AfterDawn logo

Google laittoi oman selaimensa jäähylle

Teemu Laitila Teemu Laitila
3 kommenttia

Google on kertonut laittavansa oman Chrome-selaimensa 60 päivän mittaiselle hakujäähylle. Jäähyn aikana yhtiö alentaa manuaalisesti Chromen lataussivun sijoittumista omissa hakutuloksissaan.

Syynä rangaistukselle on Googlen palkkaaman mainostoimiston kampanja, joka rikkoi Googlen omia ohjeita maksetuista sivulinkeistä. Mainoskampanjan puitteissa nettiin ilmestyi useita sivustoja, joilla bloggaajat levittivät Chromen mainosvideota ja linkkiä Chromen lataussivulle maksua vastaan. Tapauksesta alun perin uutisoinut Search Engine Land kuvaili maksettuja "aitoja käyttökokemuksia" tökeröiksi ja tekstejä usein lähes täysin käsittämättömiksi.

Vaikka Google kieltää olleensa tietoinen palkkaamansa mainostoimiston aloittamasta kampanjasta, yhtiö haluaa omien sanojensa mukaan silti toimia esimerkkinä muille ja langettaa itselleen vielä normaaliakin ankaramman rangaistuksen sääntörikkomuksesta.


Myös kampanjan takana ollut mainostoimisto on vapauttanut Googlen vastuusta ja myöntänyt, että Google ei ollut tietoinen hakutulosten keinotekoisesta manipuloinnista, vaan alkuperäinen sopimus koski pelkästään mainosvideon tuottamista.

Silti Googlen itselleen julkisesti langettama rangaistus on omiaan toimimaan jo itsessään mainoskikkana, joka kerää enemmän huomiota kuin maksettu mainoskampanja konsanaan.

3 KOMMENTTIA

ep_1/3

Jep. Kyllä tuo lisäää Chromen näkyvyyttä, mutta kaikki näkyvyys ei kuitenkaan ei ole positiivisessa valossa. Mutta Google kuitenkin toimii hienosti, ettei jousta omista säännöistään ja tekee niin kuin on luvannut. Empä voisi kovin monen firman kuvitella tätä tekevän.

mRkukov2/3

Lainaus:

yhtiö haluaa omien sanojensa mukaan silti toimia esimerkkinä muille ja langettaa itselleen vielä normaaliakin ankaramman rangaistuksen sääntörikkomuksesta.


Tällä periaatteella Googlen pitäisi antaa ikuista bänniä itselleen. Näin Google kohtelee muita.

Marsilvan3/3

Sopivasti juuri kun Google uudisti sopimuksensa Firefox:n etusivupaikasta ja käyrissä Chrome nousi kyseisen selaimen ohi...

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT