AfterDawn logo

HS: Hyvitysmaksun laajentaminen tietokoneisiin ei toteudu

Teemu Laitila Teemu Laitila
7 kommenttia

Helsingin Sanomat kertoo, että kulttuuri- ja urheiluministeri Paavo Arhinmäen ehdotus niin kutsutun kasettimaksun laajentamisesta esimerkiksi tietokoneisiin ja älypuhelimiin ei ole toteutumassa.

Arhinmäen ehdotus sai aikaan vastalauseiden myrskyn. Aiottua laajentamista kritisoivat voimakkaasti muun muassa sähköisen viestinnän vapauksia ajava Effi ja esimerkiksi teknologia-alan yrityksiä edustava etujärjestö Teknologiateollisuus ry. Lisäksi laajentamista ovat kritisoineet muut ministeriöt ja Kuluttajavirasto.

Maksun piiriin kuuluvan laitekannan laajentamisen sijaan hallitus aikoo Helsingin Sanomien mukaan korottaa maksua siten, että tuotto nousisi ensi vuoden aikana 7,9 miljoonaan euroon, mikä on vajaa 1,5 miljoonaa enemmän kuin viime vuonna.


Hallituksen tarkoituksena on myös selvittää, kuinka koko järjestelmä voitaisiin uusia.

7 KOMMENTTIA

LigHtX1/7

Ei ahneudella rajaa. Onhan se tietenkin ihan mukava rahastaa ihmisten lomakuvien tallennusvälineestä "pikkasen extraa".

chatboy2/7

Pieni erävoitto teostomafian "uhreille" mutta kuten oikeassa maailmassa niin rikkaat ahneet aina korjaavat voitonsa kotiin...

umrej3/7

Rikkaat rikastuu ja köyhät köyhtyy.. Niin se vaan menee

yourJoost4/7

Arhinmäen aatokset ovatten samaa luokkaa kuin Karpelan, Lindenin, Kiurun ..................
Paljollakos tua TO -mafia noita politiikkoja lahjoo?

coocie985/7

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti yourJoost:

Arhinmäen aatokset ovatten samaa luokkaa kuin Karpelan, Lindenin, Kiurun ..................
Paljollakos tua TO -mafia noita politiikkoja lahjoo?

Ei Arhimäestä nyt ihan Karpelaa saa vaikka turhia maksuja ajaakin. Paljon pahempaankin pystyisi mies. Muista toki kaverin sensuurin vastustus. Harvinaista herkkua keneltäkään poliitikolta. Yritän nyt muistella milloin Suomalaiset poliitikot ovat oikeasti puolustaneet sananvapautta muuta kuin sanallisesti...

yourJoost6/7

Arhinmäel ol tosa sensuurin vastustukses kyse vaan oman suosion ja äänestäjiensä kannatuksen lisääminen. Tuskin hän aidosti oli asiassa.

Tua onkin jo pohdinnan paikka eli milloinkas suomalainen politiikko on sananvapautta puolustanut?

Bluejack7/7

arhinmäki, hienoa että haet mainetta_ ex missinä sovit rooliin kun nyrkki pienemmän ihmisen silmään!

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT