaminen se tässä huolestuttaa, niin en ole välttämättä samaa mieltä että se on hyvä asia että tavallisia kansalaisia ahdistellaan. Nuo järjestöt kun voi aiheutaa kohtuuttomia seurauksia ihmisten elämään.

Tarkoitukseni on sanoa, kohtuu kaikessa. Ikävä vain että näin ei ole asiat todellisuudessa.

Zeitsei3/41

TTVK:lle tulisi teettää lisää hommia nimeämällä laillisia äänitteitä tai pakattuja valokuvia suomalaisten artistien albumien nimellä. Saisi nauraa makeasti, kun lopulta paljastuu, että ovat turhaa työtä tehneet ja mitään laitonta ei olekaan ollut jaossa.

LigHtX4/41

Tai sitten he itse laittavat näitä levyjä jakoon torrentilla ja nappaavat siitä jakajien IP:t =)

coocie985/41

Nyt haluaisi vain nähdä käräjäoikeuden paperit, miten tämän kyseisen levyn edelleenjakaminen katsottiin niin törkeäksi, että tietojen luovutus hyväksyttiin. Vastaavissa caseissa näin ei ole aina ollut. Todennäköisesti vakavuutta on haettu levyn uutuudella.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Ibanez90:

Hyvä että jakajia otetaan kiinni eikä lataajia kuten joskus.

En muista yhtään tapausta, joissa lataajia oltaisiin metsästetty. Emme muutenkaan tiedä tästä tapauksesta paljoa, mutta TTVK saattaa käyttää torrenttien oletusjakoja eräänlaisena lautana nimenomaan lataajien kiusaamiseksi. Tämän uutisen perusteella en kuitenkaan suoraan kehtaa väittää näin.

oxygenol6/41

Siinähän tarkkailevat, samalla syyllistyvät itse rikokseen.

coocie987/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:

Siinähän tarkkailevat, samalla syyllistyvät itse rikokseen.

Ai, haastavat itsensä oikeuteen jaettuaan luvalla omien asiakkaittensa tiedostoa? Ok, tuossa voi olla yksityisyys- ja ansoitus juttuja, mutta yleisesti tuo katsotaan lailliseksi tällä hetkellä. Se on sitten toinen asia, että onko IP yksityistä tietoa, onko TTVK:lla IP-lista ja onko tämä lista laillinen.

xxwavx1128/41

Täh? Luulin että minulla on lupa warettaa suomalaista musiikkia kun olen maksanut niin paljon perusteettomia "hyvitys"-maksuja.
Btw millonkahan hyöjätään Youtube postaajien kimppuun?

teppoI9/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

En muista yhtään tapausta, joissa lataajia oltaisiin metsästetty. Emme muutenkaan tiedä tästä tapauksesta paljoa, mutta TTVK saattaa käyttää torrenttien oletusjakoja eräänlaisena lautana nimenomaan lataajien kiusaamiseksi. Tämän uutisen perusteella en kuitenkaan suoraan kehtaa väittää näin.

Käsittääkseni TTVK on käyttänyt juuri tätä ominaisuutta hyväkseen etsiessään jakajia. Pulju on aiemmin kommunikoinut julkisuuteen selvästi, että myös torrenttien latauksen aikainen jako tulkitaan rikolliseksi.

e. Ja lataaminenhan ei ole Suomessa rangaistavaa, joskin paheksuttavaa.

coocie9810/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI:

Käsittääkseni TTVK on käyttänyt juuri tätä ominaisuutta hyväkseen etsiessään jakajia. Pulju on aiemmin kommunikoinut julkisuuteen selvästi, että myös torrenttien latauksen aikainen jako tulkitaan rikolliseksi ainakin edellisen ratsiauutisen perusteell.a

e. Ja lataaminenhan ei ole Suomessa rangaistavaa, joskin paheksuttavaa.

Tämä tekeekin aiheesta entistä kiinnostavamman. Kuinka paljon, kuinka aikaisin ja kuinka suositun artistin tuotoksia täytyy jakaa, että oikeus katsoo haitan merkittäväksi. Arpapeliltä tuntuu.

teppoI11/41

Lainaus:

Tämä tekeekin aiheesta entistä kiinnostavamman. Kuinka paljon, kuinka aikaisin ja kuinka suositun artistin tuotoksia täytyy jakaa, että oikeus katsoo haitan merkittäväksi. Arpapeliltä tuntuu.

Totta. Jos muistan/tiedän oikein, niin musiikkikappaleista on luvallista esittää ilman eri korvausta lyhyitä näytteitä (korkeintaan joku 10-20 sekuntia).

Mikäli latauksen aikana jakaa jokaisesta kappaleesta sen verran dataa, joka vastaa tuota muutamaa sekuntia, niin onko siinäkin tapauksessa syyllistynyt rikokseen. Kappaleen osien jakaminen on mielestäni ihan mielenkiintoinen kysymys, sillä se minun oikeustajun mukaan aiheuta menetyksiä artistille.

MrManic12/41

Koskahan Megaupload-lataukset otetaan syyniin?

mjk13/41

Lähetin tässä muutamia vuosia sitten teostolle kirjeen jossa sanoin että en maksa maksuja kun materiaali on minun (autonäyttelyn kuvaaminen) ja yrittivät että olisin maksanut rojalteja heille..sanoin että kiss my ass... koska kamera oli minun, kasetti minun (josta "kasettimaksu suoritettu") ja kuvaaja olin minä ja lupa saatu näytteille asettajilta että järjestäjiltä, ihmettelin miten tulisi menetellä ja naapuri kun on yrityslakimies niin hän laittoi kyselyn perään ja kas pahoittelivat tilannetta että sillai. (tänäpäivänäkään en tiedä mistä asian tiesivät).

Jotenkin tuntuu erikoiselta se että ip:tä saa urkkia ilman lupaa (oikeuden lupa) luvanhan saa vain jos kyseeseen tulee rikos ja lataaminen ei ole...

Näin ajatellen voisi vetaäistä ttvk:n oikeuteen laittomasta toiminnasta ja häirinnästä.

teppoI14/41

Lainaus:

Jotenkin tuntuu erikoiselta se että ip:tä saa urkkia ilman lupaa (oikeuden lupa) luvanhan saa vain jos kyseeseen tulee rikos ja lataaminen ei ole...

IP-osoite ei ole varsinaisesti mitenkään salainen asia, joten sen "urkkiminen" ei ole mitenkään moitittavaa. IP-osoitteen omistajan selvittäminen puolestaan vaatii jo epäilyä rikoksesta.

TTVK on todennäköisesti napsinut ruutukaappauksia jakajien IP-osoitteista, mikä riittää todisteeksi tehdystä rikoksesta. Ongelma lainsäädännössä/sen tulkinnassa vain on, että IP-osoitteen (eli nettiliittymän) omistaja tulkitaan teon tekijäksi.

Jos taloudessa asuu useampi henkilö, jotka käyttävät samaa nettiä, niin tällöin syyte menee automaattisesti sille, joka liittymän omistaa (vaikka rikoksen olisi tehnyt joku muu taloudessa asuva). Todistustaakka valahtaa liittymän omistajalle, jos hän ei ole tehnyt rikosta vaan joku muu liittymän käyttäjä (yleensä Suomessa noudatetaan ajatusta "syytön kunnes toisin todistetaan").

yourJoost15/41

Ei kait kukaan ny nii hölmö ole, notta tollasen kolmannen luokan artistin tekeleitä kehtaa jaella? Sietääkin jäädä kiinni. Maailmassa on sentään MUSIIKKIAkin.

trooper7816/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:

Siinähän tarkkailevat, samalla syyllistyvät itse rikokseen.

Ai, haastavat itsensä oikeuteen jaettuaan luvalla omien asiakkaittensa tiedostoa?

Jos on lupa annettu materiaalin jakamiseen niin eikös se tarkoita myös että sitä on myös lupa ladata?? Siis, lähdehän on laillinen, eikös =/

oxygenol17/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti coocie98:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti oxygenol:

Siinähän tarkkailevat, samalla syyllistyvät itse rikokseen.

Ai, haastavat itsensä oikeuteen jaettuaan luvalla omien asiakkaittensa tiedostoa? Ok, tuossa voi olla yksityisyys- ja ansoitus juttuja, mutta yleisesti tuo katsotaan lailliseksi tällä hetkellä. Se on sitten toinen asia, että onko IP yksityistä tietoa, onko TTVK:lla IP-lista ja onko tämä lista laillinen.

Lista varmastikkin on laillinen jos on julkinen ip-osoite.. Mitenkäs sitten kun käytellään vpn/privaatti ip osoitteita (vaatii selvittämistä joka vaatii jo rikoksesta epäilyä)?
Jos omistat TO:t ja jaat tavaraa niin silloinhan ei pitäisi olla mitään ongelmaa lain kanssa (kuten asian ilmoitit). Mitäs meinasit korvauksien olevan yhden levyn lataamisesta? Kannattaa tuon takia edes haastaa oikeuteen, että saa sen muutaman kymmenen euron? Aivan sama kuin varastaisit levyn kaupasta niin eihän siitä tule kuin huomautus/rikesakko tai jos sopuun pääset kauppiaan kanssa niin lämmintä kättä ja hyvä mieli molemmille. Miksi netissä on sitten erilailla?

Sove9218/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI:

Käsittääkseni TTVK on käyttänyt juuri tätä ominaisuutta hyväkseen etsiessään jakajia. Pulju on aiemmin kommunikoinut julkisuuteen selvästi, että myös torrenttien latauksen aikainen jako tulkitaan rikolliseksi.

e. Ja lataaminenhan ei ole Suomessa rangaistavaa, joskin paheksuttavaa.

Jakonopeus torreissa nollaan, niin pitäisi selvitä ongelmitta. Jos tulee uhkauskirje, niin he voivat kyllä kuvakaappauksestaan tarkistaa paljonko olet jakanut, jos siinä on 0 tai aivan naurettavan pieni luku, on korvauksien hakeminen oikeudesta jokseenkin tyhmää (nollalla eivät saa mitään ja pienellä luvulla aivan onnettomat korvaukset). Mikäli heillä ei ole näitä lukuja lainkaan, heiltä puuttuu todisteet jakamisesta.

Kuvakaappauksen ei pitäisi muuten kelvata missään oikeudessa todisteena, se on liian helposti väärennettävissä. Voiko TTVK:oon luottaa sen verran, että he eivät väärentäisi niitä? Ei voi.

Make_7219/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI :

(yleensä Suomessa noudatetaan ajatusta "syytön kunnes toisin todistetaan")

Onneksi Suomessa on kuitenkin niin että sua vastaan pitää olla näyttöä,eikä niin kuin eräissä maissa että sun pitää itse todistaa syyttömyytesi.eli periaatteessa pelkkä kuvankaappaus ei pitäisi riittää,mutta jos koneeltasi löytyy kyseinen tiedosto niin se varmaankin sit yhdessä riittää todistamaan sut syylliseksi eli ei muuta kuin kryptaamaan kovot :)

ja toi jako nopeus nollaan ei toimi,kun se nolla on rajaton eli silloin jaat täydellä kaistalla.muuutenkaan toi jaon rajoittaminen ei oikeen sovi asiaan,silloin on kyllä paras olla lataamatta yhtään mitään,kun eiköhän idea ole se et kun ladataan niin myös jaetaan,jos kaikki olisivat vaan minä,minä,minä niin kukaan ei saisi yhtään mitään ladattua tai hyvin hitaasti.

kröhöm..ja luonnollisestihan itse en jaa enkä lataa yhtään mitään :)

nuppi20/41

Uutinen on ehkä hieman väärä, koska suurin osa noista 67 henkilöstä oli lataamassa tiedostoa ja pieni osa jakoi 100% eteenpäin. Kaikki lataajat kuitenkin katsotaan myös automaattisesti jakajiksi vaikka olisi vain 0.1% ladannut. BitTorrent kuitenkin toimii siten, että lataajat ovat automaattisesti jakajia. Oikeus on myös vahvistanut tämän eli lataajat katsotaan jakajiksi automaattisesti ja tuomio tulee oikeudessa riippumatta siitä onko ladannut 0.1% vai 100%. Esimerkkinä alla oleva tapaus.

Lainaus:

Aiemmin viime vuonna TTVK suoritti vastaavanlaisen yhteen äänitteeseen kohdistuvan ratsian, mutta tuolloin kyse oli vain yhdestä piraatista.

Kaikkia torrent lataajia jahdataan myös eikä kukaan nettipiraatti ole turvassa.

cpenter8321/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Kaikkia torrent lataajia jahdataan myös eikä kukaan nettipiraatti ole turvassa.

https://www.torproject.org/

Sove9222/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Make_72:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti teppoI :

(yleensä Suomessa noudatetaan ajatusta "syytön kunnes toisin todistetaan")

Onneksi Suomessa on kuitenkin niin että sua vastaan pitää olla näyttöä,eikä niin kuin eräissä maissa että sun pitää itse todistaa syyttömyytesi.eli periaatteessa pelkkä kuvankaappaus ei pitäisi riittää,mutta jos koneeltasi löytyy kyseinen tiedosto niin se varmaankin sit yhdessä riittää todistamaan sut syylliseksi eli ei muuta kuin kryptaamaan kovot :)

Eihän se yksin riitäkään, vaan poliisi suorittaa kotietsinnän, jos kiistät. Jos warea löytyy niin oikeus ja kohtuuttomat korvaukset seuraa.

Kryptaamalla menettää koneensa maksimissaan 4kk ajaksi, tuomioistuin tuskin myöntää lisäaikaa näissä tapauksissa ja vaikka menettäisitkin pysyvästi takavarikkoon, on sekin parempi kuin 500 000+ euron korvaukset. Voit myös käyttää truecryptin plausible deniability-konstia, jolloin voit vapaasti antaa sen "väärät" tiedostot avaavan salausavaimen poliisille, tällöin he eivät voi todistaa salauksen olemassaoloa, jolloin takavarikko ei voi jatkua loputtomiin.

Paras keino on tietenkin toimia anonyymisti, jolloin uhkauskirjeitä ei tule. Tai sitten et lataa mitään suomalaista, TTVK ei jahtaa kuin suomalaisen musiikin jakajia, ulkomaalaisilla vainoajilla ei ole toimivaltuuksia kotimaansa ulkoupuolella.

Chisu muuten sen verran surkea artisti, että ei ole edes warehyllyjen väärti.

trooper7823/41

Hassua, että kotietsintään riittää epäilys yhden .rar tiedoston lataamisesta =/

Make_7224/41

näinhän se varmaan menee,tuolla kuvankaappauksella/ip:llä saadaan kotietsintä luvat ja jos jotain löytyy koneelta ym. niin näyttö on valmis.

himpo25/41

Kuuntelin spotifyssa ja päätin olla warastamatta, kannattiko?

Joku kiltti voisi mielestäni tehdä suloisen sabotaasin TTVK:n suuntaan tämän johdosta! ;)

Make_7226/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Kuuntelin spotifyssa ja päätin olla warastamatta, kannattiko?

Joku kiltti voisi mielestäni tehdä suloisen sabotaasin TTVK:n suuntaan tämän johdosta! ;)

Et ole tainnut uutisia lukea :)
KEEPIN' FIRIN'! WAAA TATATATATATA!
ja mikä toi uusin oli-> klik

trooper7827/41

^

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti "iltalehti":

Hakkeriryhmä uhkaa pommi-iskulla Helsingissä

Tuon nyt on voinut lähettää TTVK vaikka itse... antipiraatit nyt ei tunnetusti kaihda keinoja saavuttaakseen tavoitteensa.

Kevyt12328/41

Lataaminen jarkuu TTVK:n uhkailusta huolimatta. :)

Sitä paitsi ei ketään voi tuomita pelkän ip-osoiteen perusteella pitäähän näyttöäkin olla siitä että on ladannut laitonta materiaalia. :)

Kiedis29/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Make_72:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti himpo:

Kuuntelin spotifyssa ja päätin olla warastamatta, kannattiko?

Joku kiltti voisi mielestäni tehdä suloisen sabotaasin TTVK:n suuntaan tämän johdosta! ;)

Et ole tainnut uutisia lukea :)
KEEPIN' FIRIN'! WAAA TATATATATATA!
ja mikä toi uusin oli-> klik

"Klikin" sisältö ei varmasti ole a:n tempaus, vaan jonkin yksittäisen onnettoman tahon päähänpisto.

Sove9230/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kevyt123:

Lataaminen jarkuu TTVK:n uhkailusta huolimatta. :)

Sitä paitsi ei ketään voi tuomita pelkän ip-osoiteen perusteella pitäähän näyttöäkin olla siitä että on ladannut laitonta materiaalia. :)

IP:llä saa tiedonsaantipyynnön (vai mikä se oikea lainopillinen termi nyt onkaan) läpi ja tarvittaessa myös perusteet kotietsintään. Kotietsinnästä saadulla näytöllä taas saadaan oikeusjuttu pystyyn.

Kryptauksella selviää korvauksilta. Kone menee kyllä takavarikkoon, mutta se on parempi vaihtoehto, kun noilla korvauksilla kuitenkin saisi sen 500 konetta. Kannattaa myös ottaa viimeisimmät tiedostot jne. pois käytöstä niin ei ole noitakaan tietoja saatavilla.

Btw, kaunkohan luulette vielä kestävän, että TO-mafia lobbaa läpi kaikki tällaiset ohjeet kieltävän lain? Sitten onkin sananvapautta rajoitettu jo siinä määrin, että onkin maastamuuton aika (toki sekin pitää vielä kieltää, että lakia ei voida kiertää).

coocie9831/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Kevyt123:

Lataaminen jarkuu TTVK:n uhkailusta huolimatta. :)

Sitä paitsi ei ketään voi tuomita pelkän ip-osoiteen perusteella pitäähän näyttöäkin olla siitä että on ladannut laitonta materiaalia. :)

Tuota, kun tekijänoikeuslakimuutosta ajettiin läpi, niin lain ei nimenomaan pitänyt mahdollistaa lataajien kiusaamista. Nyt TTVK on saanut tämänkin reiän kierrettyä ja revittyä yhdestä levystä "merkittävän haitan", jolloin oikeus on antanut luvan käyttäjätietojen luovuttamiseen. Julkaisijan kohdalla haitta on katsottu aina merkittäväsi, mutta nyt kiusataan edelleenjakajiakin.

Tämä on nähtävästi Lex Karpelan likapyykkiä. Se aina mahdollistanut sensuurin ja käyttäjien jahtaamisen - meitä vain sumutettiin - taas. Pitää yrittää kerätä lisätietoa tästä uudesta suunnasta ja oikeuden tulkinnoista. Paniikkia en tästä repisi, mutta kuumottelijat voivat muuttaa privoihin, suojata yhteyden tai vaihtaa filehosteihin.

PS: Nyt se iso huomio! TTVK tulee tekemään tutkimuksen sensuurin ja haasteen hyödyistä, ja se tulee tarjoamaan niitä pitkäaikaisena ratkaisuina päättäjille. Kenenkään, toistan, kenenkään ei pidä nyt vähentää waretusta ja lisätä ostamista. Sensuuria ja oikeusturvaa ajatellen kannattaa toimia juuri toistepäin. VPN on hyvä ratkaisu, jos puntti tutisee pienistä haasteista.

Velele32/41

Parempi ja uskottavempi tapa olis lopettaa warettaminen ja samalla lopettaa ostaminen.

mjk33/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Velele:

Parempi ja uskottavempi tapa olis lopettaa warettaminen ja samalla lopettaa ostaminen.

Samaa minäkin ajattelin...tapa toimisi, tosin en ole ostanut 15-vuoteen suomalaista pas*** joten kohdallani tuo toimii hyvin, edellyttäen että puhe on vain suomalaisesta musiikista elokuvista.

coocie9834/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Velele:

Parempi ja uskottavempi tapa olis lopettaa warettaminen ja samalla lopettaa ostaminen.

Ymmärrän kyllä mitä haet, mutta jos waretusluvut laskevat, niin sensuuri ja uhkailu toimivat todistetusti. Tämän jälkeen niiden käyttöä ei emmitä.

cpenter8335/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti mjk:

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Velele:

Parempi ja uskottavempi tapa olis lopettaa warettaminen ja samalla lopettaa ostaminen.

Samaa minäkin ajattelin...tapa toimisi, tosin en ole ostanut 15-vuoteen suomalaista pas*** joten kohdallani tuo toimii hyvin, edellyttäen että puhe on vain suomalaisesta musiikista elokuvista.

Ethän vain osta niitä ulkomaisia tuotteita Suomesta? Tästähän nuo järjestöt hyötyvät vielä enemmän koska keräävät samat korvaukset mutta eivät tilitä niitä eteenpäin vaan jättävät omaan käyttöönsä. Tästä syystä mitään kultturituotteita ei kannata Suomesta ostaa.

edit: typo

mjk36/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti cpenter83:

En :p

anhonym (vahvistamaton)37/41

Ilmeisesti TTVK:n sisälläkin on alkanut jotain jo homma kyrsimään... http s:/ /chisump3fjkzh4xo.tor2web .org/

avthein38/41

Jos TTVK-natsismi jatkuu, niin varmasti tulee löytymään jaettuna KAIKKI tuore suomalainen(kin) musiikki ja elokuvat. Tosin TOR (torrenttien/materiaalin etsintä) ja I2P (jako/lataus) tapaisten verkkojen kautta.

Samallahan tulee promotoitua turvallisempaa (vertais)verkkokulttuuria...

pitokokka39/41

Jos käräjäoikeuden lupaa on haettu sillä, että albumi oli jaossa jo ennen virallista julkaisupäivää. Latasin albumin maanantaina ja kauppoihin ko. plätty taisi tulla torstaina. Tarkennetaan sen verran, että ostin albumin verkkokaupasta, mainostihan ko. artistin albumin tulemista verkkokauppoihin omissa blokeissaan.

Nykyiset musiikkien verkkokaupat ovat jo ok. Uudet albumit maksavat reilut 10 e ja näytteitä saa kuunnella ennen ostamista. BTW, minkäköhän mukaan vahingonkorvaukset määritetään, verkkokaupan hinnoilla n. 10 e vai hyllyhinnoilla n. 20 e.

Sove9240/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti pitokokka:

BTW, minkäköhän mukaan vahingonkorvaukset määritetään, verkkokaupan hinnoilla n. 10 e vai hyllyhinnoilla n. 20 e.

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti nuppi:

Oikeus on myös vahvistanut tämän eli lataajat katsotaan jakajiksi automaattisesti ja tuomio tulee oikeudessa riippumatta siitä onko ladannut 0.1% vai 100%.

Tuulesta ne korvaukset temmataan, 0.1% ladannut tuskin on kovinkaan paljoa saanut jaettua.

coocie9841/41

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti anhonym:

Ilmeisesti TTVK:n sisälläkin on alkanut jotain jo homma kyrsimään... http s:/ /chisump3fjkzh4xo.tor2web .org/

Kivaa luettavaa vaikka tuskin totta.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT