AfterDawn logo

Tilaääniongelmat johtuivat YLEstä eikä digibokseista

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
3 kommenttia

Tilaäänten käyttöönotto YLE:n kanavilla on ollut kuuma peruna viime vuosina, ja se on yksi odotetuimmista tulevaisuuden askelista tv-lähetyksissä. Monikanavaääniä testattiin vuonna 2009 Suomen Eurovision-laulukilpailun finaalissa, mutta tunnetusti laihoin tuloksin. Sen jälkeen tilaäänistä ei ole juurikaan kuulunut.

Kokeilussa huomattiin, että jotkut digiboksit mykistyivät täysin, minkä vuoksi koko hankkeen käynnistysmistä siirrettiin hamaan tulevaisuuteen. Suunnitelmana oli lähettää ohjelmat TV2:lla ja Teemalla tilaäänillä varustettuina aina kun sellaiset ohjelmista löytyy. Digita syytti helmikuussa 2009 julkaistussa tiedotteessa markkinoilla olevia digibokseja ongelmista.


Nimimerkki keni on kuitenkin julkaissut DVDPlazan keskustelufoorumilla Ylen teknisestä neuvonnasta saamansa viestin, jossa selvitetään miten asiat käytännössä menivät. Viestin perusteella Yle ei ollut itse tarpeeksi hyvin varustautunut 5.1-äänten käyttöönottoon.

Yle käyttää monikanavaääntä tällä hetkellä ainoastaan Yle HD:n lähetyksissä, mikäli se on mahdollista. Ylellä ei ole suunnitelmia tilaäänen käyttöönottoon muilla kanavilla.

Tuohon jäljempään, aiempiin tapahtumiin viittaavaan kyselyyn rehellinen vastaukseni on, että koko siirtoketjun prosessin toimivuutta ei ollut testattu riittävästi juuri ennen kahden vuoden takaista euroviisulähetystä. Ylestä katsottuna riskikohtia olivat lähetyslistan (käsin tehtävät) merkinnät ja tämän ohjaamana lähetysautomaation käyttäytyminen sekä toisaalta ääniprofiilien merkitys eli lähetysketjun ääniraitojen järjestys kussakin konfiguraatiossa.
Kyseessä oli myös viikonloppu, joten paikalla oli tavallista vähemmän henkilöstöä operoimassa ja kyseessä oli vieläpä ohjelma, jota seurasi jokseenkin koko Suomi. Tilanteen tarkkailumahdollisuudet olivat myös teknisesti hieman puutteelliset.

Alla tarkempi kuvaus todellisesta tilanteesta, jossa olin itse todistajana läsnä (tämä ainakin taustatiedoksi). Minä en vastaa siitä, mitä muut tahot ovat julkisuuteen tämän pohjalta selitelleet.

Lähetyslistaan oli siis tehty virheellisiä merkintöjä, jolloin lähetysautomaatio liipaisi vääriä ohjauksia ja väärällä hetkellä. Osa vääristä liipaisuista huomattiin, osa ei tai aivan liian myöhään; korjauksia tehtiin käsin ja lennossa. Myös Ylen sisäisessä äänensiirrossa silloinen raitajärjestys aiheutti sekaannusta, koska normaalin stereoääniparin oletettu sijainti ei ollut sama kahden eri kanavaprofiilin kesken:
normaalissa stereolähetyksessä tai -profiilissa stereoäänen oletettu paikka oli raidoilla 1-2 ja kakkosääni raidoilla 3-4, kun taas tilaääniprofiilin tapauksessa stereoäänen oletettu paikka olikin raidoilla 7-8, tilaäänen raidoilla 1-6.
Jos normaalin stereo-ohjelman aikana automaatio liipaisikin tilaääniprofiilin, lähetykseen meni stereoäänen tilalla pelkkää hiljaisuutta, koska Ylen lähetysreitillä oleva laitteisto oletti tässä profiilissa saavansa stereoääntä raidoilta 7-8, jotka olivat lähdemateriaalissa tyhjiä.


Toinen ongelma ilmeni operaattorirajapinnassa, kun Yle pyysi Digitaa poistamaan Dolby-signaalin lähetteestä sekaannusten ja ohjelmapäivystyksen palauteruuhkan takia (eikä Digitassa ollut tavallista päivystystä viikonlopun takia). Lähetysverkon rakenteellisista syistä Dolby-komponentti ei kadonnut kokonaan lähetteestä TV2:n alueellisissa kanavanipuissa, vaikka se ns. valtakunnallisessa nipussa ilmeisesti näytti poistuvan. Tällöin vastaanottimissa näkyi vielä hetken valittavissa Dolby-signaali, vaikka ääntä ei enää ajettu kyseiselle signaalireitille - siksi Dolby-äänivalinta oli tässä kohtaa hiljaisuutta kotiteatterivahvistimesta kuunneltuna - kunnes Dolby-komponentti oli onnistuttu saamaan oikein pois lähetyksestä.


________________________
Ystävällisin terveisin
YLEn tekninen neuvonta
yle.fi/tekniikka/

3 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/3

Itse olen sitä mieltä, että pidetään se tilaääni YLE HD:lla, kunnes se saadaan pelittämään moitteetta. Sitten se voidaan lykätä "mainstreamiin".

Zeitsei2/3

Eniten minua ihmetyttää koko tilaäänihankkeen lakaisu pois päiväjärjestyksestä. Tekniikkaan kuuluu kömmähdykset ja yrityksen sekä erehdyksen kautta tapahtuvat läpimurrot. Jos ei toisella yrityskerralla olisi tilaääneet toimineet, niin kenties kolmannella. Ei ne soittelevat pihtiputaan mummon slaagia saa, jos ääni ei toimi toisinaan.

-K-3/3

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Itse olen sitä mieltä, että pidetään se tilaääni YLE HD:lla, kunnes se saadaan pelittämään moitteetta. Sitten se voidaan lykätä "mainstreamiin".

Moitteetta se pelittääkin. Eivät vaan halua ottaa sitä käyttöön "mainstriimissa", lisätäkseen HD-kanavansa suosiota ainoana parempiäänisenä kanavana. Näin ovat ihan itse sanoneet.

Sama digi-tv:hän on käytössä myös Ruotsissa ja siellä 5.1-lähetykset ovat arkipäivää.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT