AfterDawn logo

Ministeri lupaa ratkaista Ylen rahoituksen syksyn aikana

Teemu Laitila Teemu Laitila
10 kommenttia

Viestintäministeri Krista Kiuru (sdp) pitää kysymystä Ylen rahoitusmallista viestintäpolitiikan tämän hetkisenä ykkösasiana. Kiuru lupaa antaa eduskunnalle esityksen rahoituksen ratkaisemisesta vielä ennen joulua.

Ministeri ei vihjaa tulevan esityksen sisällöstä eikä Kiurulla omien sanojensa mukaan ole henkilökohtaista suosikkia eri rahoitusmallien joukossa. Silti ministerin mielestä tilanne on "hirveä" ja Ylen tilanne vaikea.

Kiurun mukaan nykyinen tilanne, jossa tv-maksutulot vähenevät jatkuvasti ei ole kestävä. "Kestämätöntä on se, että meillä on esimerkiksi Helsingissä kokonaisia kaupunginosia, joissa yli puolet jättää tv-luvan maksamatta, vaikka oletettavaa on, että he käyttävät Ylen palveluita.", kommentoi Kiuru MTV3:n mukaan.

Lähes valmis suunnitelma mediamaksun käyttöönotosta haudattiin keväällä 2010 Kiurun edeltäjän Suvi Lindénin toimesta. Uutta ratkaisua aletaan työstää eduskuntaryhmien runsaan vuoden takaisen yhteisen mietinnön pohjalta.

10 KOMMENTTIA

ArttuH5N11/10

YLE:n tulot veroista. Yksinkertaisin ja järkevin tapa. Tässä on tosin kaksi ongelmaa.

1. Ihmiset vastustavat periaatteesta maksamista asioista, "joita eivät itse käytä". Todellisuudesta moni näistäkin hyödyntää YLE:n palveluita tavalla tai toisella. Ja varmaan terveydenhoidostakaan ei pitäisi joutua maksamaan, jos ei kys. palveluita käytä.

2. Eduskunnan kontrolli YLE:en budjetin kautta. Tämän näen itse jopa suurempana ongelmana. YLE:n mahdollisten vaalivoittajien ja vallitsevien päättäjien nöyristeleminen voisi pahentua entisestään. Tämän takia YLE:n budjetin muuttamisesta pitäisi tehdä hidas prosessi, tai se pitäisi laittaa monen "lukon" taakse.

Velele2/10

Tämä on aina ollut asia jossa ei ole oikein osannut olla mitään mieltä. Välillä tuntuu vähän inhottavalta maksaa TV-lupa, koska maksaa jo n.80 euroa kanavapaketeista / kk jotka itseä kiinnostaa. Siinä samal tulee tosi harvoin tuijotettua YLEN kanavia. Toisaalta nyt tuon YLE Areenan myötä on voinut jälkikäteen vähän vilkuilla noita ohjelmia ja sieltä löytyykin vähän helpommin jotain katseltavaa. Ei oikein aina osaa noista TV kanavien ohjelmatiedoista päätellä kiinnostaako ohjelma vai ei. Eli YLE Areenan ansiosta nyt vähän ollut myönteisempi tuon TV-luvan suhteen. Omasta mielestä ehkä paras suomalainen pavelu tällä hetkellä tuo Areena vaikken nyt ihan hirveesti tuota käytä.

Maksavana asiakkaana tietty toivois TV-lupamaksun olevan vähän pienempi ja jos verona perittävänä rasitus olis pienempi niin ehkä se olis parempi niin suorittaa. Tosin en kyllä näe oikeana, että perittäs myös noilta ihmisiltäkin jotka ei töllöä katso ja ei YLEN nettipalveluita käytä. Eli taas ristiriitaisia ajatuksia. :)

jartar3/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Velele:

Eli YLE Areenan ansiosta nyt vähän ollut myönteisempi tuon TV-luvan suhteen. Omasta mielestä ehkä paras suomalainen pavelu tällä hetkellä tuo Areena vaikken nyt ihan hirveesti tuota käytä.

Yle areenasta ei makseta tv-lupaa.

Lainaus:

Kiurun mukaan nykyinen tilanne, jossa tv-maksutulot vähenevät jatkuvasti ei ole kestävä.

Kyllä pitäisi ministeriksi pääsyn vaatimuksia "hieman" nostaa ja vaatia edes jonkintasoista älyllistä osaamista. Jopa ala-koululaiset ymmärtää sen verran matematiikasta että tietävät Kiurun olevan pahemman luokan valehtelija ja paskanpuhuja.

Tuossa tilasto minkä mukaan tv-maksutulot ovat pelkästää nousseet mutta mikään summa maailmassa ei tunnu ahneille riittävän.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Televisiom....C3.A4n_kehitys
2003-2010 aikakaudella kerätyn tv-maksun määrä noussut 100 000 000 euroa.

Mitään paineita muutokselle ei siis ole jonka lisäksi Ylen pitäisi ruveta melkoiselle säästökuurille!

Lumikki4/10

Jos YLE koetaan viralliseksi "tiedustus"-kanavaksi valtiolle, niin tällöin sen kustannukset pitäisi ottaa veroista. Sen sijaan jos se koetaan yhdeksi viihdekanavaksi muiden joukossa, niin tällöin se on yksi kanava muiden joukossa ja sen maksu pitäisi periä niiltä jotka tuon kanavan ovat tilanneet.

En näe mitään vikaa että yhden radio ja tv-kanavan kustannukset otetaan sen kansalaisilta veroista. Sen sijaan me emme ole mikään hyväntekeväisyys järjestö jonka tehtävänä on ylläpitää kotimaisia kuolevia palveluita joita useimmat eivät edes halua.

Itse koen että YLEn toiminta on vähän samalaista kuin kirjaston tai terveydenhoidon palvelut. Jotain joka pitäisi olla ilmaista / edullista kaikille Suomalaisille. Josta johtuen sitä pistäisi tukea verorahoista. Ei kuitenkaan niin että YLE kilpailisi muiden kaupallisten palveluiden kanssa, vaan keskittyisi Suomalaiseen kulttuuriin ja TV/Radio toiminnan ylläpitämiseen.

Fiili5/10

Budjettirahoitteinen YLE olisi ainoa järkevä vaihtoehto. Jokaiseen talouteen tuleva pakkomediamaksu taas huonoin vaihtoehto, varsinkin kun summaa korotettaisiin aivan varmasti vuosittain. Budjettiin tehdyt vuosittaiset YLE-korotukset sen sijaan eivät tunnu todennäköisiltä, sillä rahoilla on muitakin tärkeitä kohteita. Mutta on aika selvää että poliittinen eliitti päätyy kaikille samansuuruiseen pakkomediamaksuun, koska budjettirahoituksen kautta hyvätuloiset kustantavat YLE:ä enemmän, joka ei rikkaille tietenkään sovi. Rahvas käyttää enemmän aikaa töllön edessä, joten sen on myös maksettava tuloihinsa nähden enemmän.

En yhtään ihmettele ettei TV-lupaa viitsitä maksaa, kun YLE:n palvelut huononevat koko ajan. Ennen kun esimerkiksi ohjelman tekstitys jäi pois, ruutuun tuli pian "Hetkinen!" ilmoitus, ja melko pikaisesti tekstitys saatiin taas kohdalleen. Nykyään tekstitys puuttuu ohjelmista useita kertoja viikossa, ja se puuttuu aina koko ohjelman ajan. Kiva katsoa espanjalaista saippuasarjaa tai YLE:n dokumentteja kun teksti puuttuu koko ohjelman ajan. Eikö ole enää varaa palkata lähetystä valvovia teknikoita, vai onko nykytekniikka todella niin paljon huonompaa kuin ennen vanhaan, ettei tekstitystä kerta kaikkiaan saa enää ajastettua ohjelmaan?

ArttuH5N16/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti Fiili:

Budjettiin tehdyt vuosittaiset YLE-korotukset sen sijaan eivät tunnu todennäköisiltä, sillä rahoilla on muitakin tärkeitä kohteita.

Itse näkisin ongelmana ennemmin YLE:n budjettirahoituksessa tehtävät jatkuvat pienennykset tai niilla uhkailun. Ideaali tilannehan olisi, että YLE olisi samaan aikaan poliitikoista täysin riippumaton, poliittisesti neutraali ja epäkaupallinen.

Pelkoni YLE:n "värittymisestä" tai "rappeutumisesta" budjettimallin takia ei ole aivan aiheeton, lukiessa vaikkapa PS:n kommentteja koskien kyseistä instituutiota. Itse en haluaisi missään nimessä päästää tiettyjä poliitikkoja vaikuttamaan suoraan ja helposti YLE:n rahoitukseen, (ja sillä kiristämällä ohjelmistoon ja asenteisiin).

mjk7/10

Olisi kaksi ratkaisua...

1. Maksukortti
2. Veroluonteinen

Kohdassa yksi on pienoinen ongelma, jos tuo toteutuisi saattaisi ylen "tulot" romahtaa, kuinka moni haluaa uusintoja uusintojen perään, uutiset ovat "ainoita tuoreita" muummut ja papat ostaisivat koska ovat tottuneet katsomaan 1-2 kanavaa.

Kohdassa kaksi on selvästi varmempi rahoitus ja omasta mielestäni tasa-arvoisin, ne jotka maksavat enemmänveroja myös maksavat enemmän. Prosenttuaalinen merkitys esim. omassa verossani olisi pieni.

Niin ja olisihan se kolmaskin lopetetaan koko yle ja tehdään kanavasta 1 vain uutis/hätä kanava.

Fiili8/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

Itse näkisin ongelmana ennemmin YLE:n budjettirahoituksessa tehtävät jatkuvat pienennykset tai niilla uhkailun. Ideaali tilannehan olisi, että YLE olisi samaan aikaan poliitikoista täysin riippumaton, poliittisesti neutraali ja epäkaupallinen.

Pelkoni YLE:n "värittymisestä" tai "rappeutumisesta" budjettimallin takia ei ole aivan aiheeton, lukiessa vaikkapa PS:n kommentteja koskien kyseistä instituutiota. Itse en haluaisi missään nimessä päästää tiettyjä poliitikkoja vaikuttamaan suoraan ja helposti YLE:n rahoitukseen, (ja sillä kiristämällä ohjelmistoon ja asenteisiin).

Yleisradion ylin päättävä elin on hallintoneuvosto. Sen 21 jäsentä valitsee eduskunta vaalikauden ensimmäisillä valtiopäivillä. Jäseniksi valitaan tiedettä, taidetta, sivistystyötä ja elinkeino- ja talouselämää tuntevia sekä eri yhteiskunta- ja kieliryhmiä edustavia henkilöitä (ks. Laki Yleisradio Oy:stä, 5 §). Yhtiön henkilöstöllä on hallintoneuvostossa kaksi edustajaa, joilla on kokouksissa läsnäolo- ja puheoikeus, mutta ei äänioikeutta.

Hallintoneuvosto kokoontuu 4-6 kertaa vuodessa. Kokouksissa yhtiön toimitusjohtaja esittelee käsiteltävät asiat.

Tehtävät

Hallintoneuvoston tehtävistä säädetään Laissa Yleisradio Oy:stä (6 §) sekä yhtiöjärjestyksessä. Niitä ovat esimerkiksi
- hallituksen jäsenten nimittäminen
- päättää asioista, jotka koskevat toiminnan huomattavaa supistamista tai laajentamista tai yhtiön organisaation olennaista muuttamista
- huolehtia, että Yle-laissa määritellyt julkisen palvelun yleisradiotoiminnan mukaiset tehtävät tulevat suoritetuksi
- antaa yhtiön toiminnasta kertomus eduskunnalle joka toinen vuosi
- päättää talouden ja toiminnan suuntaviivoista
- tarkastaa ja hyväksyä hallituksen vuosikertomus
- valvoa yhtiön hallintoa

Poliitikot ne siellä taustalla jo häärii.

ArttuH5N19/10

En minä sitä epäillytkään, kunhan ilmaisin huoleni eduskunnan vaikutusvallan lisäämisestä. Siellä kun häärii sellaisia henkilöitä, jotka mielellään ajaisivat YLE:n alas, monen muun kulttuuritoiminnan lisäksi.

jartar10/10

Lainaus, alkuperäisen viestin kirjoitti ArttuH5N1:

En minä sitä epäillytkään, kunhan ilmaisin huoleni eduskunnan vaikutusvallan lisäämisestä. Siellä kun häärii sellaisia henkilöitä, jotka mielellään ajaisivat YLE:n alas, monen muun kulttuuritoiminnan lisäksi.

Yksittäiset rivikansanedustajat eivät vaikuta mihinkään. Eikä varmasti eduskunnan enemmistö ole ajamassa YLEä alas.

Hallintoon kuitenkin tarvittaisiin ihmisiä jotka tietävät että raha ei kasva puussa. Nykyisellään tv-maksun muodossa kerätään rahaa vuosittain lähemmäs puoli miljardia. Kerättävä raha kasvaa vuosittain mutta koskaan se ei tunnu riittävän kun toiminta paisuu kun pullataikina. Nykyisellä systeemillä ei ole mitään tekemistä alkuperäisen toiminta-ajatuksen kanssa.

Nykyisenlainen lupakäytäntö systeemi on täysin toimiva eikä maksun korotuspaineille ole edes mitään perusteita. Jos rahaa ei riitä kaikkiin joutavuuksiin niin sitten säästetään. Yksinkertaista?

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT