AfterDawn logo

Yle pohtii HD-lähetysten seuraavaa askelta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
8 kommenttia

Yleisradion jakelupäällikkö Olli Sipilä kertoo uudessa blogikirjoituksessaan julkisen palvelun yhtiön pohtivan paraikaa teräväpiirtolähetysten seuraavaa askelta Suomessa.

Hänen mukaansa HD-lähetysten alkutaival on takana ja nyt on aika miettiä miten tuotantoketjua aletaan uudistamaan teräväpiirtoaikaan. Sipilä ei kerro kirjoituksessaan paljoakaan mitä Yleisradiolla on mielessä tulevaisuuden varalle, kenties sen takia että niitä pohditaan juuri nyt. Yhtiöllä ei näyttäisi myöskään olevan takarajaa milloin koko Ylen sisältö tuotetaan ja lähetetään teräväpiirtona.

Suurin osa kirjoituksesta on varattu Yle HD -kanava kehityshistorian summaamiselle ja lähetysten alkutaipaleen nikottelujen tunnustamiselle.

Sipilä alleviivaa testaamisen tärkeyttä HD-aikaan siirtymisessä. Lisäksi hän kertoi Ylen miettivän verkosta tutun julkisen beta-testiajattelun ottamista käyttöön tv-jakelussakin, jolloin siirtymät saataisiin hoidettua laajemmin mahdollisimman hallitusti.

8 KOMMENTTIA

muppis1/8

Siis mitä? Ei kait Yle meinaa testata tekniikkaa jota on ottamassa käyttöön? Ennenkuulumatonta!

ArttuH5N12/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti muppis:

Siis mitä? Ei kait Yle meinaa testata tekniikkaa jota on ottamassa käyttöön? Ennenkuulumatonta!

Siis tärkein kysymyshän tässä on, että mitä tämä maksaa meille! Eikö muka normaali laatu riitä enää Helsingin herroille, vaaditaan sitä hoodeeta!

"t: veronmaksaja."

repino3/8

Tähän juttuun HD:stä. Paras vitsi mitä kaveri sano mulle vuosi sitten, että hommataan uudet silmälasit niin kaikki näyttää terävämmältä.
On hivenen suhteellinen käsite, parantaako se HD niin paljon ominaisuuksia. Oon kyllä katellu lähetyksiä, mutta onko ne nyt niin paljon terävämpiä.
Eräs rusakoinnista oli tämä antenna-ready systeemi kortin kanssa. Laitteet maksaa aika paljon. Minä en rupea mistään MTV3 roskasta maksamaan mitään.
Visioni on, että pian käytetään yleisesti nettiä TV:nkin katseluun ja silloin voi valita mitä katsoo ja milloin, tulee myös jonkun verran uutta kilpailua.

ArttuH5N14/8

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti repino:


Visioni on, että pian käytetään yleisesti nettiä TV:nkin katseluun ja silloin voi valita mitä katsoo ja milloin, tulee myös jonkun verran uutta kilpailua.


No kovastihan nettiin päin ollaan menossa, mm. IPTV ja sitten kun mahdollisesti Netflixin kaltaiset palvelut saapuvat kunnolla Suomeen. (Nyt on jo Elisa Viihde ja Soneran kilpailija (mikä nyt olikaan nimeltään..))

Ja kai se HD:n paremmuus vs. SD on melko pitkälti kiinni siitä, mihin on tottunut. Itse kun katsoin kuukauden ajan pelkästään HD-tasoisia elokuvia ja sitten katsoin normaalia Digi TV-lähetystä, niin oli siinä "kestämistä". (Hieman asiaa sivuten esimerkki: En muista hämmästelleeni DVD:n kuvanlaatua verrattuna VHS:ään DVD:n ilmestyessä, vaan pidin niitä "aika samana". Nyt kun katsoo VHS:iä ja vertaa DVD:hen, niin oikein järkyttyy.)

repino5/8

Samaa mieltä, mikäli on tekniikka olemassa, jolla voi katsoa kuin valokuvaa. Mullakin HD-tv ja tää 22" samsungin näyttö, ja parhaiten näkyy joissakin uusissa ohjelmissa miten tarkka on kuva. Siis kamerankin ja muun pitää olla HD-luokkaa.
Tulee mieleen tietysti ne vanhat VHS-nauhat, joissa kuvakin oli "luontofilmeissäkin" vihreä...

Lumikki6/8

Ei minusta ole mitään pahaa että siirrytään pikkuhiljaa parempi laatusiin formaatteihin, kuten HD. Minusta kuvanlaatu DVD:n verrattuna ei nyt ole mikään suuri. Kyllä sen huomaa, mutta ei se ole mikään vakava juttu. Sen sijaan äänet DVD:n ja blu-ray:n välillä esimerkiksi on aika suuri.

Se mistä en pidä on se että ollaan siirtymässä SULJETTUUN formaattiin. Joku nyt älähtää että eihän HD ole suljettu? Ei olekkaan, mutta laitetekniikka jolla nuo HD asiat usein toteutetaan ovat useimmiten patenttien takana, eikä avoimien standardien. Tämä on helvetin huono juttu tulevaisuuden kannalta, koska kontrolli on patentien omistajilla. Arvakaa kuka nuo patentit omistaa...

BugH7/8

Lainaus:

Yleisradion jakelupäällikkö Olli Sipilä kertoo uudessa blogikirjoituksessaan julkisen palvelun yhtiön pohtivan paraikaa teräväpiirtolähetysten seuraavaa askelta Suomessa.

Ettei taas tulisi tuo pohtiminen kalliiksi tavalliselle tallaajalle, ei ainakaan aikaisemmat Ylen pohdinnat ja toteutukset ole vaikuttaneet hyviltä. Keskittyisivät saamaan kanavilleen jotain sisältöä, jota viitsisi edes nyky lähetyksinä katsoa.

Joensuu8/8

Puolen vuoden ajan olen noita HD kanavia 42" plasmasta katsellut, ja voin vakuuttaa että normaali kuva on HD kuvaan verrattuna kohtuu syvältä.
Elisa-Viihde 100/10Mb kuitu+ M-kanava paketti.
Toivottavasti muutkin kanavat pysyy kehityksen mukana.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT