AfterDawn logo

Intelin langaton videonsiirto LG:n televisioihin

Teemu Laitila Teemu Laitila
1 kommentti

Intel ja LG ovat solmineet sopimuksen, jonka perusteella LG integroi tuleviin älytelevisioihinsa Intelin Wireless Display -tekniikkaa.

LG:n mukaan WiDi-vastaanotin tullaan integroimaan ensi vuoden mittaan yhtiön Cinema 3D Smart TV -sarjan laitteisiin.

WiDi on Intelin oma standardi, jonka avulla tietyistä Intelin piirisarjalla varustetuista kannettavista voidaan siirtää 1080p-tason videokuvaa langattomasti erilaisiin näyttölaitteisiin. WiDin ongelmana on pidetty tähän saakka sitä, että sen käyttö vaatii television päässä erillisen vastaanottimen.

Ensimmäiset WiDi-tekniikalla varustetut LG:n televisiot julkaistaan CES-messuilla tammikuun alussa. Tekniikka tuskin kuitenkaan jäänee LG:n yksinoikeudeksi, joten myös muiden valmistajien WiDi-televisioita saapunee markkinoille myöhemmin keväällä.

1 KOMMENTTI

Pihlis121/1

Tälläiset toteutukset toimivat ainoastaan silloin kun tarpeeksi moni valmistaja niitä käyttää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT