AfterDawn logo

Tästä syystä Spotify ei koskaan menesty

Matti Robinson Matti Robinson
11 kommenttia

Musiikkibisneksessä pärjääminen on kovaa työtä, mutta aina sekään ei riitä. Digitaalisen musiikin jakelu on siirtynyt yhä enemmän Spotifyn kaltaisiin suoratoistopalveluihin, joiden bisnesmalli poikkeaa merkittävästi tavanomaisista toimijoista. Mikäli MP3.comin perustajaa ja entistä toimitusjohtajaa Michael Robertsonia on uskominen, eivät levy-yhtiöt anna uudenlaisille palveluille edes mahdollisuutta menestyä.

Nykyisin MP3tunesin palkkalistoilla olevan Robertsonin mukaan levy-yhtiöiden tekemät sopimukset ovat yksinkertaisesti niin kalliita palveluille, ettei voiton tekeminen ole mahdollista. Mikä tekee tilanteesta vielä pahemman, kaikki levy-yhtiöt vaativat diiliä, jolla saavat samat ehdot kuin parhaan diilin neuvotellut levy-yhtiö. Tämä tarkoittaa ettei räätälöityjä ja eri muotoisia sopimuksia voida tehdä.

Artikkelissa kerrotaan lisäksi muun muassa levy-yhtiöiden vaatimista kilpailijoiden myynti-/soittodatoista, suurista ennakkomaksuista, levy-yhtiöden surkeista dataformaateista ja ongelmista julkaisioiden kanssa. Suurimpana ongelmana Robertson ilmeisesti pitää kuitenkin sopimusten NDA-puolta. Digitaaliset musiikkipalvelut eivät voi kertoa mitään levy-yhtiöille maksetuista rahamääristä, levy-yhtiöt eivät puolestaan kerro paljonko maksavat näistä artisteilleen, joten kukaan ei oikeasti tiedä mikä määrä rahaa palveluilta siirtyy musiikintekijälle.


Toisin kuin valtaosassa muista aloista, musiikkipalvelulla ei ole mahdollista vaihtaa "tukkuria". Kaiken täytyy tulla suurilta levy-yhtiöiltä. Robertsonin artikkelin sanoma onkin selvä: Samalla kun musiikkipalvelut antavat hurjia määriä rahaa ja palvelun osakkeita levy-yhtiöille, saadaan palvelut näyttämään artisteja ryöstäviltä kansan silmien edessä.

11 KOMMENTTIA

repino1/11

Noin minäkin olen miettinyt, ja joku voisi kirjoittaa tohtorin väitöskirjan siitä.
Moraalisesti ansio kuuluu artistille, eikä millekkään isolle levy-yhtiölle.
Eli minkä verran artisti ansaitsee prosentuaalisesti tuottamastaan tuotteista.

AnonymousFinland (vahvistamaton)2/11

Levy-yhtiöitä hienompi bisnessmalli on vain teostolla. Yrityksellä joka ei tee mitään muuta kuin kerää rahaa muiden tuotoksista. Itse joudun maksamaan teostomaksua mm. levymaksun muodossa kaikesta itse tuottamastani ohjelmointikoodista.

mjk3/11

Ainoa laatuaan joka pärjää taitaapi olla itunes, apple kun on tehnyt pitkiä sopimuksia ja hinnoitellut ne suhtellisen hyvin, voittoa ei paljoa jää mutta sen verran että kannattaa. Tämähän oli aikanaan warnerille liikka kun itunes kukoisti ja koitti kepillä jäätä joskos saisi uuden sopparin (eli veti oikeuteen) mutta oikeus katsoi että sopimus jonka tekivät oli sitova ja kas kummaa warner hävivi ja sekös riamastutti sitten siihen että muut koitetaan saada nurin keinolla millä hyvänsä...

Lumikki4/11

Mafia kukoistaa koska kukaan ei valvo niiden toimintaa. Eli varastetaan artisteille kuuluvia rahoja. Kohtuuttomia sopimusia ja käytetään valta-asemaa väärin.

wipe20005/11

Uutinen on täyttä asiaa. Jonkinlaisella lainsäädännöllä levy-yhtiöiden monopoli kappaleisiin pitäisi pakottaa murtumaan.

> Levy-yhtiöitä hienompi bisnessmalli on vain teostolla.
> Yrityksellä joka ei tee mitään muuta kuin kerää rahaa muiden
> tuotoksista.

Ehkä tarkoitit yritystä laajemmassa mielessä, mutta Teostohan on siis rekisteröity yhdistys, johon musiikkialan ihmiset voivat liittyä tai olla liittymättä, ja jonka tarkoitus on (tai ainakin pitäisi olla) edesauttaa jäsentensä oikeuksien valvontaa.

xsml (vahvistamaton)6/11

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti wipe2000:


Ehkä tarkoitit yritystä laajemmassa mielessä, mutta Teostohan on siis rekisteröity yhdistys, johon musiikkialan ihmiset voivat liittyä tai olla liittymättä, ja jonka tarkoitus on (tai ainakin pitäisi olla) edesauttaa jäsentensä oikeuksien valvontaa.

Tuollaiset yhdistykset saattavat kuitenkin vahvasti painostaa liittymään jäseneksi erinäisin keinoin.
Esimerkiksi CD levyjen painatus ei suomessa onnistu ilman lupaa ko. yhdistykseltä.

0tto7/11

Älkää nyt afterdawn menkö tuohon iltapäivälehtien otsikointinormeihin mukaan. Rasittavaa huomata otsikko joka on muotoiltu ajatellen vain mainostuloja käyttäjäkokemuksen kustannuksella, jooko? Ei se niin paljoa klikkauksia tuo lisää artikkelille kunhan laatu on sitä hyvää afterdawnin laatua.

cpenter838/11

Kyllähän tuo ihan hyvä otsikko on vai miten Otto olisi asian saanut paremmin tiivistettyä? "Spotify ei koskaan menesty koska levy-yhtiöt tekevät sopimuksia joista pitää maksaa kohtuuttoman suuria korvauksia ja loppupeleissä itse tekijöille näistä rahoista päätyy vain murto-osa jolloin kyseiset tekijät syyttävät Spotifytä ahneudesta vaikka oikea osoite olisi syyttä levy-yhtiöitä" ehkä kuvaa uutista paremmin mutta on turhan pitkä otsikoksi

dRD9/11

*offtopic*

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti 0tto:

Älkää nyt afterdawn menkö tuohon iltapäivälehtien otsikointinormeihin mukaan. Rasittavaa huomata otsikko joka on muotoiltu ajatellen vain mainostuloja käyttäjäkokemuksen kustannuksella, jooko?

Niinno, me eletään mainostuloilla ja maksetaan uutiskirjoittajille ihan oikeaa palkkaa. Joten kirjoitettujen uutisten kannattaakin luoda mahdollisimman paljon sivulatauksia, etenkin kun osa käyttäjistä blokkaa mainokset (=uutisen pitää saada enemmän sivulatauksia kuin "oikeasti" ennenkuin se on taloudellisesti kannattavaa).

Mutta mitään määräystä "otsikoidaan nyt näin" ei ole annettu :-) Mutta luonnollisesti toimittajakunta itsessään seuraa uutisten sivulatauksia, sisääntulevia klikkauksia RSS-feedeistä, jne.

*/offtopic*

Back to topic, ois erittäin mielenkiintoista nähdä tilanne, jossa EU purkaisi levy-yhtiöiden ogilopolin ja pakottaisi ne lisensoimaan sisältöään tietyllä hinnalla kaikille (lähellä omakustannehintaansa eli toimimaan esim. kuten lankaverkon puhelinyhtiöt, jotka joutuvat vuokraamaan kupariaan kaikille).

0tto10/11

cpenter83: Esimerkiksi jotain tyyliin: "Michael Robertson: Spotify ei voi koskaan menestyä"

Eipä muuten, mutta kun nyt lyhyen ajan sisällä oli tuo toinen uutinen "Rovio: tässä olemme jo isompi kuin Google". Uutisen otsikon ei muistaakseni pitäisi koskaan tehdä tuontyyppistä viittausta itse tekstiin, vaan toimia itsenäisenä lauseena. Itse haluaisin uskoa, että eniten latauksia saadaan pitkällä aikavälillä tekemällä käyttäjäystävällistä sisältöä, jolloin sivuilla ylipäätään käydään. Laadukas sisältö on internetin aikana harvinainen luonnonvara, näin sanoakseni, ei tarvitse "vaatia tykkäystä ennen näkemistä", kunhan afterdawnin laatu pysyy hyvänä, kuten tähän asti on pysynyt.

Mutta itse aiheesta: En itse usko, että levy-yhtiöt kieltäytyisivät huonommastakin sopimuksesta jos se heille silti olisi tuottoisa... Saattaa olla vaan ylivarovaisuutta niiden taholta uuden konseptin kanssa. Käsittääkseni Spotifylla ei kuitenkaan ole taloudellinen tilanne niin huono kuin Robertsonin mielestä pitäisi olla, tai ainakin näin luulisi käyttäjämäärien perusteella...

himpo11/11

Spotifyn on pakko menestyä koska minä käytän sitä piste

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT