AfterDawn logo

Nintendo järjestää 3DS-tuotejulkistustapahtuman 13. syyskuuta

Manu Pitkänen Manu Pitkänen
1 kommentti

Nintendo järjestää 3DS-aiheisen tapahtuman 13. syyskuuta. Huhujen mukaan tilaisuudessa esiteltäisiin uusi versio yhtiön epäonnistuneesta 3D-käsinkonsolista.

TG Dailyn mukaan Nintendo 3DS Conference 2011 -tapahtuma pidetään ainoastaan Japanissa ja japaniksi, mikä ei viittaisi isoon globaaliin julkistukseen. Nintendon fanisivujen käännösten mukaan tilaisuudessa aiotaan esitellä uusi 3DS-tuote, mikä voi tarkoittaa joko uutta rautaa tai uusia pelejä.

Japanilaisen peliyhtiön on kyllä kerrottu suunnittelevan uutta käsikonsolia, mutta kauppoihin se tulisi vasta ensi vuonna kuten olemme aiemmin raportoineet. Huhujen mukaan uudessa 3DS:ssä olisi toinen analoginen tattiohjain, jonka on kerrottu tulevan myös nykyiseen 3DS:ään lisälaitteen muodossa.


Nintendo 3DS ei ole kiinnostanut kuluttajia odotetulla tavalla, minkä yhtiö itsekin myöntää. Epäonnistumisen syiksi on laitettu 3D-tekniikan liiallinen painottaminen ja julkaisunaikainen huono pelitarjonta. Yhtiö alensi hiljattain konsolin suositushintaa reippaasti.

1 KOMMENTTI

himpo1/1

Hyvin on tuo mustavalko gameboy riittänyt, pelinä mukana tullut tetris.

Kunnon 3D laite voisi kiinnostaa jos sillä voisi imaista netistä (wlan+torrent app) ja katsella 3D leffoja piskuiselta näytöltä ilman laseja kaksi ihmistä kerralla.

TÄMÄN UUTISEN KOMMENTOINTI ON PÄÄTTYNYT