Euroopan unionin tuomioistuin on päättänyt, että sisällöntuottajien edustajat eivät voi pakottaa internet-operaattoria suodattamaan ja valvomaan kaikkea asiakkaidensa internet-liikennettä. Päätöksen mukaan operaattori voidaan määrätä estämään pääsy tietylle sivustolle, mutta yleisen suodatuksen vaatiminen on vastoin EU:n sähköisen kaupankäynnin säädöksiä.
EU-tuomioistuimen päätöksen mukaan suodatusjärjestelmät vaikeuttaisivat Scarletin liiketoimintaa liiaksi, kun yhtiö joutuisi asentamaan monimutkaiset ja kalliit suodatusjärjestelmät omalla kustannuksellaan.
Lisäksi oikeuden mukaan yleinen suodatus loukkaisi operaattorin asiakkaan oikeutta yksityisyyteen eikä nykyisillä järjestelmillä voida taata sitä, että laillinen sisältö ei juuttuisi suodattimiin.
Internetin vapautta puolustavat järjestöt ovat ottaneet päätöksen vastaan innoissaan. Järjestöjen mielestä päätös vetää selkeän rajan tekijänoikeusjärjestöjen tulevien vaatimusten suhteen.







