*
 
AfterDawn: IT-alan uutiset

Vakuutusyhtiö: kannettavat laitteet lisänneet vahinkoilmoituksia

Kirjoittaja Teemu Laitila @ 19.9.2011 15:45 Kommentteja (20)

Vakuutusyhtiö: kannettavat laitteet lisänneet vahinkoilmoituksia Vakuutusyhtiö If kertoo, että yhtiölle tehdyt ilmoitukset rikkoutuneista mobiililaitteista ovat lisääntyneet huomattavasti. Erityisesti tilastoissa näkyvät kannettavat tietokoneet sekä isolla kosketusnäytöllä varustetut puhelimet.
Kannettavat tietokoneet ovat viime vuosina halventuneet huomattavasti ja samaan aikaan myös kytkykauppa on tuonut kalliit älypuhelimet lähes kaikkien saataville. Laitteiden yleistyminen on saanut myös vakuutusyhtiölle tehdyt ilmoitukset hajonneista laitteista kasvuun. Ifin mukaan tietokoneista ja älypuhelimista tehdyt ilmoitukset ovat lisääntyneet noin 30 prosentin vuosivauhdilla.

Ifin korvauspäällikkö Mikko Vaitomaa arvioi, että vanhoihin kestäviin kapuloihin tottuneet käyttäjät käsittelevät mobiililaitteitaan turhan ronskilla kädellä. "Uudet älypuhelimet eivät kestä esimerkiksi putoamista tai iskuja yhtä hyvin, mikä alkaa näkyä vakuutusyhtiöön ilmoitettujen vahinkojen määrissä", Vaitomaa kertoo.

Yleisimmät syyt hajoamiselle ovat putoaminen, kastuminen tai kolahtaminen. Ifiltä suositellaankin hankkimaan laitteille erilliset suojakuoret tai säilytyspussukka, jotka pehmentävät kolhuja laitteen pudotessa. Lisäksi kosketusnäytöt hajoavat herkästi, jos puhelinta kuljettaa laukun pohjalla muun tavaran mukana. Kolhujen lisäksi kosteus on elektroniikan vihollinen, eikä puhelinta kannata käyttää sateella ja esimerkiksi kahvikupit kannattaa pitää kauempana kannettavan tietokoneen näppäimistöltä.

Tägit: vakuutus
Edellinen Seuraava  

20 kommenttia

119.9.2011 16:09

tuliko tää nyt yllätyksenä jollekkin?


Asus P8Z68-V PRO/GEN3 | 2500K + H2O | 8GB Vengeance | HD6870 + H2O | Samsung 830 SSD | Antec P180 + NeoHE 550W | Samsung SyncMaster 2333SW

219.9.2011 16:18

Kokeilisivat "kehittää" sitä akunkestoa ja kestävyyttä. Tehoa kun on jo liikaakin.

319.9.2011 16:20

Ylläripylläri.
Oma Galaxy S on tosin onneksi kestänyt muutaman ikävänkin näköisen putoamisen.

419.9.2011 16:35

Itsellä N8 lentäny pariinkin otteesen taskusta maahan, mutta onneksi vielä kestäny. Mitänyt pienet naarmut tullu...

519.9.2011 17:02
AfterDawn Addict

Lainaus:
Kokeilisivat "kehittää" sitä akunkestoa ja kestävyyttä.
Tuota eivät tule ikinä tekemään, ainakaan kestävyyttä kehittämään, koska se heikentää myyntiä.

890GX Extreme3,Phenom II X6 1055T,Mugen 2,GTX 460 OC,Kotelo R3,HyperX 2x2GB DDR3 1600MHz,Kiintolevy F3 1TB,
Blu-ray,Antec TruePower 550W,BenQ 24LED,Acer V223HQ,Creative Gigaworks T3,Razer Arctosa,Logitech G400,Siberian V2 Blue Edition,G27 Ratti,Asus X5DC läppäri,Samsung 6-sarjan 40,PS3 320Gb,NuForce NE700X,Brother MFC-J6710DW, Nokia Lumia 800, Motorola Razr Maxx, B&W C5 mobile headphones

619.9.2011 17:18

Iso näyttö ja näyttöön nähden vain hivenen isompi runko niin eipä tarvii kovin kummoista kolhua saada että tulee näyttöön halkeama. Itsekin suosittelen ehdottomasti hankkimaan luuriin jonkun kumisen suojakuoren niin on edes vähän suojaa. Toinen vaihtoehto on varmistaa että on sen verran hyvä vakuutus että se korvaa myös tällaisen käytössä tapahtuvan "kulumisen" ilman että omavastuu on kovin suuri

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.9.2011 @ 17:19

719.9.2011 17:39

2. Miksi ihmeessä valmistajat tekisivät kestävänb puhelimen? Sehän on puhdasta hanketta tehdä kapulota jotka hajoavat hetkessä :D


819.9.2011 17:40

2. Miksi ihmeessä valmistajat tekisivät kestävänb puhelimen? Sehän on puhdasta hanketta tehdä kapulota jotka hajoavat hetkessä :D


919.9.2011 19:13

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti TUHKANE:
2. Miksi ihmeessä valmistajat tekisivät kestävänb puhelimen? Sehän on puhdasta hanketta tehdä kapulota jotka hajoavat hetkessä :D
Koska se parantaa firman imagoa ja lisää myyntiä. Ongelmana tässä on että miten tehdä kestävempiä puhelimia muuttamatta puhelimia huonommaksi käyttää.

1019.9.2011 19:17

Iphone 4 tuli hommattua geelimäinen suojakuori. Satunnaisia kertoja pudonnut kädestä huolimattomuutta lattialle. Ei ole luuri ollut moksiskaan.

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.9.2011 @ 19:17

Asus M4A870TD |1055T + Noctua NH-U12P-SE2 | Sapphire 6950 1GB | 4.0GB DDR3-1333MHz| Fractal Define R3 | Silverstone 500w |Oheislaitteet Samsung B2330HD 23", Logitech Mx518, Microsoft Sidewinder X4

1119.9.2011 21:06

Mulla on iPhone tippunut vesilasiin, uimaan on menty sen kanssa ja portaat on hyppinut alas, toimii moittettomasti ja home buttonin vieressä on pieni naarmu ei sen enempää.

1219.9.2011 21:41

Puhelimien piirit pitäisi suojata samalla tavalla kuin erään näkemäni pyykinpesukoneen piirikortti. Päällä oli n. 5mm paksu geelimäinen kerros josta ei tullut kuin isoimmat konkat läpi. Jäähdytys tosin noin onkin sitten ihan toinen juttu...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 19.9.2011 @ 21:41

1320.9.2011 0:31

Reaktioni uutiseen.

No on melkein jo ihme jos puhelin kestää kunnon käyttöä vuottakaan hajoamatta. Saatika miniläppäri. Itse olen miniläppiksiin rakastunut, mutta kaksi hajonnut jo täysin samalla tavalla. En vain yksinkertaisesti saa niitä pysymään ehjänä. Yritinkin tämä mielessä katsoa hieman kestävämpää puhelinta. Toistaiseksi selvinnyt melko hyvin. Lasikuorinen iPhone kestäisi minun kömpelöissä käsissäni varmasti yhtä kauan kuin Jokerit alivoimalla.

1420.9.2011 2:35

Kokemusista puheen ollen, näitä laitteita pitää käyttää kunnioituksella.
Esim. Urakoitsia-tuttu ajoit kännykkäns yli sepelikuorman kanssa parikymmentä kertaa.. .
Multa tippu kerran vessan vesisäiliöön...lopputuloksen voitte kuvitella.
Saimaakin ja muut vedet on varmaan täynnä kännyköitä.
Läppäreitäkään ei kannata uittaa tai käyttää sängynpeitteinä pelatessa. Ylikuumeneminen taitaa olla suurin syy niiden leviämiseen, mutta ei niitä kannata ruveta lutakossa jäähdyttelemään.
Terve järki on näissä paras suoja.


Internet, Vapaitten ihmisten tapa elää ilman rajoja tai Rajoituksia, ajatus Joka säilyy..

1520.9.2011 9:37

Minullakin on sampassa (galaxy s II) silikonisuoja ja ei ole tippunut kuin kerran ja hienosti kesti, tosin tipahti autonpenkiltä autonlattialle :p.

Jos noistä kännyistä tehtäisiin kestäviä tiilisikiviä olisi hinta korkeampi ja taitaisi se kauppakin kärsiä...


Autopeli hullu ja pelannut jo -80 luvulta...eli vanha jäärä.

1620.9.2011 10:37

Niin joku samsung Xcover on ihan kelpo peli, mutta kaveri sanoi, että sen nettiyhteydet oli hankalampia käyttää kuin aikaisemmalla.
Eikä näillä kännyköillä kai ole tarkoistuskaan olla mallia armeija, jossa kaikki kuoret oli vahvaa terästä tietokoneilla.
Tietysti joskus tuntuu, että nuoret eivät edes välitä kunnolla laitteista, kun vastuun kantaa perheen isä....
Tuskin läppäriäkään , joka maksaa uutena tonnin kannattaa laiturilta järveen noin vaan tiputella.


Internet, Vapaitten ihmisten tapa elää ilman rajoja tai Rajoituksia, ajatus Joka säilyy..

1721.9.2011 22:38

Aika mutkaton palvelu vakuutusyhtiöillä kyllä on, meiltä hajonnut 17" kannettava ja 10" miniläppis, senkun naputteli pari munuuttia netissä niin rahat tuli tilille.

Vakuutusmaksuja on maksettu vähemmän kuin mitä vakuutusyhtiö on maksanut meille, eli voittoa onnettomuuksilla, ja uutta parempaa kannettavaa aina tilalle samaan hintaan.

1822.9.2011 13:28

Minulla on nyt ollut reilun 2 vuotta ollut Samsungin miniläppäri. Olen sitä päivittäin kuljettanut kangaslaukussa niin sateella, helteellä kuin pakkasella. Olen myös huolimattomuuttani tipauttanut pari kertaa betonilattialle vajaan metrin korkeudelta sekä muutaman kerran puulattialle. Tässä minä tällä edellä mainitulla läppärillä nytkin naputtelen, ja hyvin toimii! Kovassa käytössä on ollut.

Liekö sitten minulla ollut hyvä tuuri, vai miten muut läppärejään käsittelevät?


Intel i7-3820 @ 5,1Ghz | HIS HD7950 @ 925Mhz | Kingston 16Gt DDR3 | Samsung 250Gt SSD | Sonera 100/100M

1922.9.2011 18:04

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Taeco:
Minulla on nyt ollut reilun 2 vuotta ollut Samsungin miniläppäri. Olen sitä päivittäin kuljettanut kangaslaukussa niin sateella, helteellä kuin pakkasella. Olen myös huolimattomuuttani tipauttanut pari kertaa betonilattialle vajaan metrin korkeudelta sekä muutaman kerran puulattialle. Tässä minä tällä edellä mainitulla läppärillä nytkin naputtelen, ja hyvin toimii! Kovassa käytössä on ollut.

Liekö sitten minulla ollut hyvä tuuri, vai miten muut läppärejään käsittelevät?
Vaimolla on tapana suutuspäissään paiskata läppärin kansi kiinni juuri niin kovaa kuin suututtaa, yhdestä petti sarana ja kovalevy täyteen badsectoreita, toisesta näytössä hiushalkeama joka näytää hiukselta näytössä.

Itse kaadoin mehut kaksi kertaa yhden kannettavan päälle, ekalla kerralla meni takuuseen tokalla kerralla takuu ummessa.

Yhdestä paloi näytönohjain tyyppivian takia takuun umpeuduttua.

Viimeisimmän lapsi veti vahingossa latausjohdosta lattialle, laskeutui latausliitin edellä ja emolevy murtui.

Ihan perus käytöllä rikottu siis ;D

2022.9.2011 22:35

Katsokaapa sellainen dokumentti kuin "Hehkulamppuhuijaus". Avaa silmiänne melkoisesti. So long Green Peace...

E: niin ja sehän oli "sori OT"...

Viestiä on muokattu sen lähettämisen jälkeen. Viestiä on muokattu viimeksi 22.9.2011 @ 22:38

Tämän uutisen kommentointi ei ole enää mahdollista.

Tuoreimmat uutiset

PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia PlayStation 4:n voittokulku jatkuu – Jo yli 50 miljoonaa myytyä konsolia (7.12.2016 18:31)
Sony on onnistunut myymään jo yli 50 miljoonaa PlayStation 4 -pelikonsolia. Lukemaan sisältyy niin vuonna 2013 lanseeratun PlayStation 4:n myynti kuin tänä syksynä esitellyn PlayStation 4 Pron myyntikin. ....
Chrome päivittyy Androidilla – Sisältää uuden lataushallinnan Chrome päivittyy Androidilla – Sisältää uuden lataushallinnan (7.12.2016 18:13)
Tietokoneille vähän aika sitten julkaistussa Chrome 55:ssä huomattavin muutos aiempaan oli flash-selainlaajennoksen kytkeminen pois päältä oletuksena. Androidilla moiselle ei ole tarvetta, sillä ....
iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa iPhonen muisti täynnä? Näillä ohjeilla saat lisää tallennustilaa (6.12.2016 13:53)
Jos omistat 16 gigatavun tallennusmuistilla varustetun iPhonen tai iPadin, on laitteesi näytöllä melko varmasti vilahtanut silloin tällöin Tallennustila melkein täynnä -varoitus, joka ilmoittaa ....
Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta Kauppa ilman kassalla jonottamista – Amazon aikoo tehdä siitä totta (6.12.2016 12:26)
Amazon on jo neljän vuoden ajan kehittänyt ruokakauppaa, josta voisi yksinkertaisesti lähteä pois kun ostokset on kerätty hyllyiltä kauppakassiin. Kassalla jonottaminen jäisi historiaan kokonaan. ....
5 kommenttia
Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen Netflix lupaa tuplasti enemmän sisältöä – Panostaa tosi-TV:hen (6.12.2016 11:17)
Netflix aikoo kaksinkertaistaa alkuperäistuotantojen ensi vuonna, kertoo yhtiön sisältöjohtaja Ted Sarandos. Tämän vuoden aikana Netflix saanut valmiiksi omia tuotantoja noin 500 tunnin verran ....
2 kommenttia

Uutisarkisto